










Maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestö MTK vietti satavuotisjuhlaansa arvokkain menoin Helsingin messukeskuksessa. Juhlan juonsivat Peter Nyman ja Maija Lehmusvirta, joiden seuraksi lavalle saapui sekä odotettuja puhujia että yllätysvieras. Maan ja metsän laulu -juhlanäytelmän ensiesityksen voi katsoa kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta, 1.43.10 alkaen.
Juhlapäivän avasi Helsingin tuomikirkon jumalanpalvelus, jonka saarnassa piispa Tapio Luoma mietti, kuinka maaseudun väeltä vaaditaan jaksamista muutosten keskellä.
"Kaiken lähtökohtana on kuitenkin pysyvyys, vain sen varaan voidaan rakentaa muutoksia", Luoma totesi.
Itse juhlan käynnisti MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, joka toi puheessaan esiin perjantain liittokokouksessakin esiin nousseita biotalouden teemoja.
"Suomalainen maatalousyrittäjä ja metsänomistaja elävät tänä päivänä uusien kylvöjen aikaa. Biotalouden kasvun siemen on kylvetty. Se itää, se osittain jo orastaakin", Marttila huomautti.
Seuraavana nähtiin presidentti Sauli Niinistön videotervehdys. Hän korosti maaseudun elinvoimaisuuden ja huoltovarmuuden merkitystä epävarmoina aikoina maailmanpolitiikassa.
"Suomen olosuhteet eivät ole helpot. Silti menestymme. Sen takeena on omistautunut ja osaava tuottajaväki", Niinistö totesi.
Presidentin jälkeen vuorossa oli eduskunnan puhemies Maria Lohela, jonka puheessa esiin nousivat erityisesti kaupunkien ja maaseudun tasa-arvo.
"Kerrostalo Bulevardilla ei ole Kainuun torppaa merkityksellisempi. Koodarin duuni korkean teknologian yrityksessä ei ole toukotöitä arvokkaampaa", hän muistutti.
Juhlakansa yllättyi, kun lavalle nousi Lohelan jälkeen pääministeri Juha Sipilä. Lyhyessä haastattelussa hän kiitti tuottajaväkeä ja kertoi seuranneensa perjantain traktorimarssia työhuoneensa ikkunasta.
"Se teki minuun syvän vaikutuksen", pääministeri kommentoi.
Paneelikeskustelussa päätoimittaja Tapani Ruokanen, maaseutumatkailuyrittäjä Saimi Hoyer ja Nuorisovaltuustojen liiton puheenjohtaja Kimi Uosukainen pohtivat maaseudun tilaa tulevaisuudessa.
Seuraavana oli vuorossa päivän ehdoton kohokohta, juhlaesitys Maan ja metsän laulu, joka kuvasi suomalaisten viljelijöiden ja metsänomistajien vaiheita läpi Suomen ja MTK:n yhteisen historian. Esitys on katsottavissa kokonaisuudessaan tämän artikkelin alussa, 1.43.10 alkaen.
Valtuuskunnan puheenjohtajan Tommi Lunttilan päätöspuheen ja komeasti kajahtaneen Maamme-laulun myötä juhlaväki siirtyi lounaalle nauttimaan vielä yhtä puhtaista, kotimaisista raaka-aineista valmistettua juhla-ateriaa.
Korjaus klo 19.00. Artikkeliin on lisätty näytelmän alkamisaika videolla.