• "Suuri tunnustus", sanoo MTK:n ll puheenjohtaja Mauno Ylinen ritarimerkistään

    MTK:n ll varapuheenjohtaja Mauno Ylinen Kauhavalta on yksi arvostetun Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin (SL R I) saajista tänä vuonna.
    Agronomi Mauno Yliselle on myönnetty Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki.
    Agronomi Mauno Yliselle on myönnetty Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki. Kuva: Petteri Kivimäki
    Lukemisto
    2.12.202020:12
    Harri Kallio-Kurssi

    Mauno Ylinen kuulee kunniamerkistä toimittajalta kesken valkosipulin lajittelua – tavaraa on menossa joulumyyntiin.

    "Suuri tunnustus tämä on, vaikka jotakin tiesin olevan tekeillä. Aika kova juttu luottamusmiesuraa ajatellen," Ylinen sanoo kuultuaan uutisen.

    Hän näkee tunnustuksen siinä valossa, että pitkä, neljännesvuosisadan mittainen osallistuminen MTK:n ja muun järjestötoiminnan työhön on kantanut satoa.

    "Kaikesta päätellen asioiden hoidossa on onnistuttu. Paljon tunteja on takana. Jotain on saatu myös aikaan."

    Tunnustus on hänen mukaansa poikkeus järjestötoiminnan arkeen.

    "Yleensä lähestytään silloin, kun jokin ongelma pitää ratkaista."

    Maatilan töissä työn tuloksen voi nähdä välittömästi, mutta järjestötyössä tilanne on toisin.

    "Joskus järjestössä vaikuttamisen tulokset voivat näkyä vasta vuosien päästä. Aloitin MTK:ssa aikoinaan 1990-luvun puolivälissä nuorten valiokunnassa. Olen lohduttanut nuorempia jäseniä, että tuolloin tehdyt päätökset alkavat nyt pikku hiljaa toteutua."

    Itsenäisyyspäivän juhlinta on tänä vuonna koronaviruksen aiheuttaman tartuntavaaran takia vähäisempää kuin tavallisesti.

    "Koronan takia ei paljon tulla liikkumaan. Voi mennä jopa työn merkeissä tilan kyntöhommissa."

    Sitä voisi Ylisen mukaan vielä edistää näillä keleillä ennen routaa Ekolan kylän pelloilla.

    "Olisi sitten pois kevään kiireistä. No, eiköhän myös pieni juhlahetki näissä merkeissä järjesty."

    Maataloustuottajien Etelä-Pohjanmaan liiton johtokunnassa aukeni paikka 27-vuotiaana nuorena tuottajana.

    Vuodesta 1995 Ylinen edusti kahden vuoden ajan nuoria MTK:n nuorten valiokunnassa. Vuoden 1996 hän oli valiokunnan puheenjohtaja ja osallistui muun muassa Euroopan nuorten tuottajien CEJA:n kansainvälisiin kokouksiin.

    Hänen vastuullaan oli MTK-Etelä-Pohjanmaan varapuheenjohtajuus 1997 ja puheenjohtajuus 2002−05. Keskusliiton johtokuntaan hän nousi 2006 ja keskusliiton toiseksi puheenjohtajaksi 2009.

    Lue myös:

    Paula Risikko sai onnitteluviestin kannattajaltaan: "Komentajamerkki sopii pohjalaiselle naiselle!"

    Katso tästä, ketkä kaikki saavat itsenäisyyspäivänä myönnettävät kunniamerkit

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten