• Tee pihakuusen pihkasta hoitavaa salvaa

    Pihka suojaa havupuita bakteereilta ja sieniltä. Sillä uskotaan olevan samoja vaikutuksia iholla.
    Pihkan käytöllä ihonhoidossa on pitkät perinteet monella mantereella.
    Pihkan käytöllä ihonhoidossa on pitkät perinteet monella mantereella. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto
    22.1.201721:00
    Anu Kaarina Hämäläinen

    Havupuiden pihkaa on käytetty hoitotuotteena monella mantereella. Pihka on nosteessa. Sitä ovat tutkineet haavanhoidossa erikoislääkäri Arno Sipponen ja metsätilan lisä­ansioiden näkökulmasta tutkija Asta Kietäväinen työryhmineen Metsämiesten säätiön rahoittamana.

    Kuusenpihkan hartsihapot ovat antibakteerisia, joten salvalla on hoidettu perinteisesti haavoja ja palo­vammoja. Pihkaöljyä ja -salvaa on käytetty myös kynsisienen karkotukseen, itikanpistoihin sekä halkeileviin kantapäihin ja kynsinauhoihin.

    Pihkaa on pureskeltu ja poltettu suitsukkeena, mutta salvaan se pitää sulattaa kasviöljyn sekaan. Pihkan kuumentaminen ei ole välttämätöntä.

    Pohjois-Amerikassa pihka uutetaan öljyyn ikkunalla auringon lämmössä: pieneksi murennellun pihkan sanotaan sulavan öljyyn muutamassa viikossa. Tällaista öljyä käytetään ihovaurioihin sellaisenaan.

    Pihkan keruu ei kuulu joka­miehenoikeuksiin: sitä saa kerätä vain maanomistajan luvalla.

    Perinteisesti pihkominen tapahtuu viiltämällä puuhun kalanruotokuvio. Omiin tarpeisiin keruu puun pinnalta riittää: tämän voiteen pihka on kerätty mökkipihan kuusesta Uuden­kaupungin Pyhämaasta. Kuusesta oli myrskyssä murtunut iso oksa, ja haavaan oli muodostunut noin sadan gramman pihkapatti.

    Pihka irtoaa kuusesta veitsellä rapsutellen. Mukana tulevista roskista ei tarvitse välittää, sillä sulatetusta pihkasta muruset voi siivilöidä pois.

    Sanotaan, että pihka lähtee näppärästi käsistä ruokaöljyllä ja pihkaiset keruuvälineet, veitset ja muut puhdistuvat kuumalla vedellä ja alkoholilla. Kokemuksesta kehotan kuitenkin käyttämään kumihanskoja ja pelkästään pihkahommiin tarkoitettua veistä.

    Artikkelin aiheet
    kuusenpihka
    luontaishoito
    haavanhoito
    pihkasalva
    perinteinen hoito
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten