• Voisiko tästä äärimmäisissä oloissa selviytyvästä oliosta löytyä lähde ikuiseen elämään?

    Ihminen etsii jatkuvasti ikuisen elämän lähdettä. Siksi tutkijoita kiinnostaa, millä keinoilla karhukaiset selviytyvät jopa avaruuden tyhjiössä.
    Suvi Auvinen intoutui kulkemaan karhukaisten jäljillä kansainvälisiin symposiumeihin, pieneläintarhoihin ja Japanin kuumien lähteiden äärelle. Seikkailusta ja pohdinnoista syntyi vetävä tarina.
    Suvi Auvinen intoutui kulkemaan karhukaisten jäljillä kansainvälisiin symposiumeihin, pieneläintarhoihin ja Japanin kuumien lähteiden äärelle. Seikkailusta ja pohdinnoista syntyi vetävä tarina.  Kuva: Jussi Karjalainen / Gummerus, Liisa Valonen, koonnut: Elias Piilola
    Lukemisto|Kirjallisuus
    2.8.202623:00
    Arvio
    Katja Lamminen

    Karhukaiset. Mitä hyötyä niistä on? Monien suomalaisten luontosuhde tiivistyy Suvi Auviselle usein esitettyyn kysymykseen.

    Määritteleekö toisen lajin hyödyn ihminen? Vai painaako puntarissa myös muu luonto ja karhukaisten lajikirjon rikkaus itsessään?

    Nuo mikroskooppisen pienet, sympaattisen näköiset möllykät muodostavat kokonaisen oman pääjaksonsa. Aivan kuten selkäjänteiset, joihin ihmiset selkärankaisina kuuluvat.

    Toimittaja, kirjailija Suvi Auvinen hullaantui kummallisista karhukaisista niin paljon, että kirjoitti niistä neljäsataa sivua kattavan tietokirjan.

    Siitä käy hyvin ilmi, miksi ihmiset ovat niin kiinnostuneita tutkimaan karhukaisten saloja. Otukset kestävät äärimmäisiä oloja. Ne pystyvät horrostamaan kuivuudessa, merenpohjan hapettomuudessa sekä avaruuden tyhjiössä ja heräämään henkiin, kun olosuhteet ovat elolle suotuisammat.

    Sitkeys on varmistanut karhukaisten olemassaolon jo pitkään ennen – ja kenties jälkeenkin – ihmisten.

    Meidän lajiamme tietysti kiinnostaa, miten me voisimme pitkittää omaa elinikäämme ja sietokykyämme. Ihminen kun vaatii hyvin vakaat olosuhteet elääkseen.

    Karhukaisia tutkimalla voimme löytää kenties uudenlaisia säilöntämenetelmiä ja lääkkeitä.

    Luonnossa karhukaisilla on tärkeä roolinsa maaperän ja sammalikkojen ravintoketjujen osana ja ylläpitäjänä. Ne ovat sekä saaliseläimiä että petoja, jotka syövät muun muassa sukkulamatoja, bakteereita, leviä ja sieniä.

    Suvi Auvinen: Maailman viimeinen eläin. 416 sivua. Gummerus.
    Suvi Auvinen: Maailman viimeinen eläin. 416 sivua. Gummerus.  Kuva: Jussi Karjalainen / Gummerus

    Auvisen kirja on kirjoitettu hauskasti ja koukuttavasti sopivan leppoisalla otteella. Lukijalle kertyy kuin huomaamatta laaja tietämys karhukaisista.

    Kuin varkain suurennuslasin alle joutuvat myös oma luontosuhde sekä suhtautuminen kuolevaisuuteen ja ylipäätään ihmislajin kuviteltuun ylivertaisuuteen. Tuhoammeko itsemme samalla, kun hävitämme muita lajeja kiihtyvällä tahdilla?

    Yksi lempikohdistani on, kun Auvinen kertoo osallistumisestaan kansainväliseen karhukaissymposiumiin. Siellä huippututkijoille syntyi riita karhukaisten varpaista. Tietämystä mittailtiin vielä kahvitauollakin sitä varten varatussa auditoriossa.

    Suomessakin uutisoitiin, kun kuuhun lähetettiin karhukaisia. Kirjasta selviää, mistä oikeasti oli kyse.

    Lisää aiheesta
    • Karhukaiset eivät pärjää yhtä hyvin kaikilla soilla.

      Eläimet ja kasvit | Hurjia olosuhteita kestävät karhukaiset eivät pärjää kaikilla Suomen soilla

    • Lahden kaupungin vesiensuojelutyöntekijä Esa Huhtanen hakee säännöllisesti näytteitä Vesijärvestä tutkijoiden analysoitavaksi. Mukana veneessä tutkija Kirsi Kuoppamäki.

      Luonto | Tilkassa järvivettä on hurjasti vipellystä ja menoa − läpinäkyvät otukset tuottavat ihmisillekin elintärkeitä ravintoaineita

      Tilaajalle
    • Kuolleet kalat ovat olleet viime vuosina tuttu näky pohjoisen vesistöissä. Kuvassa Suomen luonnonvesiä uhkaava vieraslaji, kyttyrälohi, jota on tavattu lähinnä Tenojoella.

      Luonto | Pelkään, että ihmisissä leviävä muistisairaus voi vielä saada lohen katoamaan kotijoestani

    Artikkelin aiheet
    karhukainen
    ikuisen elämän etsintä
    avaruus
    luontosuhde
    Suvi Auvinen
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki