Nuori lampuripolvi haluaa vaalia Iijoen kulttuurimaisemaa – "Maatalous on muutakin kuin ruuantuotantoa"

Tässä kohtaa Iijoen Hirvaskoskella oli vielä kaksi vuotta sitten läpipääsemätöntä pusikkoa. Alkuraivauksen ja lampaiden syönnin jäljiltä maisema on avautunut. Kuva: Kai Tirkkonen

Antti Holmström on kasvattanut lampaita siitä lähtien, kun Suomi liittyi EU:hun ja tila luopui lehmistä. Kuva: Kai Tirkkonen

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Iijoki mutkittelee läpi Pohjois-Pohjanmaan Kuusamosta Iin Haminaan. Sen vapaana virtaava keskijuoksu Taivalkosken ja Pudasjärven välillä on vuonna 1995 määritelty valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.

Kainuun vaaramaisema vaihettuu Pohjois-Pohjanmaan nevalakeudeksi. Maasto on muuten karua, mutta jokivarressa kasvillisuus on rehevää ja suotuisaa laidunnukselle.

"Isot tulvat ovat pitäneet auki niittyjä ja saaria. Ne ovat olleet hyviä heinämaita", maisema-asiantuntija Kalle Hellström Oulun maa- ja kotitalousnaisista kuvailee.

Asutusta keskijuoksulle on tullut jo 1500-luvulla, mutta pääosin rakennuskanta on 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Asutusta ympäröivät pienialaiset pellot.

Elinkeinorakenne on muuttunut ja pientiloja lopettanut. Hellströmin mukaan se on uhka myös kulttuurimaisemalle.

"Hiljentyminen näkyy viljelymaisemien umpeenkasvuna."

Oxford down -rotuisia lampaita hankittiin loka–marraskuun vaihteessa, Anne Holmström kertoo. Tilalla on myös suomenlampaita, texeleitä sekä näiden kahden risteytyksiä. Kuva: Kai Tirkkonen

Kiinnostusta maisemanhoitoon kuitenkin löytyy. Pudasjärven Hirvaskoskella lampurina jo neljännesvuosisadan toiminut Antti Holmström pitää lampaitaan maisemanhoitotöissä.

"Tällä hetkellä sopimusalaa on 16 hehtaaria", hän kertoo. Siitä osa on Oulujoella Maikkulan kartanon mailla.

Maataloustukien kautta lampuri saa maisemanhoidosta vuosittain 450 euron hehtaarikorvauksen.

Kun maisemanhoitosopimus tehdään, joudutaan usein ensin tekemään alkuraivaus. Sen jälkeen lampaat pitävät tehokkaasti maiseman avoimena.

Paikkaa vaihdetaan laitumen koosta riippuen noin 1,5 viikon välein, jotta lampaille riittää syötävää.

Holmström päästää ilmoille persoonallisen kutsuhuudon. Kuluu muutama sekunti ja jokitörmällä laiduntava katras kipittää lampurin luokse rapsuteltavaksi.

Maisemanhoito vaatii yhteistyötä maanomistajien välillä.

"Näyttävyyttä ei saavuteta, jos hoidetaan vain pikkualueita. Tarvitaan kaikki mukaan", Holmström toteaa.

Seppo, Antti, Aappo, Kaisa ja Anne Holmström Iijoen rannalla Halmenniemessä, joka on yhdeksän hehtaarin kokoinen tulvaniitty. Raivaus aloitettiin vuonna 2000. Kuva: Kai Tirkkonen

Antin tytär Kaisa Holmström on jatkamassa isänsä työtä. Hän on ollut jo pitkään tilan töissä aktiivisesti mukana ja nyt sukupolvenvaihdosprosessi on edessä.

Naapuritilaa emännöi Kaisan serkun vaimo Anne Holmström. Hänellekin lampurin työ tulee verenperintönä Kittilän Pokassa asuvien vanhempien kautta.

Tilat tekevät yhteistyötä nimellä Koskenlampurit.

"Olemme kasvattamassa lammasmäärää. Tavoite on, että molemmilla tiloilla olisi noin 150 uuhta", Anne kertoo.

Kaikilla lampailla on nimi, Kaisa Holmström kertoo. Sylissä karitsa nimeltä Timotei. Kuva: Kai Tirkkonen

Lihantuotanto on tärkein tulonlähde, mutta naiset näkevät maatalouden muunakin kuin ruuantuotantona.

"Hyödynnämme villat ja taljat. Maisemanhoito on tärkeä osa lammastilan työtä, ja suunnitteilla on myös kuntoutus- ja matkailupalveluja", Kaisa luettelee.

Anne on tullut tilan töihin sosiaalialalta ja Kaisan päätyö on vielä toistaiseksi varhaiskasvatuksessa.

"Haluamme hyödyntää ihmislähtöiset koulutustaustamme ja luoda vuorovaikutusta tilan ja kuluttajien välillä", Kaisa jatkaa.

Tilateurastuksen salliminen on Holmströmien mukaan olennaista, jotta lammastilojen kannattavuus paranisi. Lihalle olisi hyvin kysyntää suoraan tilalta. Nyt pitkät teurasmatkat rasittavat sekä eläimiä että lampureiden taloutta.

Tältä näytti maisema Iijoelle Pudasjärven Kuren kylällä Alatalon pihalta vuonna 1904... (selaa seuraava kuva) Kuva: Berghell, Hugo

... ja sama paikka vuonna 2021. Kuva: Martina Motzbäuchel