• Tänä jouluna meillä palataan perinteeseen, joka on tuttu lapsuudesta

    Teini-ikäinen lapsi innostui suvun vanhasta jouluperinteestä, kirjoittaa Terhi Peltokorpi kolumnissaan.
    Himmeli mielletään usein joulukoristeeksi.
    Himmeli mielletään usein joulukoristeeksi. Kuva: Lari Lievonen
    Lukemisto|Historia ja perinne
    21.12.202406:00
    Kolumni
    Terhi Peltokorpi

    Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Tämä tuttu morsiamen hääjuhlavaatetusta kuvaava sanonta sopinee jouluunkin. Erityisesti kun vaihdamme sinisen tilalle joulunpunaisen. Näistä osasista taitaa rakentua meistä useimpien joulu vuodesta toiseen lapsuudesta vanhuuteen saakka.

    Jouluumme kuuluu paljon vanhaa, perinteistä, jokaisena jouluna samanlaisena toistuvaa ja juuri siksi meille erityisen rakasta ja tärkeää. Ehkäpä hyväksymme rinnalle myös uusia kokeiluja. Joskus varovaisesti harkiten, joskus rohkeammin omaksuen. Osa niistä muuttuu ajan myötä jouluperinteeksemme.

    Jotain lainattua? Sitä löytyy roppakaupalla vanhoista jouluperinteistämme. Joulukuusen joulun keskeisimpänä koristeenakin olemme omineet Ruotsin kautta Saksasta. Sanan ”joulu” olemme lainanneet ruotsin sanasta ”jul”.

    Jouluun kuuluu paljon punaista, vihreää ja kullan tai hopean kimmellystä. Muistutuksena kullasta ja mirhamista, jota itämaan tietäjät veivät ensimmäisenä jouluna lahjaksi vastasyntyneelle Jeesukselle.

    Mummolassa joulun tulo tarkoitti olkikasan kantamista navetan ylisiltä tuvan lattialle.

    Joulun perinteiden taustalla oleva symboliikka on rikasta, vaikka emme sitä aina tunnistakaan. Lapsuudenkodissani joulukuusen nauhat ripustettiin kuuseen tähdestä alas kuusen jalkaa kohden, kuten tähden säteilykin loistaa taivalta tänne maailmaan. Tähden, joka johdatti tietäjät ja paimenet tallin seimen luo.

    Pari iltaa sitten kello läheni jo puoltayötä, kun huomasin, että alakerrasta kajastaa vielä valoa. Väsytti, mutta nousin ylös sängystä käydäkseni sammuttamassa viimeisenä nukkumaan tulleen perheenjäsenen päälle jättämät valot. Kuten aina silloin tällöin oli tarpeen.

    Portaita alas kävellessäni huomasin lukiolaisemme olevan vielä hereillä ja istuvan ruokapöydän ääressä. Huikkasin hänelle kelloajan ja nukkumaantulokutsun. ”Ihan vielä en voi tulla, kun on pari olkea vielä vesiastiassa”, kuului nuoren vastaus.

    Lapsuudenkodissani joulukuusen nauhat ripustettiin kuuseen tähdestä alas kuusen jalkaa kohden.

    Mummolassa joulun tulo tarkoitti olkikasan kantamista navetan ylisiltä tuvan lattialle. Kuivat, keltaisena hohtavat oljet toivat mieleen menneen kesän.

    Mieleen tulvahtivat kesän tuoksutkin. Heinäpellolla oli ahkeroitu yhdessä mummon, papan ja kummitädin kanssa. Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko meistä pienistä siellä enemmän vaivaa kuin apua. Aina meidät kuitenkin otettiin mukaan.

    Seuraavana päivänä sain lukiolaiselta kuvaviestin. Hän oli viettänyt vapaapäivänsä askarrellen. Olohuoneemme katossa roikkui kaunis yli metrin korkuinen olkihimmeli.

    Tänä jouluna meillä palataan vuosikymmenten taakse lapsuuteeni perinteeseen. Meille uuteen. Aivan samanlainen mummoni askartelema himmeli koristi mummolan tupaa tuoden mukanaan jouluun iloa ja valoa.

    Mummo teki oljista myös komeita olkipukkeja, jotka päätyivät vartioimaan joulukuusta. Jäljelle jääneet puhtaat oljet levitettiin kuusen alle matoksi. Siihen asti eivät lukiolaisemme tilaamat oljet tällä kertaa riitä.

    Lisää aiheesta
    • Joululaulut ja -virret ovat tärkeä osa joulunviettoa. Kuvassa Vox Aurea -kuoro esiintyy Kauneimmat Joululaulut -konsertissa Taulumäen kirkossa Jyväskylässä.

      Porvariston riisipuurosta tuli koko kansan jouluherkku — monilla pyhien perinteillä on Suomessa pitkä historia

    • Marketta Pyysalo on aiemmin tehnyt lasten tietokirjoja ja kääntänyt lastenkirjoja. Kuvittaja-graafikko Marjo Nygård on saanut Finlandia Juniorin.

      Kirjallisuus | Joulumieli kateissa? Tämä lumoavasti kuvitettu lastenkirja voi tuoda sen

      Tilaajalle
    • Moni vasikka on todennäköisesti syntymällään muuttanut karjanomistajien joulusuunnitelmia.

      Maatalousyrittäjät | Sitä joulua en unohda – kerro maatilasi paras tai mieleenpainuvin joulumuisto

    • Tänä vuonna Suvi Teräsniska vie joulukiertueensa kirkkoihin.

      Koti | Suvi Teräsniskan joulukiertue vie hänet takaisin lapsuusmaisemiin Kolariin – ”Tiedän jo mihin taloon siellä muutan”

    • Kaaponpesä-laavu on Rikantilan kylän ylpeys, jossa järjestetään monia tapahtumia. Laavun ohi kulkee kyläläisten ylläpitämä Hyypänvuoren luontopolku.

      Koti | Kylä menetti koulun, mutta joulua ei heiltä voi viedä – kaunis perinne vie joulun taikaan

    Artikkelin aiheet
    joulu
    jouluperinne
    himmeli
    olkiaskartelu
    Terhi Peltokorpi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää