Juttu Sarpanevasta julkaistiin elokuussa 2002. Kuva: MT:n arkisto
Kelloseppä haaveili oman aikaraudan valmistamisesta, mutta koneiston luominen kesti 15 vuotta
Stepan Sarpaneva valmistaa uniikkeja rannekelloja, joiden tekoon voi mennä viisi vuotta ja hinta olla kymmeniä tuhansia euroja.Tilaajalle
Sarpaneva innostui kelloista jo pikkupoikana. Paristokäyttöinen kellokin muuttui tuolloin muutaman päivän käytön jälkeen mekaaniseksi, kiitos vaarin. Kuva: Jarno MelaIstumme Stepan Sarpanevan omalla pajalla Helsingin Tehtaankadulla. Paja on poikkeuksellinen iso: työpisteitä on neljälle, kun tavallisesti saman kokoisiin tiloihin olisi voitu pakata 20 työntekijää.
Maailmalla mainetta niittänyt kelloseppä Sarpaneva haaveili elokuussa 2002 omasta työpajasta Suomessa. Hänellä oli suuri halu elättää itsensä suomalaisilla kelloilla. Vielä tuolloin kelloseppä työskenteli Christophe Claret -yrityksessä kellokoneistojen parissa.
Kelloseppä Stepan Sarpaneva antoi ensimmäisen haastattelun Maaseudun Tulevaisuudelle muutettuaan takaisin Suomeen reilut 20 vuotta sitten.
Nyt 22 vuotta myöhemmin, avaamme vanhan artikkelin ja alamme käydä sitä läpi. Sarpaneva hymyilee juttua silmäillessään. Kysyn, millainen Sarpaneva oli reilut kaksikymmentä vuotta sitten.
”Hän oli naiivi siinä mielessä, ettei hän ajatellut sen enempää. Hän oli vain menossa johonkin, vaikka suunta ja nopeus olivat vielä kadoksissa. Hänellä oli kuitenkin palo tehdä, ja siitä koko homma sitten lähtikin”, Sarpaneva sanoo.
Sarpaneva palaa aikaan ennen omaa yritystä.
”Olin myynyt ennen yritystä Salpa-kelloa, jonka suunnittelin itselleni. Kello kiinnosti muitakin, ja sitä haluttiin ostaa. Tarkoitus oli, että perustan oman yrityksen. Kellosepän työ oli ammattini ja halusin ruveta harjoittamaan sitä Suomessa”, Sarpaneva toteaa ja jatkaa:
”Ei se alku niin ruusuista sitten ollut. Ensimmäiset kaksitoista vuotta olivat todella haasteellisia.”
Sarpanevan pajan tilat ovat poikkeuksellisen isot. Asiakkaat ovat tervetulleita tutustumaan pajaan. Kuva: Jarno MelaSarpaneva innostui kelloista jo lapsena, kun hän sai 10-vuotiaana vaariltaan ensimmäisen kellonsa. Paristokäyttöinen kello ehti olla muutaman päivän ranteessa, kun vaari vei Sarpanevan takaisin kelloliikkeeseen. Paristokäyttöinen vaihtui mekaaniseen.
1980-luvulla Sarpanevan äiti kehotti nuorta poikaansa seuraamaan isänsä Pentti Sarpanevan jalanjälkiä ja hakemaan kultaseppäkouluun. Näin Sarpaneva tekikin mutta merkitsi toiseksi vaihtoehdoksi kelloseppäkoulun, johon hän pääsi suoraan pääsykokeista.
”Ajattelin, että jään vuodeksi sinne ja vaihdan sitten kultaseppäkouluun.”
Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan kellot veivät nuoren miehen mennessään. Armeijan jälkeen Sarpaneva lähti Sveitsiin jatko-opintoihin. Siellä hän sai töitä, jotka jatkuivatkin eri kellotaloissa.
Vaikka työ Sveitsissä oli antoisaa, Sarpaneva haaveili kellojen valmistamisesta Suomessa. Vuosituhannen vaihteen jälkeen hän palasi Suomeen ja sai ensimmäisen työtilan Kaapelitehtaalta Helsingistä. Nyt kelloja on valmistettu kolmen vuoden ajan Tehtaankadulla.
20 vuotta sitten Sarpaneva haaveili myös omasta kellokoneistosta. Haave toteutui vasta 15 vuoden kuluttua haastattelusta. Tämä kuvaa hyvin sitä, miten kellojen suunnittelu ja valmistus vie todella paljon aikaa.
Koska suunnitteluun, testaamiseen ja prototyyppeihin kuluu aikaa ja rahaa, on yritys ollut vastatuulessakin.
”Välillä olemme joutuneet panemaan firman kiinni ja avaamaan sitten, kun on tullut taas tilauksia.”
Kellot vaativat valtavasti käsityötä. Kuva: Jarno MelaKelloja suunnitellessa tapoja ja inspiraation lähteitä on toki monia. Sarpaneva kertoo ajattelevansa kelloa sisältä ulospäin.
”Lähden ensin siitä, minkä kokoista koneistoa haluan käyttää. Tästä tullaan kerros kerrokselta ulospäin.”
Kun kelloa lähdetään suunnittelemaan tyhjästä, menee ainakin kaksi vuotta, kunnes kello on edes jossain muodossa valmis. Joissain kelloissa voi taas mennä viisikin vuotta.
Sarpaneva kertoi 20 vuotta sitten, että luonto oli yksi häntä inspiroivista asioista.
”On sekopäistä, että näen kelloissani isäni töitä. Omat työni alkavat lähestyä isäni töitä tietämättäni. Tämä on hauskaa, sillä en ole koskaan oikein pitänyt isäni muotokielestä”, Sarpaneva naurahtaa.
Sarpaneva-kellot poikkeavat muotoilullaan suuresti massasta. Kuva: Jarno MelaSarpanevan isä, korusuunnittelija ja muotoilija Pentti Sarpaneva kuoli Sarpanevan ollessa kahdeksanvuotias. Muotoilija Timo Sarpaneva oli taas Stepan Sarpanevan setä. Muotokieli on siis suvulla selvästi verissä.
”Ikinähän en ole tyytyväinen, kun muotoilu on tehty. Kello ottaa minua päähän ja siirrän sen sivuun. Sitten taas kaivan sen esille ja muokkaan uudella tavalla.”
Sarpaneva näkeekin kellon haasteeksi.
”Aika kuluu koko ajan, eikä sitä saa seisahtumaan. Tämä asettaa rajoitteita”, Sarpaneva pohtii pitäen pienen tauon.
”Kello on hienomekaaninen laite, instrumentti, josta yritämme saada mahdollisimman hyvän. Myös estetiikka on oleellinen osa kelloa. Kello on vaikuttanut jokapäiväiseen elämäämme paljon suuremmin, mitä olemme ikinä ajatelleet.”
S.U.F-kellot ovat huokeampia (vas.), kun taas Sarpaneva-kellojen (oik.) hinnat alkavat noin 20 000 eurosta. Kuva: Jarno MelaTällä hetkellä Sarpaneva Watches valmistaa vuodessa noin 300 kappaletta kelloja S.U.F-merkin alla ja 25–30 kappaletta Sarpaneva-merkin alla. Markkinoista tärkeimmät ovat Aasiassa Singaporessa sekä Pohjois-Amerikassa. Myös Norjassa, Sveitsissä ja toki Suomessakin riittää kysyntää.
Kysyntää riittää tasaisesti, eikä kelloharrastus ole Sarpanevan mukaan katoamassa mihinkään, vaikka taloudessa voikin sakata. Kun markkinat täyttyivät koronapandemian jälkeen tavarasta, eivät isot tehtaat tuottaneet enää mielekkäitä uutuuksia. Tämä avasi mahdollisuuksia.
”Asiakas ei haluakaan välttämättä ostaa isoja brändejä. Siinä on suuri ero, valmistetaanko kelloa maailmassa 26 vai 26 000 kappaletta.”
”Mekaanisten rannekellojen haluttavuus kasvaa koko ajan. Ne ovat pala historiaa – paketti, mikä on suunniteltu muotoonsa yli 200 vuotta sitten. Kello määrittää edelleenkin ajan, tekemisen ja tehokkuuden.”
Sarpaneva ei käytä töissä tai kotona kelloa lainkaan. Kuva: Jarno MelaKäsin valmistetut kellot ovat luksustuote, josta moni nostaa hinnan ensin esille. Sarpanevan kellotkin voivat maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Kyseisiä kelloja voidaan kuitenkin valmistaa ainoastaan yksi.
Käsityön hintaa ei Sarpanevan mukaan osatakaan nykyään hahmottaa.
”Monet ostelevat kelloja netistä esimerkiksi Kiinasta. Me teemme asiat Euroopassa, eli siellä, missä tekeminen maksaa eniten. Se antaa kuitenkin meille varmuuden tuotteelle. Tiedämme, kuka osat on tehnyt, mistä ne on tehty ja milloin ne on tehty.”
”Emme pysty tekemään hyvällä omallatunnolla mitään muutaman sadan euron kelloa, koska silloin joudumme tekemään aivan liikaa kompromisseja. Silloin suosisimme asioita, jotka eivät tähän filosofiaan mahdu.”
Sarpaneva on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Moomin Charactersin kanssa. Pimeässä hohtavat yksityiskohdat ovat tuttuja Sarpaneva-kelloista. Kuva: Jarno MelaKoneistoja Sarpaneva-kelloihin tulee Sveitsistä. Koneistot viimeistellään Suomessa Sarpanevan tarpeiden mukaan. Kelloissa käytetään enimmäkseen terästä, joka tulee Outokummusta.
”Teräs on lähellä sydäntäni. Teräskello on lähes ikuinen.”
Haastattelun loppupuolella mietimme leikkisästi sitä, mistä puhuisimme seuraavan 20 vuoden kuluttua.
”Kyllähän kaikki muuttuvat. Silloin varmaan naureskelen myös, kuinka hölmö silloin 20 vuotta sitten olin. Kai sitä tulee viisaammaksi, kun vanhenee.”
Stepan Sarpaneva
Kelloseppä ja Sarpaneva Watchesin toimitusjohtaja.
Ikä: 54 vuotta
Asuu Helsingissä.
Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.
Ei käytä kelloa töissä tai kotona.
Opiskellut kelloseppäkoulussa Suomessa ja Sveitsissä.
Työskennellyt vuosia Sveitsissä eri kellotaloissa.
- Osaston luetuimmat
