• Video: Kettu löytyi tien varresta ilman emoa – nyt kesyyntynyt kettu rakastaa rapsutuksia ja ottaa herkkupaloja kämmeneltä

    Lomamäen Lemmikkipuistossa asustelee noin 7-vuotias Mariah-kettu, joka on poikkeuksellisen kesy ja seurallinen.
    Mariah-niminen kettu on tottunut ihmiseen jo nuoresta iästä lähtien. Se tykkää ottaa makupaloja kämmeneltä.
    Mariah-niminen kettu on tottunut ihmiseen jo nuoresta iästä lähtien. Se tykkää ottaa makupaloja kämmeneltä.  Kuva: Emma McArthur
    Lukemisto|Eläimet ja kasvit
    2.9.202221:00
    Janica Pörhönen

    Vuonna 2015 Tampereelta löydettiin tien varresta hyvin nuori kettu, jonka emo oli jäänyt auton alle.

    Lomamäen Lemmikkipuiston omistajille soitettiin ja kysyttiin, haluaisiko eläintarha ottaa ketun. He eivät epäröineet hetkeäkään vaan lupasivat ottaa ketun hoiviinsa. Eläintarha sijaitsee Inkoon Degerbyssä Länsi-Uudellamaalla.

    Kettu oli heikossa kunnossa tullessaan eläintarhaan. Se sai ruokaa, hoivaa ja sen vointia seurattiin.

    Tavoitteena oli palauttaa se takaisin luontoon, mutta kettu kesyyntyi hyvin nopeasti ihmiseen. Kävi selväksi, ettei luontoonpalautus tule onnistumaan.

    Kun menee katsomaan kettua aitauksen ulkopuolelle, se tulee usein luokse heiluttaen pöyhkeää häntäänsä. Joskus se ääntelee innostuneesti kimeänkovalla äänellään. Se rakastaa rapsutuksia ja vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Kettu on saanut nimekseen Mariah.

    ”Ketusta huomaa, että se rakastaa hoitajiaan. On aivan uskomatonta, miten villieläin voi tottua ihmisiin tällä tavalla ja rakentaa yhteyttä meihin. Se on meille merkki siitä, että eläimellä on kaikki hyvin”, Eläintenhoitaja Emma McArthur-Mortell sanoo.

    Vierailijoita se tulee aina katsomaan ja moikkaamaan, mutta suurin yhteys sillä on kuitenkin hoitajiinsa. Niiltä se odottaa aina herkkupaloja ja rapsutuksia.

    Mariah-kettu on sekasyöjä, jonka lempiruokiin kuuluu kananmunat, kanankoivet, jauheliha, kuivamuona sekä marjoista erityisesti pensasmustikat.

    ”Mariah ei vierasta ihmisiä ollenkaan. Se käyttäytyy melkein kuin koira”, eläintenhoitajat Arttu Marjamäki ja Cajsa Nummelin sanovat.

    Kettu on saanut ison aitauksen Lomamäen lemmikkipuistossa, jossa se voi kaivaa, kiipeillä puunrunkojen päällä ja juosta kalliolla sekä kasvillisuuden seassa, McArthur-Mortell kertoo.

    ”Täällä se voi harjoittaa lajinomaista käyttäytymistään”, kertoo McArthur-Mortell.

    Mariah kulkee ketterästi, jopa balettimaisesti ja pitää puunrunkojen päällä kiipeilemisestä. Talvisin se kasvattaa upean muhkean turkin itselleen, joka lähtee kesäksi pois.

    Koska kettu on hyvin kesy, siitä huomataan myös helpommin, jos sillä on jokin vaiva.

    ”Se on tottunut siihen, että ihmiset ovat hyviä eikä heitä tarvitse pelätä.”

    Mariah nautiskeli auringon lämmöstä Lomamäen Lemmikkipuistossa elokuussa 2022.
    Mariah nautiskeli auringon lämmöstä Lomamäen Lemmikkipuistossa elokuussa 2022. Kuva: Emma McArthur
    Lisää aiheesta
    • Kettu tuli Aleksanterinkatua idästä päin Senaatintorille ja poikkesi pikkukadulle, mutta palasi sieltä takaisin Aleksille.  LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

      Halusiko citykettukin nähdä hallituskriisin? – Juoksi aamulla Aleksanterinkatua Senaatintorille päin aivan Helsingin ydinkeskustassa

    • Kettu kesyyntyy varsin helposti, jos se tottuu pienestä saakka ihmisiin.

      Peloton kettu kiusaa hiihtoniiloja suositulla ulkoilualueella – ”Hiihtoliivi lähti, kun silmä vältti”

    • Kettu innostui kenkien keräilystä Berliinissa. MT:n arkistokuva.

      Saksalaismedia: Kettu näpisti yli sata kenkää Berliinissä

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten