• Tervetuloa lehmien asuntomessuille!

    Koskenojan lypsykarjatila päätti tempaista, ja se järjestää 23.–24.7. lehmien asuntomessut.
    Tilalla voi tutusta nykyaikaiseen maidontuotantoon.
    Tilalla voi tutusta nykyaikaiseen maidontuotantoon. Kuva: Koskenojan tila
    Lukemisto
    16.7.201615:35
    Silja Eisto

    Ajatus messuista ehti hautua muutaman vuoden ajan: "Seinäjoen asuntomessujen takia tällainen ajatus pätkähti päähän jo pari vuotta sitten", tilan emäntä Liisa Vuorela kertoo.

    Tapahtuman pääosassa ovat lehmien asuinolot, ja tilalla voi tutusta nykyaikaiseen maidontuotantoon robottipihatossa.

    "Meillä on navettaan rakennettu tällainen valvontahuone, josta näkee ihan koko navetan."

    Tila järjestää tapahtuman lauantaina ja sunnuntaina 23.–24.7. kello 12–17. Tapahtumalla juhlistetaan satatonnari Timanttia ja tilan 25-vuotista uraa.

    Tila on myös aiemmin järjestänyt erilaisia tapahtumia, kuten navettakahvilan ja -brunssin. Myös ravintolapäivään osallistuminen on tilan väelle tuttua. Näihin tapahtumiin on tullut satoja kävijöitä.

    "Meidän tavoitteemme on se, että olisi oikeaa tietoa ihmisillä siitä, mitä on nykyaikainen maidontuotanto."

    Tilalta on matkaa Seinäjoen Asuntomessuille 20 kilometriä, ja se sijaitsee osoitteessa Pärintie 64, 61270 Luopajärvi.

    Tapahtumalla on myös oma sivu Facebookissa.

    Artikkelin aiheet
    lehmien asuntomessut
    maidontuotanto
    maatilatapahtuma
    lypsykarjatila
    Liisa Vuorela
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja