
Ensivilkaisu tehokkaaseen mikroskooppiin vetää melkein jalat alta. Kuinka paljon vipellystä ja menoa onkaan tilkassa järvivettä! Eri kokoiset, läpinäkyvät otukset pyrähtelevät ja sykähtelevät sinne tänne.
Eräskin näyttää siltä kuin pikkuriikkiselle, nappisilmäiselle muumille olisi kasvanut poronsarvet. Viereensä se on saanut norsumaisen kärsävesikirpun.
Monilla vipeltäjistä on vatsassaan vihreää kasviplanktonia, munia tai jo kuoriutunutta jälkikasvua.
Jostain petrimaljan ”syvyyksistä” kohoaa huomattavasti isompi, pitkulainen lasivesikirppu, jonka ulkonäkö tuo mieleen ennemmin viruksen kuin eläimen.
”Tuossa on yksisilmäinen kyklooppihankajalkainen ja tuossa keijuhankajalkainen, joka kantaa munapussia mukanaan”, tutkija Kirsi Kuoppamäki Helsingin yliopistosta ja Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksestä esittelee lajeja.
Näyte on käyty noukkimassa pari tuntia aiemmin Lahden Vesijärvestä.

Otukset, joista osan voi erottaa paljain silminkin, ovat planktoneläimiä.
Kuoppamäen mukaan nämä mikroskooppiset otukset muodostavat maailman suurimman eläinvaelluksen biomassassa mitattuna, kun ne vaihtavat vesistöissä paikkaa eri syvyyksiin vuorokauden- ja vuodenajan mukaan.


Vesijärvisäätiön vesistöasiantuntija Mirva Ketola kertoo, että pohjaan painuneet planktoneläinten lepomunat saattavat odotella olosuhteiden paranemista yli talven tai jopa vuosia.
Plankton, jota kutsutaan myös keijustoksi, on vesiekosysteemin kivijalka, johon elämä nojaa.
Kasviplankton yhteyttää eli tuottaa happea ja sitoo itseensä auringon energiaa aivan kuten maalla kasvavat vihreät kasvit. Arvioiden mukaan noin puolet ilmakehän hapesta tulee meristä.
Seuraavana ravintoketjussa ovat kasviplanktonia syövät planktoneläimet, joita puolestaan kalat syövät.
Tästä ketjusta kertyy tuikitärkeitä ravintoaineita, kuten steroleita ja omega 3 -rasvahappoja myös meidän lautasillemme. Ne ylläpitävät muun muassa sydämen, verisuonten ja aivojen terveyttä. Erityisen terveellisiä, pitkäketjuisia rasvahappoja tuottavat ainoastaan tietyt levät.
Rehevöityneissä järvissä kasviplanktonin kyky tuottaa pitkäketjuisia rasvahappoja heikkenee, kun sinilevät runsastuvat. Ne ovat heikkoa ravintoa planktoneläimille. Lisäksi sinilevien tuottamat myrkyt voivat edetä ravintoketjussa.
Kirkasvetisistä, karuista järvistä pyydetyistä ahvenista on mitattu jopa kaksi kertaa enemmän terveellisiä, pitkäketjuisia rasvahappoja kuin niiden rehevissä järvissä kituuttavista lajitovereista.
Planktonin ravitsevuudesta kertoo jotain se, että osa jättikokoisista valaslajeista elää pelkällä planktonilla.

Pelloilta, talousmetsistä ja kaupungeista valuvat ravinteet lisäävät planktonlevien kasvua, mikä samentaa vettä. Uposkasvit saavat vähemmän valoa ja särkikalat runsastuvat. Kalat ahmivat pois suurikokoiset planktonäyriäiset, jotka pystyisivät syömään kasviplanktonia. Kierre on valmis.
Ilmaston lämmetessä myös Suomessa koetaan yhä useammin tukalia hellekesiä, jolloin vesi lämpenee ja happea katoaa.
Vesijärvessä on havaittu viileässä viihtyvien lohikalojen, kuoreiden, joukkokuolemia. Silloin lokit ovat kertyneet ahmimaan henkeään haukkovia ja pinnassa kelluvia kaloja.
Kalakuolemien jälkeen suurikokoiset planktoneläimet ovat runsastuneet.


Rehevissä järvissä on erilainen planktonlajisto kuin niukkaravinteisissa. Ravinteisiin tukehtuvissa vesissä on usein paljon kyklooppihankajalkaisia ja rataseläimiä, jotka ovat tehottomia syömään leviä, ja jotka eivät maistu kaloille.
Aikanaan pahasti rehevöityneen Vesijärven puhdistuminen pitkäjänteisen hoidon ansiosta näkyy planktonlajistossa.
Esimerkiksi Eudiaptomus-niminen keijuhankajalkainen ja eräs suurikokoinen Daphnia-vesikirppu ovat yleistyneet, mikä antaa viitteitä siitä, että järven kunto on parantunut.
Planktonia tutkimalla päästään hyvin kärrylle kalaston ja järven tilasta. Tietoja tarvitaan esimerkiksi järven ravintoketjun kunnostamiseen.

Kasvava riesa vesistöissä ovat muovit, joita kulkeutuu sadevesien mukana muun muassa autonrenkaista ja luontoon heitetyistä roskista.
Pienimmät mikromuovit kemikaaleineen voivat päätyä kasviplanktonin ja eläinplanktonin solujen sisälle ja kulkeutua siten ravintoketjussa myös ihmisten elimistöön.
Vesistöjen ja niiden pienimpienkin asukkien terveydestä huolehtiminen palvelee myös omaa terveyttämme.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
