• Matti Hämäläinen valittiin uudeksi kylähulluksi

    Talkoonyrkki-kunniamaininta Jorma Vänskälle.
    Kaksi vuotta sitten valittu kylähullu Arja Huovinen luovutti Matti Hämäläiselle kylähullun tunnukset.
    Kaksi vuotta sitten valittu kylähullu Arja Huovinen luovutti Matti Hämäläiselle kylähullun tunnukset. Kuva: Heikki Vuorela
    Lukemisto
    2.9.201716:30
    Heikki Vuorela

    Valtakunnan 14. virallinen kylähullu on kyläaktiivi Matti Hämäläinen Äänekosken Koiviston kylältä. Kylähullu nimettiin Maaseutuparlamentissa Leppävirralla lauantaina.

    Jorma Vänskä Keiteleeltä sai puolestaan Talkoonyrkki-kunniamaininnan.

    Kylähullu toimii Kylähullujen killan puheenjohtajana kahden vuoden ajan, seuraavan kylähullun valintaan asti. Tehtäviin kuuluu visioida kylien tulevaisuutta ja toimia kylätoiminnan tiennäyttäjänä. Kylähullu-nimitys on pysyvä.

    Hämäläinen korosti kiitospuheessaan yhdessä tekemisen ja vapaaehtoistyön merkitystä. "Yksin kukaan ei ole mitään."

    Hämäläinen kehotti huolehtimaan siitä, mitä kylillä on, sen sijaan että valitetaan puutteita. "Rikas ei ole se, jolla on paljon, vaan se, jolta puuttuu vähän", hän siteerasi kuulemaansa viisautta.

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten