Ruton, miekan ja nälän kolmiyhteys on taottu kollektiiviseen tajuntaan jo historiassa

Huoltovarmuus on nyt esillä, kun väestönkasvu, ilmaston lämpeneminen ja Ukrainan sota ovat aiheuttamassa ruokakriisin.

Tilanne ei ole uusi. Ruton, miekan ja nälän kolmiyhteys on taottu kollektiiviseen tajuntaan. Kulttuurimme pohjateos Raamattu tuo tämän esille.

Joosef oli Israelin kantaisä Jaakobin lempilapsi ja samalla veljiensä kadehtima. Kertomusta oikoen Joosef päätyi orjaksi Egyptiin ja vankilaan. Sieltä hän nousi faraon neuvonantajaksi ja Egyptin käskynhaltijaksi. Joosef ennakoi lähestyvän nälänhädän ja alkoi varastoida viljaa. Seurasi seitsemän nälkävuotta. Varastot avattiin ja ruokaa riitti.

Maahan tuli nälkäpakolaisia eri puolilta, ja hekin saivat viljaa. Pakolaisten joukossa olivat Joosefin isä ja veljet. Näin hekin pelastuivat Joosefin ansiosta. Kuvaus veljesten sovinnosta on koskettava. Mutta seuraava Egyptin farao ei tiennyt mitään Joosefista. Historian opetukset unohtuvat.

Ukrainan sota pakottaa katsomaan asioita uudelta kannalta, kun energian, raakapuun ja viljan tuonti Venäjältä lakkaa ja Suomeenkin tulee mahdollisesti kymmeniä tuhansia Ukrainan pakolaisia. Mihin toimiin on nyt ryhdyttävä? Mikä on asioiden tärkeysjärjestys, mihin valtion rahat riittävät?

Ehkä jotkut päättäjät ja virkamiehet voivat nyt samastua Joosefiin? Joosef yksin ei kartuta varastoja. Siihen tarvitaan alkutuottajia. Viljely on tehtävä kannattavaksi ja viljelyalaa kasvatettava samalla, kun omavaraisuuden astetta lisätään.

Itsekin suuntaan katsetta tulevaan satokauteen. Harrastan mehiläistarhausta. Oranssit täplät hangella kertovat, että mehiläiset ovat selvinneet tähän asti ja tehneet ensimmäiset lentonsa. Emot munivat jo pesissään ja seuraava mehiläissukupolvi kasvaa. Tämä on mahdollista vain, kun pesään on varastoitu riittävästi ruokaa ja kun edellinen mehiläissukupolvi on ollut riittävän vahva tekemään pohjatyön seuraavalle polvelle.

Samat perussäännöt pätevät myös perheisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan. On oltava jatkuvuutta ja henkistä näköalaa, toivoa ja rohkeutta.

Tämä puoli unohdetaan Joosefista, vaikka varmuusvarastointi muistetaankin. Joosefista kerrotaan Raamatussa, että hän turvautui Jumalaan ja siunaus auttoi häntä onnistumaan tehtävissään. Joosefia motivoi korkeampi ajatus yhteisestä selviämisestä. Hän ei ryhtynyt oligarkiksi täyttämään omia varastojaan kullalla. Itsekkäästi kartutettu hyvä ei ruoki ketään. Väärän mammonan arvo romahtaa, kun taas luottamus Jumalaan kantaa: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

Kirjoittaja on Puolustusvoimien kenttäpiispa.