• Kaikki kasiluokat pääsevät ensi lukuvuonna taidereissulle

    Pohjoisen Suomen kuljetukset ovat osoittautuneet haasteelliseksi, kun lentokoneiden ja junien matkustajapaikkoja on rajallisesti.
    Kansallisgalleria Ateneumin Japani-aiheisessa näyttelyssä pääsi kokeilemaan vesimaalausta keväällä 2016.
    Kansallisgalleria Ateneumin Japani-aiheisessa näyttelyssä pääsi kokeilemaan vesimaalausta keväällä 2016. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Lukemisto
    1.3.201720:30
    Eija Mansikkamäki

    Yksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kiintoisimmista hankkeista on nimeltään Taidetestaajat.

    Se on Suomen Kulttuurirahaston (SKR) ja Svenska kulturfondenin tempaus, jossa kaikki Suomen 8-luokkalaiset koululaiset pääsevät tutustumaan tulevana lukuvuonna ja kahtena seuraavan lukuvuonna yhteen oman maakuntansa ja johonkin pääkaupunkiseudun taidehankkeeseen. He saavat tietoa esityksestä ja pääsevät tutustumaan taiteilijan työhön ja teosten syntymiseen.

    Koulujen tulee ilmoittautua Taidetestaukseen 15.2.–15.3.

    Koululaisia on kolmena vuonna 60 000 Hangosta Utsjoelle eli operaatio on iso.

    ”Utsjokelaisetkin viedään Helsinkiin vaikka lentokoneella. Jyväskylän pohjoispuolisen Suomen kuljetukset ovat kyllä osoittautuneet haasteelliseksi, kun lentokoneiden ja junien matkustajapaikkojen määrissä tulevat rajat vastaan”, SKR:n yliasiamies Antti Arjava sanoo.

    SKR maksaa Svenska kulturfondenin kanssa oppilaiden ja opettajien matkat ja pääsyliput. Hanke maksaa noin satasen per nuori.

    Artikkelin aiheet
    Taidetestaajat
    Suomen Kulttuurirahasto
    Svenska kulturfonden
    kasiluokat
    taidekasvatus
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja