
Veli-Matti Järvenpää (1967-) on haitaristi ja säveltäjä, joka tunnetaan ”Fin-Mex” -musiikkityylin keksijänä. Siinä yhdistyvät toisiinsa suomalainen kansanmusiikki sekä Texasin ja Meksikon rajaseudun texmex-musiikkiperinne. Tyylissä perinteisesti käytettyjä soittimia ovat harmonikka, kitara ja basso.
Yksinkertaistettuna texmex yhdistää meksikolaisia laulutyylejä tšekkiläis-saksalaisiin tanssirytmeihin, kuten polkkaan ja valssiin. Myöhemmin keitokseen on sulautunut sopivassa suhteessa myös amerikkalaista rock'n'rollia. Haitarin toivat mukanaan saksalaiset siirtolaiset, joita muutti runsaasti Texasiin 1800-luvulla.
Kaksirivisen hanurin taiturina tunnettu Veli-Matti Järvenpää tutustui instrumenttiinsa jo pikkupoikana. Hämeenkyröläiseltä lahjakkuudelta sujui soitto niin hyvin, että hän voitti vain kymmenvuotiaana haitarinsoiton Suomenmestaruuden.
Nuorelta mieheltä vei tosin aikaa ennen kuin hän oivalsi, miten monenlaiseen musiikkiin harmonikka taipui. Hän onkin sanonut luulleensa pitkään, että hanuri oli lähes suomalainen soitin.
Silmät avautuivat vasta esiintymismatkalla Yhdysvaltoihin, jossa paikalliset bändit soittivat amerikkalaista juurimusiikkia haitarin säestyksellä.
”Se oli aika ujo jätkä, mutta soitto kulki hyvin.” Tom Nyman
Järvenpään esikoisalbumi, Finnfoxin studiolla äänitetty Särkijärven Bolero, ilmestyi vuonna 1992. Texasin ja Meksikon soundien lisäksi levyllä kuului myös Yhdysvaltain eteläosien cajunmusiikki, jonka tunnetuimpia tyylejä on iloinen ja nopeatempoinen zydeco.
Kansanmusiikkilevyksi kyseessä oli varsin iso tuotanto, olihan pitkäsoitolla neljä laulajaa ja yli tusina soittajaa. Vokalisteihin lukeutuivat muun muassa Eero Raittinen ja J. Karjalainen. Puolet albumin kappaleista oli instrumentaaleja.
Veli-Matti Järvenpään studiotyöskentelyä kuvaili basisti Tom Nyman näin: ”Se oli aika ujo jätkä, mutta soitto kulki hyvin.”
Levyn saamasta suosiosta kertoo, että Järvenpää pokkasi Vuoden muusikon Emman.
Yhteistyö jatkui J. Karjalaisen kanssa vuonna 2008 albumilla Paratiisin pojat, joka oli osa Karjalaisen amerikansuomalaisia lauluja sisältävää levytrilogiaa.
Jatkoa seurasi trilogian viimeisellä levyllä Polkabilly Rebels (2010), jossa Veli-Matti Järvenpään ohella musisoivat kitaristi Tommi Viksten ja kontrabasisti Mitja Tuurala. Resepti toimi, sillä levy ponkaisi jo julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi.
Harmonikkavirtuoosin soittoa on kuultu lisäksi esimerkiksi Juice Leskisen ja Mikko Alatalon yhteisalbumilla Senaattori ja boheemi vuodelta 2004.