Eukkojen polku ja paljon muuta – maakuntien kotiseututeot saavat ansaitsemansa palkinnot
Maakunnallisten kotiseututekojen palkitseminen on osa Kotiseutuliiton 75-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Kotiseutuliiton Pohjanmaan maakuntapalkinto menee Laihian kotiseutu- ja museoyhdistykselle. Kunnallisneuvos Sauli Tuomela oli mukana kunnostamassa museopihan tuulimyllyä elokuussa 2024. Kuva: Harri Kallio-Kurssi
Suomen Kotiseutuliitto on julkistanut hienon kotiseututeon jokaisesta Manner-Suomen maakunnasta 75-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi.
Maakunnallisia kotiseututekoja saivat ehdottaa liiton jäsenet omista maakunnistaan. Palkinnon saattoi saada esimerkiksi vaikuttava hanke, ansioitunut henkilö, uusi tapahtumaidea tai loistava toimintakonsepti.
Palkittavan tahon ei tarvinnut olla Kotiseutuliiton jäsen.
Ehdotusten joukosta esiraati poimi kärkiehdotukset kaikista maakunnista, ja maakunnallisia voittajia pääsivät äänestämään oman maakunnan ihmiset. Ääniä annettiin kaikkiaan yli 4 800.
”Saimme paljon hyviä ehdotuksia, ja äänestykseen päätyneet kärkiehdokkaat olivat kaikki erinomaisia esimerkkejä suurella sydämellä tehdystä kotiseututyöstä”, Kotiseutuliiton järjestöpäällikkö Marika Punamäki tiedottaa.
Palkinnot luovutetaan Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä Vantaalla Kotiseutuliiton vuosikokouksessa lauantaina 31. elokuuta.
Kotiseutuliitto on palkinnut eri vuosina Vuoden kotiseututekoja. Palkinnon on voinut saada esimerkiksi hanke, henkilö, tapahtuma tai vaikkapa mainio toimintakonsepti.
Vuoden 2024 Maakunnallisten kotiseututekojen palkitseminen on osa Kotiseutuliiton 75-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.