Miten Suomenlinna liittyy huusseihin? Entä milloin huusseista on ensimmäisen kerran säädetty laki? Huussien historia on myös arjen historiaa

Ensimmäiset erilliset käymälät olivat keskiaikaisissa linnoissa olevia ulkonevia koppeja, joista tarpeet valuivat muuria pitkin alas. Ne olivat kuitenkin harvinaisuuksia ja kummallisuuksia satoja vuosia.

Maalla erillisille vessoille ei ollut oikeastaan edes tarvetta. Tarpeet tehtiin tunkiolle, navetan taakse tai pellonreunaan ja niillä lannoitettiin peltoja.

Jätteet olivat arvokasta lannoitetta ja siksi oli parempi käydä oman pellon reunassa kuin naapurin pellolla.

Kaupungeissa sen sijaan jätteelle ei ollut suoraan sijoituspaikkaa, joten se alkoi muodostua ongelmaksi.

Ensimmäistä kertaa käymälöistä säädettiin vuonna 1618 kuningas Kustaa II Adolfin kaupunkilaissa. Lain mukaan huussia ei saanut sijoittaa kadun varteen tai naapurin viereen.

Kuva: Riina Karvonen

Viemäröinti keksittiin jo 5 000 vuotta sitten, mutta Suomessa vessat missään muodossaan alkoivat yleistyä vasta noin pari sataa vuotta sitten. 1700-luvulla vain rikkaimmissa taloissa kuten pappiloissa saattoi olla eteisen yhteydessä ”salainen huone”, jossa käytiin.

Suomalaisille tyypillinen, pulpettikattoinen ja sydämen mallisella ikkunalla vartustettu, huussimalli on kuitenkin peräisin juuri 1700-luvulta. Arkkitehti Augustin Ehrensvärd suunnitteli sellaisen ja suositteli sitä Viaporin eli Suomenlinnan asukkaille.

Ensimmäiset vesiklosetit rakennettiin Suomeen 1880-luvun alussa, mutta ne olivat laittomia. Helsingin viemäriverkkoa ei näet oltu suunniteltu vessoista tulevalle jätteelle. Ensimmäinen luvallinen vesivessa rakennettiin Suomen Pankin tiloihin vuonna 1883.

Huolimatta ensimmäisistä vesivessoista, maaseudulla opeteltiin vielä huussien käyttöä ja ihmisten lanta päätyi eläinten lannan mukana pelloille.

1800-luvulla ihmisulosteesta valmistettiin pudrettia kuivattamalla ja sekoittamalla siihen tuhkaa, kalkkia tai turvetta. Tätä myytiin tyyppi- ja fosforipitoisena lannoitteena.

1900-luvun alussa huussirakennuksia alkoi jo olla pihapiireissä, mutta niitä ei välttämättä käytetty. Tarpeiden tekemistä pellolle ei pidetty kiusallisena kun taas vartavasten tehty rakennus kertoi heti kaikille, millä asialla sitä kohti kävelevä oli.

Erilliselle sisävessalle ei nähty pitkään aikaan tarvetta ja vielä 1960- ja 1970-luvuilla osa ihmetteli, miksi pitäisi mennä sisälle tekemään tarpeensa. Lähiöihin muuttaminen olikin monelle käännekohta, jolloin myös sisävessan käyttöön totuteltiin.

Rakkalla lapsella on monta nimeä. Ulkokäymällälle on lukemattomia nimityksiä. Kuva: Riina Karvonen

Vessapaperikin on verrattain uusi keksintö. Aasiassa paperia oli käytetty pyyhkimiseen jo 800-luvulla, mutta Euroopassa sen virkaa toimittivat pitkään sammalet, heinät, kankaanrievut ja joskus myös lumi. Kun sanomalehdet alkoivat yleistyä, niistä tuli yleinen pyyhyntämateriaali.

Ensimmäisen kerran vessapaperi tuli markinoille Amerikassa 1857, mutta yksittäisinä arkkeina myydyn paperin tarkoitusta ei ymmärretty. Vessapaperirullat tulivat myyntiin 1879 ja vuosisadan vaihteeseen mennessä ne olivat jo yleisessä käytössä.

Suomessa vessapaperia alettiin valmistaa Mäntässä ja Nokialla 1900-luvun alussa. Tätä hienoa ylellisyystuotetta ostettiin alkuun kuitenkin vain apteekkien hyllyiltä. Kunnolla se yleistyi vasta sotien jälkeen.

Nykymuodossaan pehmeää vessapaperia alettiin valmistaa Mäntässä vuonna 1961.

Tyypillistä huussikirjallisuutta ovat esimerkiksi vitsit ja sarjakuvat. Kuva: Riina Karvonen

Yleistä ulkohuusseissa ja monissa vessoissa on myös lukeminen. Nykyään monella on kännykkä selailtavaksi, mutta ennen kännyköitä lehdet ja vitsikirjat tarjosivat viihdykettä.

Huussi – Tarinoita tuvan ja tunkion väliltä

Näyttely Kainuun museossa Kajaanissa 24.9.2023 asti.