Kylmän sodan esirippu sulkee pois toivon rippeet - ”Venäjän johto on valmis riskinotollaan laittamaan sekä Ukrainan että omat kansalaisensa kärsimään", sanoo Venäjä-tutkija

Ukrainan sota yllätti nekin, jotka olivat nähneet Venäjän etääntymisen keskusteluyhteydestä länteen. Nyt voidaankin kysyä, onko Suomessa elätelty liiankin pitkään ajatusta siitä, että Venäjä ei lunastaisi Naton itälaajentumiseen liittyviä uhkauksiaan. Onko siis oltu peräti sinisilmäisiä uskossa, että iso itänaapuri palaisi demokratian ja vapaampien kansalaisoikeuksien tielle?

"Toiveikkuus on aina eri asia kuin usko siihen, että asiat todennäköisesti menevät hyvin", toteaa Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg.

"Suomi ei ollut yhtä ärhäkkä kritisoimaan Venäjää kuin esimerkiksi Viro tai Puola, mutta ei meillä huonon kehityskulun mahdollisuutta virallisissa arvioissa missään vaiheessa suljettu poiskaan."

Järjestöissä yleisesti, muutamat toimittajat ja myös politiikassa yksittäiset henkilöt ovat puhuneet kriittisesti Venäjän kehityksestä jo vuosia.

Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Veera Laine painottaakin, että tietoa Venäjän tilanteesta on kyllä ollut. "Mutta ehkä julkisuudessa on toiveikkaasti luotettu taloudelliseen keskinäisriippuvuuteen ikään kuin se riittäisi."

”Nyt tärkeintä olisi irtaantuminen energiariippuvuudesta. Siitä oli tutkijoilla sanottavansa esimerkiksi Fortumin ja Pyhäjoen ydinvoimalasuunnitelman suhteen jo aiemminkin. Politiikassa siihen ei silti tartuttu.”

Lännessä luotettiin talouden keskinäisen riippuvuuden voimaan Venäjän kanssa toimiessa. Ulkoministerit Pekka Haavisto ja Sergei Lavrov pitivät yhteisen tiedotustilaisuuden viime vuonna Arktisen neuvoston kokouksessa. Kuva: Russian Foreign Ministry

Ukrainan sodan aikana on voimistunut Martti J. Karin ja monen muunkin suulla tulkinta, jossa selityksiä tapahtumiin haetaan Venäjän historiasta. Venäjällä on vahva perinne autoritaarisesta hallinnosta ja vastaavasti demokratiasta on vähän kokemusta.

"Kaikki demokraattiset maat, joilla on pitkä historia, ovat olleet joskus autoritäärisiä valtioita. Ei ole syytä uskoa, että Venäjä olisi tästä poikkeus, vaikka sen demokratisoituminen ei kovin todennäköistä olekaan", muistuttaa Forsberg.

Vaikka Kremlin valta kaatuisikin, vahvan johtajan myytti ja huonot kokemukset demokratiasta 1990-luvulta heikentävät siis uskoa demokratiaan venäläisten keskuudessa.

Silti ajatus, että Venäjä on ollut ja tulee olemaan aina tietynlainen, on hyvin yksinkertaistava. Ihan kuin historia voisi hamaan tulevaan tuomita jonkin maan vapaalle tai autoritaariselle kehityspolulle.

”Venäjänkin historia on ollut monisyinen ja pyrkimyksiä toteuttaa liberalisointia on kyllä ollut. Tsaarinajoista lähtien on ollut länteen päin suuntautuneempia johtajia ja uudistuskausia", sanoo Laine.

Presidentti Vladimir Putinin aikana liennytyksiä ei kuitenkaan ole nähty. Hän pysyttelee kausi toisensa jälkeen vallassa lähipiirin pönkittämänä kuin Leonid Brežnev ja puhuu fasismin kitkemisestä Ukrainasta kuin hirmuhallitsija Josif Stalin.

Silti nyky-Venäjää ei voi verrata esimerkiksi 1980-luvun ”pysähtyneisyyden aikaan”. Maa on teknologisesti hyvin kehittynyt ja kaupankäynnissä vahvasti sidoksissa länteen ja Kiinaan.

Kiistatonta on, että kestävän, yhteisen eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän rakentamisessa epäonnistuttiin kylmän sodan kauden loputtua.

"Länsi olisi voinut 1990-luvulla tehdä enemmän ottaakseen Venäjän huolet ja näkökannat huomioon ja etenkin vahvistaakseen Venäjän kansallista itsetuntoa terveellä tavalla. Esimerkiksi Naton kumppanuusohjelmaa markkinoitiin 1990-luvulla vaihtoehtona laajentumiselle mutta sitten Nato kuitenkin laajeni."

Näin kirjoittaa Forsberg, joka yhdessä professori Heikki Patomäen kanssa pohtii vielä julkaisemattomassa artikkelissa Ukrainan sodan syitä sekä Venäjän ja lännen suhteita viime vuosikymmeninä.

Kosovon sota vuonna 1999 vahvisti molempien arvion mukaan Venäjällä mielikuvaa siitä, että Yhdysvallat ja Nato voivat halutessaan käyttää myös aseellista voimaa Venäjän tahdosta riippumatta eli ilman YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia.

Ukrainan oranssin vallankumouksen jälkeen lännestä tuli Venäjän johdon puheissa uhka, jota vastaan piti varautua.  Kuva: Sergei Grits

Forsberg arvioi, että Venäjällä demokratiakehitys lähti huonompaan suuntaan itse asiassa jo vuoden 1993 perustuslaillisen kriisin jälkeen. Tosin silti monet meille länsimaissa tutut valtion tunnuspiirteet kuten vaalit, moniääninen joukkotiedotus sekä mielipiteen ja kokoontumisvapaudet vielä säilyivät.

Vuosituhannen alussa ensimmäisellä kaudellaan Putinin katsottiin pitävän yllä ainakin jonkinlaista keskustelua niin Suomen kuin muun EU:n kanssa. Oliko se jälkikäteen katsoen vain teatteria, jonka naamiot laskettiin, kuten presidentti Sauli Niinistö vertasi Venäjän hyökättyä Ukrainaan?

"Putinin ensimmäisellä kaudella keskityttiin Kremlin vallan vahvistamiseen sisäpoliittisesti, joten siinä yhteydessä oli järkevääkin hakea yhteistyötä lännen kanssa", analysoi Forsberg.

Värivallankumoukset Georgiassa 2003 ja Ukrainassa 2004 saivat Venäjän johdon pelkäämään tosissaan vallanvaihdon mahdollisuutta myös Venäjällä. Johto erkani eurooppalaisesta keskusteluyhteydestä.

Viime vuosikymmenellä Putin ja nykyinen ylin sisäpiiri hänen ympärillään eivät ole halunneet tai kyenneet ratkomaan Venäjän yhteiskunnan haasteita, vaan linjana on ollut vahvistaa omaa valtaa ja vaurautta rajoittamalla kansalaisten oikeuksia.

Syntyi uusi tapa puhua lännestä ja Venäjään kohdistuvasta uhasta. ”Venäjän johto esittää, että lännen tavoitteena olisi heikentää Venäjää eri keinoin. Sanktioita olisi sen mukaan haluttu asettaa Venäjää vastaan joka tapauksessa”, kuvaa Veera Laine.

Samaan uhriutumisen tarinaan liittyen Putin on vedonnut "lännen pettämiin lupauksiin" siitä, ettei Nato laajenisi. Petetyillä lupauksilla on perusteltu muun muassa toimia Krimillä, vaikka lupaukset liittyivät jo yli kaksi vuosikymmentä aiempiin Saksan yhdistymisen tapahtumiin eli tilanteeseen ennen Jugoslavian ja Irakin sotia.

Nykyjohto on myös suunnitelmallisesti pala palalta vähentänyt kansalaisten tiedonsaantia. Ukrainan sodan kuluessa on siirrytty suoranaiseen pelon ilmapiiriin.

Tässä tilanteessa Veera Laine uskoo, että monelle venäläiselle on helpompaa päästä yli ristiriitaisesta tilanteesta, kun uskoo hallinnon toitottamat viestit rajoitetusta puolustusoperaatiosta.

”Olemme tietynlaisessa lakipisteessä. Venäjän johto on valmis riskinotollaan laittamaan sekä Ukrainan että omat kansalaisensa kärsimään."

Ukrainasta paljastuneet sotarikokset ovat tästä karmein esimerkki.

Kylmän sodan jälkeen eurooppalaista turvallisuusjärjestystä on määrittänyt periaate, että itsenäiset valtiot saavat valita turvallisuusjärjestelynsä mukaan lukien liittoutuvatko ne vai eivät.

Suomi on Ukrainan sodan kautta viimeistään kiistatta asemoinut paikkansa EU:n ja Naton rinnalla, mihin Venäjä vastasi listaamalla myös Suomen epäystävälliseksi maaksi.

Yhteyksiä venäläiseen kansalaisyhteiskuntaan olisi silti jotenkin tärkeä pitää yllä riippumatta siitä, missä vaiheessa ja kuinka Ukrainan sota ratkeaa, korostaa Veera Laine.

”Meillä on linjan tarkistamisen paikka, että entistä tarkemmin edistetään pimeiden rahavirtojen tukkimista ja puolustetaan demokratian ja kansalaisoikeuksien toteutumista. Tätä pitää tehdä sekä Suomessa että EU:n tasolla ja suhteessa Venäjään.”

Osana EU:n rintamaa on hyväksyttävä, että siihen kuulumisesta koituu meille myös taloudellista haittaa. Moni pohtii jo, seuraako siitä jossain vaiheessa myös Venäjän hyökkäys Suomeen.

Tuomas Forsberg muistuttaa, että Ukraina on Venäjän historiallisessa ja geopoliittisessa ajattelussa selvästi eri kategoriassa kuin Suomi. Silti Suomikin on Venäjän naapurimaa ja ollut historiallisesti osa Venäjää.

"Ongelma on se, että Venäjän toimia eivät enää ohjaa kansainväliset normit, usko taloudelliseen keskinäisriippuvuuteen tai edes sen oma etu siitä, milloin ja miten sotilaallista voimaa kannattaisi käyttää."

Elämme siis jälleen kylmän sodan epävarmoja aikoja.

Venäjän nykyjohdon autoritaarisuuden suhteen on saavutettu lakipiste: Putin on lähipiireineen valmis riskinotollaan laittamaan sekä Ukrainan että omat kansalaisensa kärsimään. Kuvassa kannetaan turvaan Mariupolista evakuoitua lasta huhtikuun 1:senä Zaporižžjassa. Kuva: Emre Caylak

Lue myös:

Karu hinta siitä, että muu Eurooppa on epäonnistunut keskustelussa Venäjän kanssa – "Venäjää ajaa Naton pelko", sanoo Eurooppa-tutkija