• Rakkaus, sinnikkyys, yrittäjyys: Tässä ovat Maaseudun Tulevaisuuden uudet TV-mainokset

    ”Halusimme tehdä filmin, joka puhuisi rehellisesti ja positiivisesti totta tämän päivän suomalaisille", mainokset ohjannut Klaus Härö kuvailee.
    Lukemisto
    22.9.201912:00
    Terhi Pape-Mustonen

    MT:n uusien mainoselokuvien kasvot Jaana ja Juha Kokkala esiintyvät luontevasti kameran edessä, ja pariskunnalla on hyvä yhteinen kemia. Hersyvä huumori lentää ja nauru raikaa, kun kaksikko kertoo Tompurin tilasta, jota he ovat isännöineet vuodesta 2012 lähtien.

    Juha Kokkala on Tompurin tilan 12. isäntä. Häppilän kylässä Virolahdella sijaitsevalla tilalla on harjoitettu maataloutta yhtäjaksoisesti 1700-luvulta lähtien.

    ”Se oli lopulta aika selkeä päätös, että jatkan tilanpitoa. Ehkä siinä oli myös velvollisuudentuntoa menneitä sukupolvia kohtaan. Näin vanhaa sukutilaa ei viitsi laittaa lihoiksi”, Juha Kokkala tuumii.

    Elokuvaohjaaja Klaus Härö kertoo halunneensa tehdä nykyaikaisen ja todentuntuisen mainoselokuvan maaseudusta. Filmin kasvoiksi valittiin virolahtelaiset maatalousyrittäjät Juha ja Jaana Kokkala. Oikeiden ihmisten kautta elokuvaan saatiin aito ja maanläheinen ote.

    ”Halusimme tehdä filmin, joka puhuisi rehellisesti ja positiivisesti totta tämän päivän suomalaisille. Maaseudulla on paljon nuoria sukupolvia, joille Maaseudun Tulevaisuus lehtenä ei ole itsestäänselvyys. Nykykatsojat ovat vaativia. He huomaavat heti, jos joku on feikkiä”, Härö sanoo.

    Tuotantoryhmä tapasi useita maaseutuyrittäjiä eri puolilta Suomea. Kokkalan pariskunta Tompurin tilalta valikoitui lopulliseen filmiin positiivisen suomalaisuutensa ja hyvän supliikkinsa vuoksi.

    ”Ihmiset joutuvat venymään nykyään moneksi maaseutuyrittäjänä. Aika harva on enää pelkästään karjanhoitaja, viljanviljelijä tai majatalon pitäjä. Perinteiset ammatit yhdistyvät moderniin tekniikkaan, ja pieneen majataloon maaseudulla saattaa tulla yhtäkkiä asiakkaita esimerkiksi Singaporesta.”

    Uudet mainokset tulevat televisioon huomenna, mutta tässä jutussa ne ovat nähtävissä ennakkoon.

    Artikkelin aiheet
    Maaseudun Tulevaisuus
    tv-mainokset
    maatalousyrittäjyys
    Juha ja Jaana Kokkala
    Tompurin tila
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja