• Lapsiperheen arki ei houkuta nuoria aikuisia – "Vaativimmat vuodet sijoittuvat samaan ja yhä lyhyempään ajanjaksoon"

    Väestöliiton Perhebarometrin mukaan lapsettomilla nuorilla aikuisilla on vain vähän myönteisiä mielikuvia pienten lasten kanssa elämisestä.
    Lapsia halutaan vasta opintojen päättymisen ja työuran aloittamisen jälkeen. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Lapsia halutaan vasta opintojen päättymisen ja työuran aloittamisen jälkeen. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto 
    Lukemisto
    12.12.201712:37
    STT

    Suomalaiset lykkäävät lapsen hankkimista puolison puutteen ja taloudellisten syiden takia, selviää Väestöliiton Perhebarometrista. Työelämän vaatimukset, puutteet tasa-arvossa ja mielikuvat lapsiperheen arjesta heikentävät halua perheellistyä.

    Väestöliiton Perhebarometri selvittää lastensaantiin vaikuttavia tekijöitä, ja sitä varten muun muassa haastateltiin nuoria aikuisia.

    Syntyvyys laskee Suomessa seitsemättä vuotta, ja suomalaiset saavat lapsensa myöhemmin kuin pitävät ihanteellisena. Sopivaa kumppania ei aina löydy, mutta lapsettomuus lisääntyy myös puolison kanssa elävillä aikuisilla.

    Lapsia suunnitellaan aikaisintaan silloin, kun opinnot on hoidettu ja töitä tehty muutama vuosi. Sisarusten halutaan usein syntyvän tiheästi.

    "Näin ollen sekä työelämän että pienten lasten hoidon vaativimmat vuodet sijoittuvat samaan ja yhä lyhyempään ajanjaksoon. Vallitseva perhemalli on todellinen resepti ruuhkavuosille", sanoo Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen johtaja Anna Rotkirch tiedotteessa.

    Monille nuorille aikuisille vanhemmuus näyttäytyy vaativana elämänvaiheena, jossa ei ole sijaa omalle elämälle. Lapsettomilla nuorilla aikuisilla on vain vähän myönteisiä mielikuvia pienten lasten kanssa elämisestä.

    Väestöliiton mukaan myös tasa-arvokehitys heijastuu mielikuviin vanhemmuudesta.

    "Se, miten eri tavoin vanhemmuuden ajoitus vaikuttaa miesten ja naisten tulokertymiin, on yhteiskunnallinen kysymys, johon voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä. Tällä hetkellä naiset kantavat miehiä selvästi suuremman riskin perheellistymisen vaikutuksista omaan elintasoon ja työuraan", Väestöliiton tutkija Venla Berg sanoo tiedotteessa.

    Tasa-arvo ei toteudu kotonakaan. Työelämän ja perheen yhteensovittaminen mielletään ensisijaisesti naisten haasteeksi.

    Artikkelin aiheet
    lapsiperheiden arki
    vakiintymisikä
    Väestöliitto
    tasa-arvo
    syntyvyys
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten