Vuonna 2010 voimaan astuneen lakimuutoksen mukaan jokainen suomalainen on kuoltuaan elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään erikseen kieltänyt.
Valtakunnallinen elinluovutuskoordinaattori Anna-Maria Koivusalo arvioi, että vain muutama prosentti kieltää luovutuksen elinaikanaan tai omaiset kertovat sen olleen henkilön toive.
Nimenomaan luovuttajan tahto ratkaisee, ei omaisten, ja sitä myös kunnioitetaan.
Jos kirjallista dokumenttia, elinluovutuskorttia tai Kanta-merkintää ei ole, vainajan tahto yritetään selvittää omaisten kanssa tai omaisten puuttuessa vaikkapa ystäviltä.
”Jos kantaa ei voida tietää, ihminen on lähtökohtaisesti elinluovuttaja”, Koivusalo sanoo.
Elintärkeää elintä odottavan aika on pitkä, olipa kyseessä sydän, maksa, haima, keuhkot tai munuainen.
Vaikka Suomessa kuolee vuosittain noin 55 000 ihmistä, luovuttajiksi kelpaavia on lakimuutoksen jälkeenkin vain 120–130 vuosittain. Jokainen luovuttaja antaa keskimäärin 3,7–3,8 elintään.
Epäsuhta johtuu monesta asiasta. Ensiksikin teho-osastolla kuolee vuosittain 3 500 ihmistä, ja vain siellä voidaan todeta aivokuolema ja luovuttaminen on mahdollista. Aivokuolleeksi voidaan teho-osastollakin todeta vain 400.
Potentiaalisesta joukosta karsiutuvat lisäksi muun muassa ne, joilla sairaus on vioittanut elimiä ja jotka sairastivat vakavia tauteja, kuten syöpää, HIV:tä ja hepatiitti B:tä.
Lisäksi oikeuslääkäri joutuu kieltämään kuolinsyyntutkinnan vuoksi muutamia elinluovutuksia vuodessa ja noin kymmenen on kieltänyt elinluovutuksen eläessään.
Merkittävä lisäys luovuttajiin saataisiin, jos ja kun otetaan käyttöön elinluovutus verenkierron pysähtymisen ja kuoleman toteamisen jälkeen.
”Aivokatastrofit johtavat usein kuolemaan mutta eivät kuitenkaan aina etene aivokuolemaan. Väistämättömän kuoleman edessä olisikin syytä miettiä tätä elinluovutuksen mahdollisuutta”, Koivusalo sanoo.
Lue lisää:
Elinluovuttaja voi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen
Sian munuainen siirrettiin ihmiselle – hylkimisreaktio estettiin geenimuuntelun avulla