Pian selviää, onko Ähtärissä syksyllä kolme pandaa. Toiveet ovat korkealla Lumin ja Pyryn onnistuneen lemmenloman ja keinohedelmöityksen vuoksi pääsiäisenä.
Raskaudesta saadaan viitteitä virtsanäytteillä, mutta varmaksi se tiedetään arviolta aikaisintaan kuukauden päästä. Synnytykseen olisi silloin pari viikkoa.
Onnistuipa raskaus tai ei, valetiineys Lumille iskee tänäkin syksynä varmasti. Ruokahalu vähenee, pesänrakennusvietti kasvaa, luonne muuttuu jopa aiempaakin oikukkaammaksi ja uni lisääntyy.
Muistumana sekasyöjän ruokavaliosta pandan elimistö pystyy hyödyntämään vain 30 prosenttia bambun energiasta. Ruuansulatus on sen verran kovilla, että panda nukkuu noin 15 tuntia vuorokaudessa. Tiineyden tai valetiineyden aikana Lumin unet voivat venähtää jopa 22 tuntiin.
Tarkasti suojeltuja pandoja elää luonnossa noin 2 000 ja tarhoissa ehkä noin 500. Näin pienen joukon perimä pysyy kunnossa vain, jos pandat risteytyvät tarpeeksi kaukaa keskenään. Tässä liitossa geeniperintö on kohdallaan, joten peukut ylös.
Lumi on jo toisen sukupolven laitostuja, sillä sen vanhemmatkin elivät tarhaoloissa. Silti panda on syntyessäänkin villieläin. Poikasilla on mahdollisuus sopeutua takaisin luontoon erityisen sopeutustarhan avulla, jos ne eivät ehdi tottua ihmisiin. Niiden poikasilla taas on mahdollisuus villiintyä täysin.
Ähtärin mahdollinen poikanen yritettäisiin ensisijaisesti palauttaa takaisin luontoon Kiinassa. Vanhemmat ovat Kiinasta vuokralla ja poikasetkin yhtä lailla Kiinan valtion omaisuutta.
Ähtärin viikoittaisessa bambukuormassa on 10 eri lajiketta, ja lisäksi pandat popsivat suomalaista omenaa ja porkkanaa. Ne tosin Lumi nakkelee syrjään ensimmäisinä syksyllä, kun oikea tai valetiineys iskee.
Valeraskaus vie haluja myös yhteistyöhän ja luonne muuttuu. Silloin Lumi osallistuu nihkeästi jos lainkaan pandoille järjestettäviin koulutustilaisuuksiin, joissa muun muassa koulutetaan suun avaamista pyynnöstä, harjoitellaan verinäytteen ottoa ja kierähtämistä selälleen pyynnöstä. Kaikki palvelevat eläinten hyvinvointia, sirkustemppuja niille ei opeteta.
Ilman tiineyttäkin Lumi on herkkis ja osoittaa herkästi mieltään. Joskus riittää, kun hoitajalta lipeää harja käsistä ja se kolahdus säikäyttää. Lumi saattaa kääntää ärsyyntyneenä selän. Se on luonteeltaan arka ja hitaasti lämpenevä, mikä selittää oikullisuutta.
Lumi on luonteeltaan melkoinen vastakohta puolisolleen Pyrylle, joka kelpaisi harvalle äidille toivevävyksi. Ihmishahmoisena tämä luultavasti köllöttelisi sohvalla makkara toisessa ja olutpullo toisessa kädessä.
Kerran vuodessa se lähentelee kumppaniaan mutta toki laittaa kaiken peliin 36 tunnin mieliteon aikana. Sen jälkeen se rouskuttelee taas bambua tyytyväisenä vuoden päivät.
Lumi on nimensä veroinen. Kesäpandaa Lumista ei hevillä saa, sillä herkkis kuulemma inhoaa hyttysiä ja kärpäsiä. Talvi taas sai sen innosta sekaisin jo silloin, kun pandat tammikuussa 2018 tulivat ensi kertaa Suomeen. Lunta oli paljon, eikä Lumi tahtonut saada kyllikseen oudossa elementissä pyörähtelystä.
Pyryä se siis rakastaa.