

Jyväskylän ralli, nykyään virallisesti Secto Rally Finland, on Keski-Suomen maakunnan tärkein suurtapahtuma. Tapahtuma on keskisuomalaisille merkittävä niin taloudellisesti kuin kulttuurisesti.
Jyväskylän rallin 75-vuotisjuhlavuoden näyttely on esillä kuluvana kesänä Aalto2 -museokeskuksessa Jyväskylässä.
”Näyttely kertoo autojen ja rallin kehityksestä, mutta ennen kaikkea halutaan kertoa suurtapahtumasta ”, kertoo Mikko Lundell, joka on käsikirjoittanut Rallia Jyskälässä – soraa, sankareita ja sirkusta 75 vuotta -näyttelyn.
”Jyväskylän ralli on tapahtuma, joka liikuttaa tänne valtavan määrän ihmisiä vuosittain. Ja toki myös jonkin verran porukkaa pois päin”, Lundell lisää.
Vaikka rallin keskuspaikka onkin Jyväskylä, keskisuomalainen maaseutu on aina ollut moottoriurheilutapahtuman keskiössä.
”Ralli on ollut aina vahvasti maaseutulaji. Soratiet sijaitsevat maaseutukylillä ja metsissä. Keski-Suomessa on totuttu siihen, että rallit tulevat ihmisten taka- ja joskus etupihoillekin.”
”Ralli on ollut aina vahvasti maaseutulaji.”
Jyväskylän ralli liittyy olennaisesti myös maaseudun talkooperinteeseen.
”Kyläseurat ja maaseudun muut yhdistykset ovat varhaisista ajoista lähtien osallistuneet erikoiskokeiden järjestämiseen. Yhdistykset ovat pystyneet tekemään ralliviikonlopun aikana hyviäkin tilejä, joiden turvin on edelleen ollut mahdollista elävöittää maaseutua”, Lundell sanoo.
Toisaalta rallien saapuminen kotikylälle tarkoittaa myös teiden kunnostamista.
”Pääasiassa tapahtuman vastaanotto on ollut maaseudulla myönteinen, ja erikoiskokeita on joskus jopa toivottu omalle kylälle.”

Rallia Jyskälässä -näyttelyssä esillä on runsaasti tapahtumaan liittyviä valokuvia 1950-luvulta viime vuosiin. Museosta löytyy lisäksi eri-ikäisiä ralliautoja, rallisimulaattori, voitokkaiden kuskien ajopukuja sekä palkintopokaaleja.
Rallitapahtuma on ollut perinteisesti suomalaisille voitokas kilpailu. Markus Grönholm voitti sen peräti seitsemän kertaa 2000-luvun alussa. Myös Hannu Mikkola voitti seitsemän kertaa vuosien 1968–1983 aikana.
Markku Álen voitti kuudesti 1970- ja 1980-luvuilla ja Tommi Mäkinen viidesti 1990-luvulla.
Viimeisin suomalaisvoittaja on jyväskyläläinen Kalle Rovanperä viime vuodelta.
”Menneinä vuosikymmeninä melko paljon tuli kritiikkiä, etteivät täällä pärjää kuin suomalaiset. Kotikenttäetu oli mittava, mutta se on kaventunut selvästi nykypäivään tultaessa”, Lundell toteaa.
Espanjalaisen Carlos Sainzin voitto 1990 lisäsi kansainvälistä mielenkiintoa tapahtumaan, kun voittaja tuli ensi kertaa Pohjoismaiden ulkopuolelta.
2010-luvulta lähtien voittajana on tuulettanut jo useammin ulkomaalainen kuin suomalainen kuski.
”Menneinä vuosikymmeninä ralli sai melko paljon kritiikkiä siitä, etteivät täällä pärjää kuin suomalaiset.”
Järjestyksessään ensimmäinen Jyväskylän ralli näki päivänvalon vuonna 1951.
”Alkuunpaneva voima oli paikallinen liikemies Pentti Barck, jonka johdolla haluttiin uudistaa ralliurheilua. Ensimmäisinä vuosina tapahtuma oli pienimuotoinen ja hyvin erilainen kuin millaiseksi se sittemmin muotoutui”, käsikirjoittaja kertoo.
Rallit olivat aluksi eräänlaista kestävyysajoa.
”Liikkeelle lähdettiin Jyväskylästä ja ajettiin pohjoisimmillaan Pallakselle asti ja sieltä takaisin. Kestävyysajon rinnalla oli yksittäisiä nopeus- ja taitoerikoiskokeita.”
1950-luvun edetessä ajatus erikoiskokeista alkoi ottaa tulta alleen. Samalla tapahtuma alkoi tiivistyä pienemmälle maantieteelliselle alueelle, erityisesti Jyväskylän ympärille.
”1960-luvun alussa rallista oli jo tullut erikoiskokeisiin pohjautuva nopeusajokilpailu. Se herätti tehokkaasti ihmisten mielenkiinnon, ja katsojamäärät alkoivat nopeasti kasvaa”, Lundell kertoo.
1960-luvulla rallia ajettiin nykyperspektiivistä käsin tarkasteltuna hyvinkin vapaamuotoisissa puitteissa.
”Ei ollut aina kovin tarkasti merkitty, missä kulkee katsomo- ja kilpa-ajoalueen raja.”
Jyväskylän rallitapahtumalle ominainen kansainvälisyys alkoi sekin jo varhain.
”Jo 50-luvulla mukana oli ruotsalaisia kuskeja, mutta 60-luvulla mukaan tulivat itäautot ja itäblokin kuskit. Se teki tapahtumasta kansainvälisesti kiinnostavamman.”

Kun 1973 perustettiin rallin MM-sarja, pääsi Jyväskylä heti mukaan sen osakilpailuksi.
”Se kertoo paljon siitä, miten vahva rallimaa Suomi on ollut alusta asti. Ja myös siitä, miten hyvin Jyväskylän rallin pohjatyöt onnistuttiin tekemään.”
Jo edellisellä vuosikymmenellä maailmalla oli alettu puhua ralliautoilun ”lentävistä suomalaisista”, kun ensimmäiset kotimaiset huippukuskit nostivat päätään.
”1980-luvulla tapahtuman nopea kasvu jatkui. Lisäksi turvallisuusasioihin kiinnitettiin entistä enemmän huomiota. Esimerkiksi pimeällä ajaminen väheni merkittävästi.”
1990-luvulla suomalaiset olivat valtansa huipulla. 1990-luvun alussa tapahtuman voitto saapui ensi kertaa kotimaakuntaan, kun laukaalainen Juha Kankkunen ylsi ykköseksi.
Toisaalta Jyväskylä joutui ensi kertaa tilanteeseen, jossa se joutui kilpailemaan rallien järjestämispaikasta muiden kaupunkien kanssa.
”Siihen asti oli ollut itsestäänselvyys, että rallit ovat Jyväskylässä. Kun Autourheilun kansallinen keskusliitto otti järjestämisvastuun tapahtumasta, alkoivat ralleja havitella myös Tampere ja Lahti”, Lundell mainitsee.
Jyväskylän tietotaito rallin suurtapahtumassa on kuitenkin ollut niin ylivertaista, että ralli pysyi Keski-Suomessa. 2000-luvun ensi vuosikymmenen lopussa kilpailuttaminen päättyi ja tapahtumapaikaksi vakiintui Jyväskylä.
90-luvulla rallitapahtumaa alettiin ensi kerran näkyvästi protestoida, esimerkiksi ympäristösyistä.
”Sanoisin, että suuri yleisö on kuitenkin hyväksynyt rallin osaksi keskisuomalaisuutta.”
”1980-luvulla tapahtuman nopea kasvu jatkui. Lisäksi turvallisuusasioihin kiinnitettiin entistä enemmän huomiota.”

Lundell huomauttaa, että kansainvälinen rallitapahtuma on eri aikakausina tarjonnut Jyväskylälle mahdollisuuden esitellä parhaita puoliaan.
”Rallin tapahtumapaikat ovat aina heijastelleet Jyväskylänkin kehitystä. Kun 1970−1990-luvuilla ralleja järjestettiin Laajavuoressa, on 1990-luvulta lähtien keskuspaikkana ollut Lutakko.”
Kun Jyväskylän uusi kävelykatu avattiin 1990-luvulla, tuotiin ralliautot sinnekin paraatipaikalle.
”Nykyään puhutaan yhä enemmän siitä, millaista muuta yhteistyötä rallitapahtuma mahdollistaa Jyväskylässä. Esimerkiksi Toyotan ralliautoja alettiin valmistaa Jyväskylässä 2010-luvulla, ja nyt seudulle on suunnitteilla Toyotan teknologiakeskus.”