• ”Suomalaisen kulttuurin ei saa antaa näivettyä, koska kenelläkään muulla ei ole samanlaista”, Linnan juhliin Mira Luodin kanssa asteleva Paula Vesala muistuttaa

    Ukrainassa käytävän sodan vuoksi tuntuu vielä tavallista painavammalta se, että Suomi saa olla itsenäinen valtio, muusikko Paula Vesala pohtii.
    Tämä vuosi oli PMMP:n vuosi, Paula Vesala sanoo. Mira Luoti ja Vesala esiintyivät marraskususa Helsingin jäähallissa. LEHTIKUVA / Mikko Stig.
    Tämä vuosi oli PMMP:n vuosi, Paula Vesala sanoo. Mira Luoti ja Vesala esiintyivät marraskususa Helsingin jäähallissa. LEHTIKUVA / Mikko Stig.  
    Lukemisto|Musiikki
    6.12.202412:05
    STT

    Linnan juhlien teema on tänä vuonna Yhdessä, ja PMMP-yhtyeen Mira Luoti ja Paula Vesala aikovat mennä juhliin yhdessä.

    Paula Vesalan mukaan PMMP:n keikoilla Olympiastadionilla, klubeilla ja festareilla on käynyt tänä vuonna yli 200  000 suomalaista.

    ”Ollaan porukassa, joka on kulttuurin osalta tuonut suomalaisia yhteen. Tosi hauskaa ja huipentaa vuoden”, Vesala kertoi STT:lle.

    Vesala esitti Finlandia-hymnin maanantaina veteraanien itsenäisyysjuhlassa Presidentinlinnassa. Hänen mukaansa tunnelma juhlissa oli sekä pirteä että juhlava. Hän kertoi joutuneensa keskittymään, ettei ala itkeä laulaessaan.

    ”Toinen säkeistö lähtee siitä, että ’Oi nouse, Suomi, nosta korkealle, pääs seppelöimä suurten muistojen’. Minulle tulee aina omat mummot ja papat mieleen.”

    Tuli ja vesi

    Luoti ja Vesala olivat yhdessä Linnan juhlissa myös vuonna 2009 ja Vesala lisäksi viime vuonna.

    Luodin ja Vesalan tämän vuoden asut on suunnitellut muotisuunnittelija Teemu Muurimäki.

    ”Me halusimme olla yhteensopivia, siksi meillä on sama suunnittelija. Me olemme sellainen pukupariskunta”, Luoti kertoi STT:lle.

    Vesalan mukaan pukujen leikkaukset yhdistävät puvut toisiinsa. Hän kertoi, että Luodin puku on "rohkeanpunainen" ja hänen asussaan ovat hänen suosikkivärinsä kallionharmaa ja meren värinen.

    ”Me olemme tuli ja vesi”, Luoti sanoi.

    Kumpikin on halunnut tukea suomalaista vaatesuunnittelua ja valinnut asuihin myös suomalaiset korut.

    ”Toki ymmärrän sen, että olisi kiva, että huomio ei keskity pukuhömpötykseen. Mutta toisaalta on hienoa, että joskus suomalainen design pääsee esille”, Vesala sanoi.

    Taide ei selviä ilman tukea

    Mihin PMMP:n kaksikko haluaisi kiinnittää huomiota suomalaisen suunnittelun lisäksi?

    ”Perjantaina meidän itsenäinen Suomemme on se aihe, jota siellä juhlitaan yhdessä”, Luoti sanoi.

    Vesala pohtii, että Ukrainassa käytävän sodan vuoksi tuntuu vielä tavallista painavammalta se, että Suomi saa olla itsenäinen valtio.

    Hänen mukaansa suomalaisina taitelijoina hänen ja Luodin työ, kontaktit ihmisiin ja koko elämä liittyy kulttuuriin.

    ”Luonnollisesti haluamme puolustaa suomalaista taidetta ja kulttuuria ja muistuttaa, että se on tärkeä osa tätä meidän Suomeamme. Niiden ei saa antaa näivettyä pois, koska kenellekään muulla ei ole samanlaista.”

    Vesalan mukaan sellaista valtiota ei olekaan, jossa taide selviäisi hengissä ilman yhteiskunnan tukea. Hän sanoo, että kulttuuri on kaikkien yhteistä jaettavaa ja muistojen ja tulevaisuudennäkyjen alkuaine.

    ”Yhteiskunta tukee myös matkailualan yrityksiä tai teollisuutta. Se on itsestään selvää, että taiteen ja kulttuurin tukeminen kuuluu osaksi demokraattista valtiota.”

    PMMP:n vuosi

    PMMP on keikkaillut tänä vuonna yhdessä pitkän tauon jälkeen.

    ”Se on ollut hyvin merkityksellistä meille itsellemme, mutta ennen kaikkea faneille. Me olemme saaneet tosi paljon myös uusia kuulijoita, ja sitten on niitä vanhoja, jotka kiersivät keikoilla aikoinaankin”, Luoti kertoi.

    Bändin keikkavuosi päättyy tässä kuussa. Mitä PMMP:lle tapahtuu sen jälkeen?

    ”Meidät laitetaan taas jonnekin muistojen arkkuun, ja musiikki elää tuolla”, Luoti vastaa.

    Hänen mukaansa bändi on antanut stadioneilla ja areenoilla kaikkensa eivätkä ajatukset ole tässä vaiheessa sen tulevaisuudessa. Nyt on aika sulatella kaikkea tapahtunutta.

    Jatkossakin Luoti ja Vesala aikovat kuitenkin kirjoittaa, laulaa, tanssia tai runoilla.

    ”Varmasti jatketaan näin, ei olla yhtäkkiä hakemassa poliisikouluun tai rehtoreiksi”, Vesala sanoi.

    ”Mutta tämä vuosi oli PMMP:n vuosi.”

    Lisää aiheesta
    • Hallituksen kaavailemat leikkaukset ovat kova isku kulttuurialalle. Myös pääsylippujen arvonlisäveroa on tarkoitus nostaa 10 prosentista 14 prosenttiin vuoden 2025 alussa.

      Kulttuuri | Hallituksen leikkaukset saivat kulttuurialan nousemaan vastarintaan – mallia kampanjaan otettiin sadan vuoden takaa

    • Italialaiset ovat ihastuneet suomalaisiin leivonnaisiin, joita Kettunen loihtii kahvitarjoiluihin. Suosikiksi ovat nousseet mehevät, manteliset runebergintortut, joita Kettunen tarjoaa vuoden ympäri.

      Ruoka | Suomi edustaa maailmalla karjalanpiirakoiden ja korvapuustien voimalla – tällaista ruokaa Rooman ja Tokion lähetystökokit tarjoavat

      Tilaajalle
    • Kansantalous ohittaa tietysti tivoliväen tarpeet, mutta kulttuurin taloudellinen kokonaisvaikutus leviää monelle toimialalle.

      Kulttuuri | Porvarihallitus leikkaa taiteilijoilta kostoksi, koska nämä räksyttivät heille aiemmin

    • Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra tavoitettiin lauantaina  kommentoimaan koululaisten barokkimusiikkikonsertista syntynyttä kohua Maaseudun Tulevaisuudelle puoluevaltuuston jälkeen.

      Perhe | Purra sanoo koululaiskonserttikohun nousevan esille hallituksessa: ”Toivon, ettei tällaista hulluutta tarvitsisi todistaa”

    Artikkelin aiheet
    Paula Vesala
    Mira Luoti
    PMMP
    linnan juhlat
    suomalainen kulttuuri
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan