
Suomessa tehtiin viime vuonna 731 itsemurhaa, mikä on kuutisenkymmentä vähemmän kuin edellisenä vuonna, selviää Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta.
Itsemurhakuolleisuus on vähentynyt 40 prosenttia viidessätoista vuodessa. Tilastokeskuksen mukaan eniten itsemurhat ovat vähentyneet 35–44-vuotiaiden miesten joukossa.
Miehet tekivät kuitenkin edelleen itsemurhia huomattavasti enemmän kuin naiset. Itsemurhan tehneistä kolme neljästä oli miehiä.
Suhteellisesti eniten itsemurhia tekivät 45–54-vuotiaat ja 75 vuotta täyttäneet miehet. Naisista itsemurhia tekivät eniten 45–54-vuotiaat ja vähiten 15–24-vuotiaat.
Itsemurhien osuus kaikista kuolemansyistä oli viime vuonna vain sadasosa. Itsemurhat ovat kuitenkin keskeinen kuolemansyy nuorilla. Tilastokeskuksen mukaan 20–29-vuotiaana kuolleista joka kolmannen kuolemansyy oli itsemurha ja 35–44-vuotiaista joka kuudennen kuolleen elämä päättyi oman käden kautta.
Itsemurhien osuus nuorten kuolemansyistä on suuri, koska nuorten muu kuolleisuus on vähäistä. Alle 25-vuotiaita kaikista itsemurhan tehneistä oli joka kymmenes ja yli 65-vuotiaita joka viides.
Tilanteen paranemisesta huolimatta Suomi on edelleen poikkeus Pohjoismaiden ja länsimaiden joukossa.
Eurostatin tilastojen mukaan vuonna 2013 Suomen alle 65-vuotiaiden itsemurhakuolleisuus oli noin puolitoistakertainen EU:n keskimäärään verrattuna. 65 vuotta täyttäneiden suomalaisten itsemurhakuolleisuus ei poikennut EU-maiden keskiarvosta.