• MT 100 vuotta sitten: Maataviljelevän väestön jälkikasvu saattaa tuottaa vanhemmilleen pettymyksen

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti 25.8.1923 myös Paavo Nurmen maailmanennätysjuoksusta.
    Wäki-peruna-auraa mainostettiin MT:ssä 100 vuotta sitten.
    Wäki-peruna-auraa mainostettiin MT:ssä 100 vuotta sitten. Kuva: Kansallisarkisto
    Lukemisto|Historia ja perinne
    27.8.202315:00
    Tuovi Mäkipere

    Koulumuoto, joka ansaitsee maanviljelijäin huomiota.

    Suomen maataviljelevä väestö osaa suurin piirtein katsoen antaa arvoa tietopuoliselle sekä omaan alaansa kohdistuvalle, että yleisemmällekin sivistykselle. Tätä todistaa se, että maanviljelijät jo varsin yleisesti antavat lastensa käydä kansakoulun jälkeen kaikenlaisia ammattikouluja, jopa moni heistä kouluttaa lapsensa oppikouluissa ylioppilaiksi saakka valmistaen heille täten tilaisuuden päästä osalliseksi korkeimmasta sivistyksestä yliopistoissa ja korkeakouluissa.

    Useimmat näistä maanviljelijöistä epäilemättä toivovat, että se sivistys, jonka heidän lapsensa täten saavuttavat, tulisi tavalla tai toisella hyödyttämään maataloutta tai ainakin maaseutua. Mutta tässä suhteessa eivät pettymykset liene niinkään harvinaisia. Kuulee usein vanhempien valittavan, että erittäinkin oppikoulu vieroittaa heidän lapsensa maataloudesta ja maaseudusta.

    Luulisi näin ollen, että jos olisi olemassa oppikoulu, joka opetuksessaan pitäisi herättää oppilaissaan harrastusta ja kiintymystä nimenomaan luontoon ja sen voimien hyväksikäyttöön maatalouden palveluksessa y. m. s., niin tällainen oppikoulu saavuttaisi maanviljelijäin kannatuksen ennen muita oppikouluja.

    Meillähän on ollut jo yli kymmenen vuotta toiminnassa maanviljelyslyseoita. Kuten tunnettua, ovat ne oppikouluja, jotka antavat siksi perusteellisen yleissivistyksen, että niiden oppilailla on koulun läpikäytyään ollut tilaisuus suorittaa ylioppilastutkinto, mutta tämän yleissivistävän puolen ohella ovat ne antaneet melko laajaa ammattiopetusta maatalouden eri aloilta. Siinä on siis ollut koulumuoto, johon maanviljelijäin olisi luullut suhtautuvan myötätunnolla. […]

    Erittäinkin maanviljelijäin olisi mielestäni syytä panna lapsensa kouluihin, jotka eivät ainakaan vieroita näitä pois isäinsä kunniakkaasta ammatista, vaan päinvastoin koettavat heissä herättää harrastusta maamme pääelinkeinoa kohtaan ja valmistaa heitä kykeneviksi tätä palvelemaan, mutta samalla tekevät mahdolliseksi pääsyn muillekin aloille. [pääkirjoitus]

    Nurmi voittanut Viden loistavasti. Saavuttanut maailmanennätykset 1,500 m. ja mailin matkoilla.

    Toissa iltana klo 7 kohtasivat toisensa Tukholmassa kaksi maailman tätä nykyä suurinta keskipitkien matkojen juoksijaa, suomalainen Paavo Nurmi ja ruotsalainen Edvin Vide. Näitä urheiluseura Linnean järjestämiä kilpailuja oli saapunut katsomaan 18,000 henkeä. Että nyt lopullisesti ennätykset tulisivat rapisemaan välimatkoilla mailiin asti, siitä oltiin varmoja. Nurmen ja Viden asettuessa radalle lähtövalmiina, kohosi jännitys huippuunsa. Mailin juoksussa otti Nurmi johdon käsiinsä toisella kierroksella vauhdilla, johon Vide ei pystynyt vastaamaan. Matka oli yhtämittaista pinnistystä. Tultiin 1,500 m:n maalilinjalle. Nurmi saapui ensimmäisenä. Aika 3 min. 53 sek. on uusi, loistava maailmanennätys. Viden aika oli 3,54,2.

    Matkan loppuosa muodostui todelliseksi ainoanlaatuiseksi voittojuoksuksi. Stadionilla vallitsi mitä raivokkain huuto ja innostus. Vide ei kestänyt loppuun asti. Nurmi saapui voittajana maaliin. Aika 4 min. 10,4 sek. on sekin uusi maailmanennätys. Viden aika oli 4,13,1. Kilpailuja suosi mitä ihanin sää.

    Lisää aiheesta
    • Maaseudun Tulevaisuudessa kaupattiin Paraisten sementtiä, jonka vakuutettiin olevan tulenkestävää

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Toinen taudintapaus herätti epäilykset, ja talo menetti koko hevoskarjansa pernarutolle

    • Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta mainosti tuotteitaan MT:ssä 100 vuotta sitten.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Ankara halla vikuutteli perunaa Oulun seudulla

      Tilaajalle
    • Hautjärven kartano kaupitteli porsaita.

      Historia ja perinne | MT 100 vuotta sitten: Eläinrutto raivoaa ennenkuulumattomassa määrässä Salmissa

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää