Punaisesta ateljeerakennuksesta avautuneet näkymät yli Haikkonlahden inspiroivat Edelfeltiä. Kuva: Maarit Lehto
Albert Edelfelt pani arvovaltansa likoon Suomen paviljongin puolesta – kesät Haikossa ravitsivat sekä taidetta että rakkautta isänmaahan
Albert Edelfelt oli paitsi menestynyt kuvataiteilija, myös Suomen asemaa edistänyt taidediplomaatti. Kosmopoliitin kuvaa kotimaasta muokkasi suhde Haikkon kylään ja maaseudun ihmisiin.TilaajallePorvoo
Albert Edelfelt istuu ylärivissä toisena vasemmalta yhdessä ystäviensä kanssa Haikon ateljeen rappusilla. Kuva: MuseovirastoMonet suomalaistaiteilijat ovat ammentaneet inspiraatiota metsistä sekä maaseudusta ja sen ihmisistä. Se näkyy esimerkiksi Eero Järnefeltin teoksessa Kaski, raatajat rahanalaiset sekä Albert Edelfeltin teoksessa Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä. Molemmat ovat vakiovastauksia kartoitetaessa suomalaisille rakkaimpia taideteoksia.
Monet muutkin 1800-luvun lopulla alkaneen kultakauden taiteilijat etsivät aiheita maaseudulta ja sen kansanelämästä. Taidemaailma sijaitsi kuitenkin toisaalla; ei edes Helsingissä, vaan Pariisissa. Jokaisen kunnianhimoisen taiteilijan kannatti pyrkiä sinne 1800-luvun lopussa.
Kiialan kartanossa Porvoossa syntynyt Edelfelt ei tehnyt tähän poikkeusta. Hän lähti maailmalle jo nuorena opettajansa Adolf von Beckerin kannustamana. Edelfeltin tie vei lopulta Pariisiin, jossa hän asui merkittävän osan elämästään.
Sulavasti seurapiireissä liikkunut Edelfelt ei kuitenkaan menettänyt kosketustaan kotimaahan. Oikeastaan se vain vahvistui, kun hän hankki itselleen Porvoon läheltä Haikkon kylältä vanhan tilanhaltijan rakennuksen kesähuvilakseen vuonna 1880.
Kolme vuotta myöhemmin taiteilija rakennutti Haikkoon vaatimattoman ateljeen, jossa hän maalasi yli 200 teosta. Edelfelt vietti Haikossa 26 kesää, ja siitä jalostui hänen luovuutensa tyyssija, jossa hän myös menehtyi elokuussa 1905.
Ateljeerakennus on säilynyt näihin päiviin saakka. Siitä kiitos kuuluu vuonna 1925 perustetulle Edelfeltin muistoyhdistykselle, joka kunnosti huonokuntoisen rakennuksen ateljeemuseoksi vuonna 1951.
Yhdistyksen perintöä jatkavan Albert Edelfeltin säätiön asiamiehenä toimivan Hanna Kaarina Syrjäläisen mukaan Haikko merkitsi taiteilijalle paluuta juurilleen.
”Edelfelt tuli täällä takaisin lapsuuteensa. Hän arvosti rauhaa, maisemaa sekä paikallisia asukkaita, jotka hän näki mutkattomina ja vilpittöminä.”
Haikkon maisemille ja ihmisille oli tilausta myös 1800-luvun lopun taidemaailmassa. Vallalla ollut naturalistinen suuntaus sai monet Edelfeltin kollegoista suuntaamaan Ranskan Provencen tai Normandian pikkukyliin. Hän itse teki saman matkan Uudellemaalle.
Edelfelt käytti haikkolaisia maalaustensa malleina. Monet teokset otettiin avosylin Pariisin salokeihin, ja ne päätyivät keräilijöiden kokoelmiin. Puheet taiteilijan kasvaneesta kansainvälisestä maineesta kulkeutuivat myös haikkolaisten korviin, mikä sai paikalliset asukkaat suhtautumaan Edelfeltiin myönteisesti.
”Tavallinen kansa piti hänestä, ja he suostuivat ilomielin Edelfeltin malleiksi. Taiteilija itse puolestaan kertoi heille, mihin kaikkialle maalaukset kulkeutuivat”, Syrjäläinen kertoo.
”Edelfelt saattoi maalata Haikossa sekä kansankuvia että seurapiirien kesänviettoa. Tässä mielessä se oli hänen taiteelleen runsaudensarvi”
Edelfelt saattoikin toisinaan matkata paikallisten seurassa Pellingin saaristoon tai poiketa heidän luokseen syömään silakkapihvejä.
”Tällainen vetosi Edelfeltiin, sillä hän oli vähään tyytyväinen. Hän ei ollut prameileva tyyppi, vaikka teoksista saattaisikin joskus hahmottua sellainen kuva.”
Kaikesta huolimatta hän oli taustaltaan aatelinen, mikä merkitsi molemminpuolista kunnioitusta taiteilijan ja kansanihmisten välillä.
Vaikka haikkolaisten mutkattomuus viehätti Edelfeltiä, se ei suinkaan ollut ainoa häntä Porvoon edustalle tuonut syy.
Haikossa viihtyi kesäisin paljon huvilakansaa. Vuosittain samassa paikassa tavannut yhdyskunta rakensi yhteisöllisyyttä, joka myöskin tarjosi raaka-ainetta Edelfeltin taiteelle.
”Edelfelt saattoi maalata Haikossa sekä kansankuvia että seurapiirien kesänviettoa. Tässä mielessä se oli hänen taiteelleen runsaudensarvi.”
Edelfeltin vaatimaton ateljee Haikossa toimii nykyisin museona. Kuva: Maarit LehtoTaiteen ohella Haikko ja sen ihmiset muovasivat myös tapaa, jolla Edelfelt näki kotimaansa. Se heijastui ennen kaikkea hänen toimintaasa suomalaisen taiteen edistämiseksi ulkomailla.
”Haikko oli Edelfeltille Suomi pienoiskoossa”, Syrjäläinen tiivistää.
Taiteella kerrytetyn maineen ohella häntä auttoi kielitaito, josta oli kiittäminen taiteilijan äitiä, Alexandra Edelfeltiä. Hän huolehti siitä, että poika oppi jo kotonaan ranskaa, joka oli aikakauden diplomatian ja hovien kieli. Edelfelt sopeutui erinomaisesti seurapiirien elämäntapaan.
Edelfelt hyödynsi omaa mainettaan suomalaisen taiteen aseman edistämiseksi. Kuva: Timo FilpusTaidediplomaattina Edelfeltin urotyönä on pidetty vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä esillä ollutta Suomen paviljonkia.
Suomi oli tuolloin vielä osa Venäjän keisarikuntaa, jonka komissaari halusi estää paviljongin toteutumisen. Keisariperhe lukeutui kuitenkin Edelfeltin asiakaskuntaan, ja hän päätti ottaa asian tiimoilta yhteyttä suuriruhtinas Vladimir Romanoviin.
Lopulta paviljonki toteutui, ja Axel Gallen-Kallelan ja Juho Rissasen tapaiset taiteilijat sattoivat tuoda töitään sekä suomalaisuutta kansainvälisen yleisön nähtäville.
Vaikka Edelfeltin suhteet tsaariin ja tämän lähipiirin olivat hyödyksi, ei hänen suhteensa itäiseen suurvaltaan ollut missään nimessä varaukseton.
”Edelfelt huoli aina pienen kotimaansa oloja. Hän jopa kirjoitti äidilleen, kuinka vastenmieliseltä tuntui lähteä Venäjälle”, Syrjäläinen kertoo.
Albert Edelfelt
Syntyi Kiialan kartanossa 21.7.1854. Isä oli ruotsalaissyntyinen arkkitehti, äiti porvoolaisen kauppiaan tytär.
Opiskeli Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa sekä useissa taideakatemioissa ulkomailla.
Asui pääosin Pariisissa 1870-luvulta alkaen. Hankki itselleen kesäpaikan Haikosta vuonna 1880.
Edelfeltin taidetta esitellään parhaillaan Ateneumin suurnäyttelyssä, joka kestää 17. syyskuuta saakka.
Tsaarin ohella Edelfeltin asiakaskuntaan lukeutui iso joukko varakkaita ja vaikutusvaltaisia aikalaisia. Heidän muotokuvatilauksensa turvasivat Edelfeltin talouden.
Taiturimaisen tekniikan ja kotikasvatuksen ohella Edelfeltin etenemistä jo elinaikanaan tunnustetuksi taiteilijaksi edisti myös tunnollisuus. Kurinalaisena taiteilijana hän kunnioitti sopimuksia ja huolehti siitä, että työt tulivat tehdyksi ajallaan.
Toisinaan tunnollisuus kääntyi perfektionismiksi, ja Edelfelt valitteli usein osaamattomuuttaan taiteilijana. Se ei kuitenkaan estänyt häntä tukemasta taiteilijakollegoitaan.
”Hän auttoi muita taiteilijoita eikä kokenut, että se olisi ollut pois häneltä itseltään.”
Edelfeltin Merellä-teoksen mallit olivat haikkolaisia kansanihmisiä. Göteborgin taidemuseon kokoelmiin kuuluva teos on paraikaa esillä Ateneumin Edelfelt-näyttelyssä. Kuva: Douglas SivenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
