Kotiseututyölle on edelleen tarvetta ja tekijöitä – ”Me olemme me, ja sillä on joku merkitys”

Suomen Kotiseutuliitto täyttää tänä vuonna 75 vuotta. 1800-luvulla heränneelle kotiseututyön aatokselle on edelleen paikkansa niin kunnissa, kaupungeissa kuin kylissäkin.

Pihtiputaalla toimiva kotiseutuyhdistys Pihtipudas-Seura perustettiin vuonna 1958. Vajaan 4000 asukkaan kunnassa kotiseututyö näkyy hyvin konkreettisesti. Seura julkaisee kerran viikossa paikallislehteä sekä joka joulu ilmestyvää kotiseutulehteä.

Pihtipudas-Seuran puheenjohtaja Raimo Pärnäsen mukaan julkaisutoiminta on seuran tärkein ja näkyvin toimintamuoto, ja yhdistystoiminnan kautta paikallislehti on pystytty säilyttämään itsenäisenä. Kotiseudun Sanomat toimii myös naapurikunta Kinnulan paikallislehtenä.

Lisäksi seura ylläpitää kotiseutumuseota ja juhlapaikka Wanhaa Pappilaa sekä järjestää tapahtumia.

”Pyrimme tukemaan kaikkea paikallista elinkeino- ja kulttuuritoimintaa sekä myös paikallista maa- ja metsätaloutta. Järjestämme esimerkiksi Korppisen kylällä metsäpäivän, jossa metsänomistajat ja asiantuntijat pääsevät ääneen”, Pärnänen sanoo.

Hänen mukaansa yhdistyksellä on jäseniä vajaat kaksisataa, ja aktiivisia toimijoita on parisenkymmentä. Vaikka jäsenistö painottuu varttuneempaan väestöön, jäsenmäärässä on ollut nousua.

”Hallituskin on nuorentunut viime vuosina.”

”Pappilan päärakennus on kaunis ulkoa ja sisältä. Nyt täytyy tyytyä katselemaan ulkoa, sillä rakennuksessa on kaksi vuokrattua asuntoa”, sanoo Pärnänen. Kuva: Petteri Kivimäki

Seuran pääasiallinen tulonlähde on paikallislehti. Lisäksi yhdistys kerää pientä jäsenmaksua, myy Pihtipudas-korua sekä omistaa metsää. Metsäomaisuutta on kerrytetty pikku hiljaa mahdollisuuksien mukaan, jotta metsä pysyisi osin paikallisessa omistuksessa rahastojen sijaan.

Pärnänen itse lähti mukaan kotiseututoimintaan kiinnostuksen ja tuttujen ihmisten kautta.

”Tässä tapaa uusia ihmisiä ja pääsee tekemään yhdessä. Tämä on kotiseuturakkautta, ja jaamme sitä tunnetta ja tietoa myös muille.”

Yhdistyksellä onkin tärkeä tehtävä seudun historian kertojana. Kotiseutumuseon kokoelmissa on esineistöä kivikaudelta asti. Yhdistys sai tänä vuonna Museovirastolta hankeavustuksen kokoelmien inventointiin ja luettelointiin.

Pärnänen uskoo, että vaikka väki vanhenee, kotiseututyötä ja sen tekijöitä tarvitaan tulevaisuudessakin.

”Me saamme ihmisiä liikkeelle ja siitä tulee kiitosta. Paikallisen tapahtuman ei tarvitse olla loistokas ollakseen merkityksellinen.”

Kotiseutumuseo sijaitsee aivan Pihtiputaan kirkonkylän keskustassa, kirkon välittömässä läheisyydessä. Kuva: Petteri Kivimäki

Kotiseutuliitto perustettiin kotiseututyön toisessa aallossa vuonna 1949. Ensimmäinen aalto koettiin 1800-luvulla kansallisromantiikan ja kotiseutututkimuksen nousun myötä. 1800-luvun loppupuoliskolla perustettiin ensimmäisiä paikallismuseoita, joita on nykyisin lähes tuhat.

Liitto edustaa nykyisin noin 730 paikallisyhdistystä, joita ovat esimerkiksi kotiseutu-, kaupunginosa- ja kyläyhdistykset. Lisäksi jäseninä on yli sata kuntaa, 18 maakuntaliittoa sekä muita yhdistyksiä, kuten kulttuuri- ja historiayhdistyksiä.

Kotiseututyön edistämisen ja jäsentensä edustamisen lisäksi Kotiseutuliitto jakaa opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta korjausavustuksia seurantaloille ja koordinoi ympäristöministeriön toimeksiannosta Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä. Kotiseutuliitto on Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö.

Vuosittain järjestetään myös Valtakunnalliset kotiseutupäivät, joihin osallistuu jäsenyhdistysten edustajien lisäksi tuhansia paikallisia sekä satoja kulttuurialan ammattilaisia ja -harrastajia eri puolilta Suomea. Tänä vuonna päivät järjestetään Vantaalla elo- ja syyskuun vaihteessa.

Museossa kerrotaan esinein, kuvin ja sanoin elämästä Pihtiputaalla ennen vanhaan. Kokoelmiin kuuluu noin 900 esinettä. Kuva: Petteri Kivimäki

Liiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalon mukaan kotiseututoiminnalla on kolme peruspilaria. Ensimmäinen on juuret ja kulttuuriperintö, joka merkitsee esimerkiksi kotiseutuarkistoja ja paikallismuseoita.

Toinen on nykyhetki, jossa rakennetaan tämän hetken yhteisön koheesiota eli yhteenkuuluvuutta sekä tuetaan paikallisidentiteettiä. Kolmas pilari on vaikuttamistyö, jolla pyritään kehittämään kotiseutua ja siellä asuvien ihmisten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia.

”Toiminta vaihtelee paikallisesti, mutta tärkeää on yhteisen tarinan luominen. Se, että ihminen kuuluu joukkoon: me olemme me, ja sillä on joku merkitys”, Ylitalo sanoo.

”Kun ihminen ei enää tunne kuuluvansa joukkoon, alkavat ongelmat.”

Tämä identiteetin rakentaminen on Ylitalosta pitovoimaa, jonka vastaparina kotiseututyö luo myös vetovoimaa. Yhdistyksien järjestämät tapahtumat ja muut tempaukset museoiden ylläpidon ohella ovat matkailullisesti merkittäviä.

”Lisäksi yhdistykset ovat tärkeässä roolissa kotiutumistyössä. Niin läheltä kuin kauempaa tulevien muuttajien juurruttamisessa meillä on yhteiskuntana vielä tekemistä.”

Pärnänen on itse asunut koko elämänsä Pihtiputaalla, jonne hänen isänsä saapui evakkona Sortavalasta. Kuva: Petteri Kivimäki

Ylitalo vertaa toimintaa eläköityneen Kansallisarkiston pääjohtajan Jussi Nuortevan ajatukseen siitä, että loppujen lopuksi sukututkimuksessa on kyse oman itsensä rakentamisesta. Samalla tavalla kotiseututyö on oman identiteetin ja paikan hahmottamista.

Kotiseututyö on myös mielekästä tekemistä ja harrastamista, sekä uusien taitojen kartuttamista.

75 vuoden jälkeen kotiseudulla on edelleen väliä. Ylitalon mukaan kotiseututoiminta on valtakunnallisesti yleistymässä, ja jäsenmäärässä on hienoista nousua. Vanhojen yhdistysten lopettaessa uusia tulee edelleen enemmän tilalle.

”Kenttä on laaja ja siksi tulevaisuuskin määrittyy paikallisesti. Joissain kunnissa yhdistystoiminnan voimat vähenevät muun elinvoiman hiipuessa, kun taas elinvoimaisemmilla seuduilla myös kotiseututyö kasvaa”, Ylitalo kertoo.

”Paikalliset identiteetit eivät myöskään katoa kuntaliitoksien jälkeen. Monissa liitoskunnissa esiintyy usein huomattavaa paikallishengen nousua.”