Muistisairaan mummon lapsenlapsi tuntee vaikeita tunteita – Lotta-Sofia Saahko kertoo niistä pehmeästi lastenkirjassa

Muistisairautta käsitteleviä lastenkirjoja on Suomessa vain kourallinen, joten Lotta-Sofia Saahkon ja Mira Malliuksen teos Kun mummi unohti tarinat on julkaistu hyvään saumaan.

Aihe on ajankohtainen, sillä muistisairaiden määrä kasvaa sitä mukaa, kun väestö ikääntyy. Yhä useamman lapsen tai lapsenlapsen lähipiiriin kuuluu muistisairas läheinen.

Päähenkilö on Elias-niminen lapsi, joka viettää viikonloppuisin aikaa mummillaan. Eräällä kyläilyllä mummilla alkavat mennä sekaisin viikonpäivät, henkilöt ja arkiset asiat.

Ansiokasta on kolmen sukupolven välinen vuorovaikutus. Eliaksen isä selittää muistisairauden tarkoittavan sitä, että jotkut asiat putoavat mummin päästä kuin lehdet puista.

Jos muistisairaan läheisen rooliin sopeutuminen on vaikeaa aikuiselle, on se varmasti vähintään yhtä vaikeaa lapselle.

Kun muistisairas sekoilee sanoissa, pukeutuu kummallisesti ja muuttuu pahantuuliseksi, herättää se lapsessa varmasti ihmetystä. On ihan ymmärrettävää ärsyyntyä. Päähenkilö Elias ei haluaisi viettää enää aikaa mummilla.

Tämä on hyvä nosto tarinaan, sillä on selvää, että muistisairaus herättää lapsessa ristiriitaisia tunteita. Kirja opettaa, että lapsella on oikeus ottaa aikaa itselleen sopeutuakseen uusiin tilanteisiin.

Teoksesta välittyy Saahkon omakohtainen kokemus pappansa pitkäaikaisena omaishoitajana. Hän on selvästi halunnut tarjota lapsille lohtua naurua unohtamatta. Kaikesta selviää, on tarinan viesti.

Mira Mallius tunnetaan lastenkirjakuvitustensa ohella korttien ja kalentereiden kuvituksista. Tässä teoksessa kynänjälki on värikästä, ilmeikästä, lapsenomaisen satumaista.

Tekstin ainoa puute on hieman liian pieni fonttikoko.

Kustantaja Tammen ikäsuositus kirjalle on kolmevuotiaasta ylöspäin. Suosituksia ei kannata lukea orjallisesti, sillä tämä kirja sopii mielestäni pienemmällekin, myös alakoululaiselle.

Kuten aiemmissa Saahkon lastenkirjoissa, tässäkin tunnelma jatkuu vaikeuksista huolimatta valoisana ja toiveikkaana. Jokainen päivä on erilainen.

Kirja osoittaa, että lopulta ihmisen mieli muistaa yleensä kaikista merkityksellisimmät asiat, tässä tapauksessa kissan. Vaikka dementia lohkaisisi meistä palasen identiteettiä, kaikkein rakkaimmat asiat usein jäävät mieleen – ainiaaksi.

Lotta-Sofia Saahko & Mira Mallius: Kun mummi unohti tarinat. Tammi. 32 sivua. Kuva: Tammi / Mira Mallius