Teatteriarvio: Kun veljekset remuavat, Venla paljastaa naisellisen voimansa

Suomenlinnan kesäteatterin jylhien kiviseinien keskelle on pystytetty puiset lavasteet, joiden keskellä remuaa seitsemän miehen joukkio. Ryhmäteatterin tulkinta Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä rakentuu niin perin kotimaisessa miljöössä, että Suomi 100 -juhlavuotta ei voi olla unohtamatta.

Seitsemän veljestä on varsin ennalta-arvattava valinta vuoden 2017 ohjelmistoon, Ryhmäteatterin lisäksi Kiven teos nähdään vuoden aikana monella lavalla ympäri Suomea. Työryhmä on toki ymmärtänyt tämän, ja tekeekin hienon viittauksen aiemmin keväällä Kansallisbaletissa nähtyyn tanssittuun versioon.

Siinä missä koreografi Marjo Kuusela toi tanssivista veljeksistä esiin herkkyyttä, luotetaan Kari Heiskasen sovittamassa ja ohjaamassa versiossa miehiseen mylvintään ja niskalenkkeihin. Jopa siinä mittakaavassa, että vuorosanoista on välillä mahdotonta saada selvää. Santtu Karvosen Juhani on kesäteatterimaisen ylinäytelty. Hahmo tuntuu naurattavan yleisöä, mutta juhanimaista isoveljen roolia siitä on vaikea tavoittaa. Eino Heiskasen esittämästä Aaposta taas huokuu itsevarmuutta ja sitä tarinankertojan luonnetta, jota on hahmossa totuttu näkemään.

Seitsemän miehen tähdittämässä näytelmässä jäävät naiset usein hiljaisiin sivurooleihin. Tällä kertaa lavalle on loihdittu onneksi räiskyvää naiseutta. Rukkiaan pörisyttävä Venla ( Pihla Pohjolainen) saattaa ystävineen puhjeta sievistelevään lauluun kun joku on kuulolla, mutta sovinnaisiin helmoihin verhoutuneesta naisesta löytyy myös ytyä. Hänhän ei ala morsioksi miehelle, jota ei pidä itsensä vertaisena.

Näytelmän vaikuttavimmissa osioissa iso näyttelijätiimi pelaa saumattomasti yhteen. Klassikkokohtaus palavasta saunasta on luotu näyttävien valojen ja upean koreografian avulla. Suurimman osan ajasta muiden veljien varjoon jäävä Lauri ( Miro Lopperi) pääsee puolestaan parrasvaloihin lennähtäessään vaijerin varassa saarnaamaan hiidenkiveltä. Tässä monologissa on tunteenpaloa, joka puuttuu parista muusta piirun verran turhan pitkästä yksinpuhelusta.

Kaikkein eniten kiitosta annan äkäisen härkälauman toteutuksesta. Jakkaroiden kanssa liikuskeleva näyttelijäjoukko muistuttaa hämmästyttävän elävästi kiven ympärillä partioivia vimmaisia eläimiä.

Näytelmän rytmitys olisi kaivannut ryhdistämistä etenkin ennen väliaikaa, ja vuorosanojen päällekkäisyyttä voisi karsia. Työryhmä voi kuitenkin olla tyytyväinen työnsä tulokseen. Teosta ei ole lähdetty väen vängällä modernisoimaan, mutta tulkintaan on saatu tuoretta otetta, joka pitää katsojan lumoissaan lähes koko kolmetuntisen esityksen. Lyhyet musiikkiesitykset ovat raikkaita ja riemastuttavia, loppulaulu jopa koskettavan tunteellinen.

Vinkkinä yleisöksi aikoville: myös Aleksis Kivi tekee pienen pyrähdyksen lavalla.

Ryhmäteatterin Seitsemän veljestä Suomenlinnan kesäteatterissa 26.8. saakka.