• Ristiina nappasi Vuoden nuorisoseuran tittelin

    Tunnustuksen toi kehittyminen, yhteistyö ja panostus lapsiin.
    Kesäteatteri on tärkeä osa Ristiinan nuorisoseuran toimintaa.
    Kesäteatteri on tärkeä osa Ristiinan nuorisoseuran toimintaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto
    26.3.201716:30
    Eija Mansikkamäki

    Suomen Nuorisoseurat on nimennyt Vuoden Nuorisoseuraksi 2017 Ristiinan nuorisoseuran. Yli 100-vuotias Ristiinan nuorisoseura valikoitui tunnustuksen saajaksi, sillä se vakuutti hallituksen toiminnan kehittämisellään ja yhteistyöllään.

    Tunnustus myönnettiin Nuorisoseurapäivän juhlassa Rovaniemellä sunnuntaina.

    "Seuramme on uutterasti kehittänyt toimintaa eteenpäin, ja nyt toimintamme on huomattu valtakunnallisesti. Suomen Vuoden Nuorisoseura 2017 on tunnustus, joka seurassamme arvotetaan todella korkealla. Työmme on huomattu ja haluamme jatkossakin viitoittaa tietä nuorisoseuratoiminnalle, jossa yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys nostavat päätään entistä vahvemmin", Ristiinan nuorisoseuran puheenjohtaja Tanja Puustinen-Kiljunen iloitsee tiedotteessa.

    Suomen Nuorisoseurojen hallituksen puheenjohtaja Ragni Reichardtin mukaan Ristiinassa on aloitettu lapsille harrastustoimintaa, tehty seurarajat ylittävää yhteistyötä ja tarjottu toimintaa kaikille halukkaille omalla paikkakunnallaan.

    Ristiinan nuorisoseuran Tuuva Teatteri tekee joka vuosi kesäteatteriesityksen Linnankorvan teatteriin, ja talvella tehtiin myös yksi aikuisten ja yksi lastennäytelmä sekä aloitettiin lasten ja nuorten teatterikerhotoiminta.

    Tulevana kesänä Ristiinan nuorisoseura johtaa yhdessä Pertunmaan ja Suomenniemen nuorisoseurojen kanssa tehtävää Tukkijoella-esitystä Linnankorvan kesäteatteriin.

    Artikkelin aiheet
    Ristiinan nuorisoseura
    vuoden nuorisoseura
    nuorisotoiminta
    Tuuva Teatteri
    Rovaniemi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi