• Maajussille morsian -ohjelman Vesa Tammilehto löysi rakkauden: "Hän teki heti vaikutuksen elämänasenteellaan"

    MT:n joulukalenterissa Tammilehto kertoo, että Maajussille morsian -ohjelmaan lähteminen oli hyvä päätös, vaikka sieltä ei sielunkumppania löytynytkään.
    "Minun jouluni tärkein asia on rauha ja lepo. Jouluruokaperinne meillä on perinteinen. Siihen kuuluu kinkku ja laatikot. Herneet meillä syödään tuoreina kesällä", naurahtaa Vesa Tammilehto.
    "Minun jouluni tärkein asia on rauha ja lepo. Jouluruokaperinne meillä on perinteinen. Siihen kuuluu kinkku ja laatikot. Herneet meillä syödään tuoreina kesällä", naurahtaa Vesa Tammilehto. Kuva: Lari Lievonen
    Lukemisto
    20.12.201709:47
    Stina Haaso

    Maikkarin Maajussille morsian -ohjelmaan ystäviensä lähettämänä päätynyt 35-vuotias Vesa Tammilehto on hyväntuulinen mies. Siihen on syytä.

    "Seurustelen. Niinkin voi asian ilmaista."

    Tammilehto tapasi kesän aikana ohjelman kautta muutamia naisia, mutta elävä elämä yllätti.

    "Tapasin eräissä juhlissa naisen, kiinnitti huomioni. Maanläheinen, toimelias ihminen, jolla on oman elämän jutut hanskassa. Hän teki minuun heti vaikutuksen elämänasenteellaan."

    Salaperäinen nainen asuu pääkaupunkiseudulla.

    "Olemme tienneet toistemme olemassaolosta jo vuosia."

    Molemmat asuvat edelleen omissa osoitteissaan, mutta Vesa Tammilehto kuvailee tapailua seurusteluksi.

    Vaikka sydämen asiat järjestyivät lopulta ilman televisio-ohjelmaa, Vesa Tammilehto arvioi kokemuksensa Maajussille morsiamesta positiiviseksi.

    "Kyllä se voi toimia. Ohjelmaan pitää lähteä avoimin mielin ja heittäytyä täysillä mukaan."

    Haasteena herneenviljelijä pitää aikatauluja. Kuvaukset osuvat pahasti kesäsesonkiin, joka on maanviljelijöiden kovinta työruuhkaa.

    "Siitä on vaikea olla tunteja saatikka päiviä pois. Ja keskellä kiirettä pitäisi pystyä irrottautumaan työstressistä hypätäkseen täysin toisenlaiseen tunnelmaan."

    "Kelasin kaverin kanssa tässä taannoin, että kun tavisihminen lykätään televisiokameroiden eteen ja siinä paineessa synnytetään jonkinlaista parisuhdetta, ei se helpoin yhtälö ole."

    Tammilehto on kuitenkin tyytyväinen, että lähti mukaan.

    "Kun kertoo televisiossa olevansa sinkku ja etsivänsä aidosti sitä oikeaa, niin kyllä siinä aika alaston tuntee olevansa. Mutta ei kukaan tule kotoa hakemaan. Sillä tuli asia selväksi. Ei se maailman huonoin paikka ole kertoa olevansa sinkku."

    Vesa Tammilehto muistuttaa, että ihmissuhde vaatii aina heittäytymistä.

    "Pitää uskaltaa hypätä virran mukaan. Ja pitää pää pinnalla."

    Vaikkei ensimmäinen kirje olisi se oikea, toivosta ei kannata luopua.

    "Monella ohjelmassa mukana olleellakin tulee sivuosumia. Tutut ja puolitutut saattavat uskaltautua juttusille."

    Kun syksy on ohi, herneenviljelijä Jokelasta ehtii jo vähän rauhoittua. Töitä on kuulemma tehty kotitilalla lähes jouluun asti.

    "Maat on saatu käännettyä, syysmuokkaukset on tehty ja vähän uutta projektia on mielessä. Tämä loppuvuosi menee aina tosi nopeasti."

    Joulun aika pysäyttää sopivasti kiireisen kauden. Pyhät Vesa Tammilehto aikoo viettää läheisten ja ystävien kesken.

    "Vietän joulun yleensä siskon perheen ja vanhempien kanssa. Minulle on joulussa tärkeää se, että kaikenlainen häsellys loppuu. Joulun juttu on minulle se rauha."

    Tammi-helmikuun vaihteessa on luvassa odotettu irtiotto arjesta.

    "Lähden aina talvella puoleksitoista tai kahdeksi viikoksi jonnekin lämpimään."

    Tammilehto muistuttaa, että suurin osa viljelijöistä asuu työpaikallaan. Kotona on vaikea irrottautua töistä.

    "Tässä yrittämisen lajissa työ on kaiken aikaa mukana ajatuksissa. Yrittäjällä ajatukset pyörivät työssä ja puhelin pitää huolen siitä, että aina olet tavoitettavissa. Vasta, kun olet 8000 kilometrin päässä ja puhelimessa ei näy kenttää, olet oikeasti irti arjesta."

    Arjesta irtautuminen pitäisi opetella myös lähempänä kotia. Sen tietää myös Vesa Tammilehto.

    "Olisi järkevää opetella ottamaan hetkiä ja vapaapäiviä irti töistä myös kotona. Siinä minulla on opeteltavaa."

    Muut joulukalenterin luukut

    Artikkelin aiheet
    Vesa Tammilehto
    Maajussille morsian
    rakkaus
    maatalous
    ihmissuhteet
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja