• Kotiseutuliiton hätähuuto: Kustannusten nousu uhkaa ajaa seurantalot vaikeuksiin

    Suomen Kotiseutuliitto vaatii korotuksia valtion korjausavustuksiin. Monet seurantalot sijaitsevat keskusten ulkopuolella ja ovat seutunsa ainoita harrastus- ja juhlatiloja.
    Läyliäisten seurantalo on rakennettu vuonna 1922. Viimeisin peruskorjaus on tehty vuonna 2003.
    Läyliäisten seurantalo on rakennettu vuonna 1922. Viimeisin peruskorjaus on tehty vuonna 2003. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Historia ja perinne
    11.9.202311:50
    Eija Vallinheimo

    Suomen Kotiseutuliiton on julkaissut julkilausuman, jossa se on huolissaan seurantalojen tulevaisuudesta. Energiakriisi ja korjauskustannusten nousu ovat ajaneet monet seurantalot vaikeuksiin.

    Seurantalojen tulevaisuutta voidaan turvata korottamalla erityisesti valtion korjausavustusten määrärahaa, jakamalla paikallisia ja alueellisia toiminta-avustuksia, sekä määrittelemällä yhteisten kokoontumistilojen kiinteistövero nollaksi. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

    Valtion korjausavustuksen turvin taloja on voitu tähän asti korjata ja pitää käyttökunnossa. Määräraha on Kotiseutuliiton julkilausuman mukaan kuitenkin riittämätön ja mahdollistaa vain hyvin rajoitetusti esimerkiksi lämmitysjärjestelmien uusimista kestävyyssuositusten mukaisiksi.

    Tällä tavoin julkisyhteisöt, yhdistykset, yritykset kuin yksityishenkilöt voivat varmistaa paikallisen seurantalon säilymisen tulevillekin sukupolville pitämällä taloa vilkkaassa käytössä.

    Valtakunnallisten kotiseutupäivien avajaisseminaaria vietettiin 9. syyskuuta Kotkassa.
    Valtakunnallisten kotiseutupäivien avajaisseminaaria vietettiin 9. syyskuuta Kotkassa. Kuva: Jari Pitkäkangas

    Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä 9. syyskuuta todettiin, että seurantalojen korjaamisen tukeminen on yhteiskunnalle sekä edullinen että tehokas tapa tukea paikallista elinvoimaa, osallisuutta ja hyvinvointia.

    Seurantalot ovat kansalaisyhteiskunnan mittaamattoman arvokasta omaisuutta. Suomessa on yli 2 000 seurantaloa sekä maaseudulla että kaupungeissa. Ne ovat erilaisten yhteisöjen ylläpitämiä, kaikille avoimia kokoontumistiloja. Kotiseutuliitto muistuttaa, että seurantalojen elävänä pitäminen lisää alueellista tasa-arvoisuutta, tukee demokratiaa ja lisää harrastustoiminnan mahdollisuuksia.

    Seurantalot edustavat eri aikakausien rakennusperintöä ja ovat myös kulttuurihistoriallisesti merkittäviä. Vanhimmat säilyneet talot on rakennettu jo 1800-luvulla. Taloja ovat rakentaneet muun muassa nuoriso-, maamies-, raittius- ja urheiluseurat, työväenyhdistykset, vapaapalokunnat sekä kotiseutu- ja marttayhdistykset. Seurantaloja ylläpidetään yleensä talkoovoimin.

    Lisää aiheesta
    • Seurantalo sijaitsee mäellä, josta aukeaa hyvä näkymä yli Myrkyn. Kylän nimen alkuperää on pohdittu paljon. Yksi oletus on, että Myrkky juontuisi kylän ruotsinkielisestä nimestä Mörtmark.

      Seurantalot ajautuivat kurimukseen: miinusmerkkiset budjetit yleistyvät – korona vei tulot mutta kulut jäivät

    • Kauhavalainen Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseura ry on yksi korjausavustuksen saajista. Avustuksen turvin seurantalon katto uusitaan.

      Rahaa vesikattoihin ja julkisivuihin: seurantaloille jaettiin korjausavustusta yli kaksi miljoonaa euroa

    • Alajärven Kirkonkylän Nuorisoseura saa talonsa ylläpitoon 4 000 euron avustuksen.

      Seurantalot saavat korona-avustuksina yli kaksi miljoonaa euroa

    • Karijoen Myrkyssä sijaitseva hirsirakenteinen, yli satavuotias seurantalo on hyvässä ryhdissä. Säännölliset kunnostukset ovat toki tarpeen. Marita Ketola ja Anne Niemelä silmäilevät salia. Välikaton kunnon tarkistus voi olla seuraava työ, he arvioivat.

      Hiljainen on seurantalo koronarajoitusten vuoksi – ”Pytinki on pidettävä siinä kunnossa, että voidaan toimintaa jatkaa, kun rajoituksista päästään"

    Artikkelin aiheet
    Kotiseutuliitto
    seurantalot
    korjausavustukset
    energiakriisi
    kulttuuriperintö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää