Euroopan mitta on täynnä, Trump

Moni hätkähti, kun tieto tuli julki. Tätäkö kohti ollaan menossa, kysyttiin?

Saksan liittokansleri Friedrich Merz on määrännyt esikuntansa perkaamaan ja listaamaan ne alueet ja tuotteet, joissa Yhdysvallat on riippuvainen EU:n suurimmasta kansantaloudesta.

Virallisesti listan olemassaoloa ei ole vahvistettu. Mutta sellainen on ‒ tai ainakin sitä työstetään. Brysselin EU-komissiossa tätä työtä on jo tehty koko unionin osalta.

Tausta on selvä. Vuosi Trump-liehittelyä on tuottanut lähes pelkästään pettymyksiä.

”Trumpiin ei voi luottaa. Ei kerta kaikkiaan voi”, kokoomusmeppi Aura Salla korostaa eikä ole näkemyksineen yksin.

Grönlanti-kriisissä USA:n johtaja ylitti rajan uhkailemalla Nato-liittolaisia. Eurooppa vastasi ja Trump perääntyi. Siitä otettiin opiksi. Kun seuraava uhkaus tulee, vanha manner haluaa olla valmiimpi vastaamaan kovaa, jos tarve sitä vaatii.

Berliini etenee sammutetuin lyhdyin. Trumpia ei haluta ylen määrin ärsyttää. Se sekä on, että ei ole perusteltua.

Puolustuksessa Saksa ja koko Eurooppa on edelleen heikoilla ilman USA:ta. Eikä hyökkäyssodan päättyminen Ukrainassa sitten joskus tee Venäjästä vähemmän uhkaavaa.

Saksan liittovaltion turvallisuuspoliittisen akatemian johtaja, kenraalimajuri Wolf-Jürgen Stahl. Kuva: MARTIN STOLLBERG

”Ukraina on vain välietappi. Putinin todellinen hyökkäyskohde on Eurooppa ‒ länsi”, Saksan liittovaltion turvallisuuspoliittisen akatemian (BAKS) johtaja, kenraalimajuri Wolf-Jürgen Stahl tähdentää Berliinissä.

Toisaalta Ukrainan kyky torjua Venäjän hyökkäystä ei enää ole ensisijaisesti Trumpin varassa. Yhdysvaltain suora tuki Ukrainalle on saksalaisen taloustutkimuslaitos Kiel Institutin mukaan ajettu alas.

EU-maat ostavat aseita USA:sta ja toimittavat ne Ukrainalle. Toki, jos Trump ei enää edes suostuisi myymään, seuraukset olisivat kohtalokkaita, mutta sitä rahan aina vainuava Yhdysvaltain johtaja tuskin tekee.

Oman kierteensä voimatasapainoon tuo USA:n ja Israelin hyökkäys Iraniin 28. helmikuuta.

Yhdysvallat on monessa suhteessa vahvempi kuin Euroopan unioni, mutta riippuvuus on molemminpuolista. EU pystyy halutessaan haavoittamaan läntistä suurvaltaa. Kuva: Timo Filpus

Jos tai pikemminkin kun sota venyy pitkäksi, laajenee eri puolille Lähi-itää ja tulee yhä lähemmäs Eurooppaa, Yhdysvallat tarvitsee kipeästi tukikohtiaan Euroopassa.

Britannian pääministeri Keir Starmer ilmoitti nopeasti hyökkäysten alettua, että USA, ”pitkäaikainen ystävä ja liittolainen”, saa itsepuolustustarkoituksessa iskeä Iraniin Britannian tukikohdista.

Riippuvuus Naton sisällä on molemminpuolista enemmän kuin oletetaan.

Pesäero Yhdysvaltoihin ei yksin riitä. Myös Kiinalle pitäisi pystyä panemaan kampoihin, kun se ryhtyy painostamaan taloudellisilla riippuvuuksilla.

Viimeksi mainittuun on helpompi asennoitua, vaikka vastatoimet kirvelisivät. Kiina on kauppakumppani, ei liittolainen. USA:n taloudellinen kampittaminen on haastavampaa, koska kampitettava on tärkein liittolainen nimenomaan sotilaallisesti.

Euroopalla on joka tapauksessa keinoja vastata väkevästi, kun Trump seuraavan kerran yrittää tulliuhkauksilla saada tahtonsa läpi.

Yhdessä Britannian, Norjan ja Sveitsin kanssa EU muodostaa jättimäisen 530 miljoonan ihmisen kuluttajamarkkinan. Sen arvo euroissa on lähes 10 000 miljardia.

Yhdysvaltain digijätit, Microsoft, Alphabet (Google), Meta (Facebook ja Instagram), Apple ja Amazon tahkoavat merkittävän osan liikevaihdostaan ja voitoistaan vauraassa Euroopassa. Runsaudensarven tyrehtyminen kääntäisi konsernien kurssit kohti kaakkoa. Sitä myös USA:n talouden pelastajana itseään pitävä Trump kavahtaisi.

Kauppapoliittisella moukarillaan, eli pakottamisen vastaisella välineellä (ACI), EU pystyy merkittävästi rajoittamaan teknologiayhtiöiden liiketoimintaa. Se saadaan voimaan jäsenmaiden määräenemmistöllä, jos tarve vaatii. Tähän asti on katsottu, että ei vaadi.

Aura Salla on toiminut Metan lobbarina Brysselissä. Hänen mukaansa EU:n tehokkain vipuvarsi ei ole se, että USA:n digijättien palveluiden käyttö vähenee, kun sääntelyä lisätään. Arvokkainta teknologiayhtiöille on data, jota ne keräävät eurooppalaisilta käyttäjiltä.

”Siihen on puututtava. Datalle pitää määritellä korkea hinta. Se olisi isku näille yrityksille. Sen myös Trump ymmärtää”, Salla sanoo.

Euroopan johtajat olettivat pystyvänsä Trumpia mielistelemällä vaikuttamaan Ukrainan rauhanratkaisuun. Tulokset viime elokuun neuvotteluista Washingtonissa jäivät kuitenkin laihoiksi. Kuva: Riikka Hietajärvi/Suomen Washingtonin-suurlähetystö/Tpk

Riippuvuus on tietysti tässäkin molemminpuolista. Monet kriittiset toiminnot pysähtyvät Euroopassa ilman Microsoftia ja Googlea.

Valkoinen talo voi esimerkiksi määrätä Microsoftin lopettamaan yhteistyön tiettyjen EU-maiden, vaikkapa Suomen puolustusvoimien kanssa. Juuri sitä sotilasjohtajat Euroopassa pelkäävät, koska varteenotettavia korvaajia on niukasti.

Tarkoittaako tämä, että digijättien rokottaminen pitää unohtaa, koska ne tukevat Trumpia ja Trump tukee niitä? Ei välttämättä.

Kauppapolitiikassa molemminpuolinen riippuvuus tarkoittaa aina, että iskettäessä myös iskijään sattuu. Kyse on siitä, millä tavalla omat vauriot pystytään pitämään hallinnassa.

Digiyhtiöihin kohdistuva painostus olisi haasteista huolimatta tehokkainta. Jos siitä on pakko perääntyä, vaihtoehtoja löytyy ”enemmän kuin yleisesti oletetaan”, saksalaisen taloustutkimuslaitos Dezernat Zukuntin johtaja Philippa Sigl Glöckner kirjoittaa tuoreessa selvityksessä.

Pariisilaisen ajatushautomo Institut Montaignen mukaan Eurooppa pystyy haavoittamaan USA:n puolijohdeteollisuutta, esimerkiksi Nvidiaa, joka valmistaa huipputason mikrosiruja puolustusjärjestelmiin ja tekoälykiihdyttimiin. Ilman hollantilaisen ASML:n ainutlaatuisia EUV-litografiakoneita (EUV = Extreme Ultraviolet) nämä huipputuotteet jäävät tekemättä.

Merkittävä osa Yhdysvaltain sähköntuotannosta pysähtyy, jos Eurooppa heittäytyy ilkeäksi. Suurin osa maan ydinvoimaloiden käyttämästä vähän rikastetusta uraanista tulee Atlantin itärannikolta. Datakeskuksille sähköä tuottavat kaasuvoimalat puolestaan ovat riippuvaisia saksalaisista turbiineista.

USA vie 60 prosenttia LNG-kaasustaan Eurooppaan. Se on asiantuntijoiden mukaan ainoa kannattava vientimarkkina amerikkalaisille kaasuyhtiöille.

Venäläisestä kaasusta luopuneet EU-maat tarvitsevat USA:n LNG:tä, mutta sen osuutta pystytään vähentämään. Samaan aikaan on toki hyvä muistaa, että kaasu on ase myös Trumpille.

Saksalainen IW-taloustutkimuslaitos julkaisi viime syksynä selvityksen tuoteryhmistä, joissa EU-tuonti on välttämätöntä USA:lle.

Yli 3 000:ssa tuoteryhmässä EU:n osuus USA:n tuonnista on yli 50 prosenttia. 75 prosenttiin osuus nousee lähes 1 500:ssa tuoteryhmässä. Lähes 300:ssa se on täydet 100 prosenttia.

Geostrategic Europe Taskforce -asiantuntijaryhmä tunnisti hiljattain 41 kriittistä pullonkaulaa, joissa Kiina on 80-prosenttisesti riippuvainen EU:sta. USA:lla vastaavia on 67.

Yksi niistä iskee maatalouteen. Yhdysvalloissa käytettävät rehu- ja heinätyökoneet tuodaan pääsääntöisesti Saksasta, Ranskasta ja Itävallasta.

Kauppasuhteiden käyttäminen tehokkaina aseina vaatii pelisilmää. Kauppapolitiikasta vastaavan EU-komission on harkittava mahdollisia painostustoimia kieli keskellä suuta, koska ne kohtelevat jäsenmaita aina eri tavalla.

Esimerkiksi jäänmurtajat voisivat olla osa EU:n painostuspalettia Yhdysvaltain suuntaan. Suurin kärsijä olisi silloin Suomi.

Uskottavaa ja tehokasta kauppasodan sapeleiden kalisteleminen on vain, jos EU ja sen jäsenmaat ovat taloudellisesti vahvoja ja riippumattomia.

Tämä ehto ei vielä täyty. Työtä asian korjaamiseksi tehdään, mutta yhteistä tahtoa ja tavoitteenasettelua tarvittaisiin paljon enemmän erityisesti Saksalta ja Ranskalta.

Ranska keskittyisi eurooppalaisen teollisuuden suosimiseen. Saksa painottaa sääntelyn purkamista sisämarkkinoilla.

Jos talouden pönkittäminen jää puolitiehen, itsenäistä puolustusta on vaikea rakentaa nopeasti. Oma uskottava puolustus taas on edellytys sille, että Yhdysvaltain tai Kiinan tulliuhkauksiin voidaan vastata jämerästi.

EU-johtajien taivuttelusta huolimatta Trumpin hallinto on hieronut Ukrainaan rauhaa ennen muuta Venäjän ehdoilla. Kuva: Timo Filpus

Varautuminen Venäjän mahdollisen hyökkäyksen torjumiseen joko kokonaan tai osittain ilman Yhdysvaltain tukea, on joka tapauksessa aloitettu. Naton eurooppalaiset jäsenet kasvattavat puolustusbudjetteja, vaikka taloudellisissa edellytyksissä on toivomisen varaa.

”Kahden vuoden sisällä Venäjä voi iskeä rajoitetusti Naton alueelle ja viiden vuoden päästä laajemmin”, kenraalimajuri Stahl sanoo. Laajempi hyökkäys ei hänen mukaansa kuitenkaan tarkoita, että Putin yrittäisi edetä Atlantille asti.

”Tavoitteena on horjuttaa läntistä järjestelmää niin, että se murenee sisältä ja silloin Venäjä voi saada haltuunsa kokonaisia yksittäisiä valtioita”, Stahl jatkaa.

Naton pääsihteeri Mark Rutten mielestä Euroopassa ei pidä unelmoida sellaisesta puolustuksesta ja ydinpelotteesta, joilla Putinin hyökkäys pystyttäisiin torjumaan ilman Yhdysvaltain tukea.

Trumpin eurooppalaiseksi mielitietyksi profiloitunut Rutte on jäämässä tämän näkemyksensä kanssa yksin.

Naton pääsihteeri Mark Rutte on ollut Trumpin näkyvin liehittelijä Euroopassa. Kuva: Laurie DIEFFEMBACQ

Saksan Friedrich Merz haluaa, että EU:n Lissabonin sopimuksen turvatakuupykälän käytännön merkitys ja velvoittavuus tehdään selväksi. Merz uhoaa rakentavansa Euroopan vahvimman konventionaalisen armeijan ja käynnistelee keskustelua yhteisestä ydinpelotteesta Ranskan ja Britannian kanssa.

Paljon tämän selvemmin liittosuhdetta USA:han perinteisesti korostanut Saksa tuskin voisi viestittää, että ajat ovat muuttuneet. Suomen Berliinin-suurlähettiläs Kai Sauer pitää Saksassa käytävää avointa keskustelua ydinpelotteesta huomattavana laadullisena muutoksena.

Suomen Berliinin-suurlähettiläs Kai Sauer pitää Saksassa käytävää avointa keskustelua ydinpelotteesta huomattavana laadullisena muutoksena. Kuva: Bernhard Ludewig

Keskusteluja käydään ja pontevia puheita pidetään. Käytännön teoiksi ne muuttuvat edelleen liian hitaasti.

”Eurooppalaisella puolustuksella on yhdysvaltalainen DNA. Kaikki se, mitä Eurooppaan toisen maailmansodan jälkeen rakennettiin, on perustunut USA:n turvatakuisiin ja osallistumiseen”, Saksan ulkopoliittisen instituutin turvallisuus- ja puolustuskeskuksen johtaja Patrick Keller muistuttaa.

”Sen muuttaminen ei tapahdu yhdessä yössä”, hän sanoo, mutta alleviivaa samalla, ettei kirvestä silti pidä heittää kaivoon.

”Kun päästään siihen, mitä jo tehdyillä ja suunnitelluilla panostuksilla tavoitellaan, me pystymme torjumaan Venäjän hyökkäyksen”, Keller tähdentää. BAKS:n Wolf-Jürgen Stahl on samaa mieltä.

”Katsokaa, mihin Ukraina on neljä vuotta kestäneen sodan aikana pystynyt. Miksi me eurooppalaiset emme yhdessä pystyisi samaan? Liikumme oikeaan suuntaan ja kykenisimme pahus vieköön tekemään vielä enemmän”, hän tuhahtaa.

Saksan ulkopoliittisen instituutin turvallisuus- ja puolustuskeskuksen johtaja Patrick Keller. 

Turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneen sotilasjohtajan puheista kuultaa turhautuminen. Euroopalta puuttuu yhteistä tahtoa, uskallusta ja itseluottamusta.

Sitä tarvittaisiin entistä enemmän nyt, kun USA keskittyy Iranissa ja Lähi-idässä sotaan, jonka lopullinen tavoite ja sen myötä myös seuraukset ovat hämärän peitossa.

Varustelussa EU-maat eivät uskalla luottaa omaan teknologiaan. Saksan ja Ranskan yritykset luoda yhteisiä standardisoituja asejärjestelmiä etenevät kituliaasti, jos ylipäätään etenevät. Myös talouden vahvistamisessa tahti on kovin verkkainen.

Washingtonissa on taatusti pantu merkille, että EU:ssa kasataan kauppapoliittista ammusvarastoa seuraavan taistelun varalle. Käytännön ryhdistäytymistä on kuitenkin nähty vasta kovin vähän. Merkkejä yhteisen tahdon ja uskalluksen puutteesta on sitäkin enemmän.

Valkoisessa talossa tuskin ollaan vielä vakuuttuneita siitä, että vastaiskuihin pitää varautua, vaikka kiistatta EU:lla on millä lyödä.

Kokonaan oma lukunsa tietysti on, mitä Trumpin jättitullien kaatuminen USA:n korkeimmassa oikeudessa käytännössä tarkoittaa? Epävarmuus ainakin jatkuu. Sitä tuskin kukaan kyseenalaistaa.

Lähes yhtä vääjäämätöntä lienee se, että Euroopan herättäjäksi paisunut kiista Grönlannista ei jää viimeiseksi USA:n nykyhallinnon leipomaksi transatlanttiseksi kriisiksi.