

Joulukuun ensimmäinen viikko on keittiömestari Kimmo Kettuselle, 40, kiireinen. Hän on kokannut 12 vuotta Suomen suurlähetystössä Roomassa. Vuoden suurimpaan tilaisuuteen, itsenäisyyspäivän kunniaksi järjestettävään juhlaan, odotetaan kolmisen sataa vierasta.
Kettunen on valmistellut cocktailpaloja, joita tarjoilijat kierrättävät vieraiden keskuudessa. Sormin syötävät makupalat edustavat suomimakuja mahdollisimman aitoina. On graavattuja ja savustettuja kaloja, savuporoa ja sienisalaattia voitaikinakeksien päällä. Makeaksi herkuksi Kettunen on loihtinut tyrni-valkosuklaamoussea, lusikkaleipiä, minimokkapaloja ja cocktailkokoisia runebergintorttuja, joita Kettunen kehaisee suomalaisen leivontakulttuurin aatelisiksi.
”Tilaisuuden ehdottomaksi hittituotteeksi ovat kohonneet pienet karjalanpiirakat, joita teen noin 600 kappaletta, pakastan ja paistan tarjolle. Vaikka ollaan Italiassa, en käytä pastakonetta ruiskuorien teossa, sillä olen vannoutunut pulikkamies”, Kettunen kertoo.
Hittituotteeksi Roomassa ovat kohonneet pienet karjalanpiirakat.
Autenttisten makujen vuoksi lähetystökokin on nähtävä vähän vaivaa raaka-aineiden hankinnassa. Kettusen aamut alkavat torilta, josta hän ostaa sesongin tuoretuotteet. Kuiva-ainekaappia täydennetään markettien valikoimista, mutta muutamia luottoaineksia on kuskattava matkalaukussa Suomesta tai korvattava saatavilla olevilla aineksilla.
”Lohta saa hyvin ja savustuspönttö onkin ahkerassa käytössä. Savukalaan yhdistän mielelläni pikkuperunoita ja sitruunaisen kermaviilikastikkeen, jonka maustan tuoreella tillillä, mikäli sitä onnistun saamaan.”

Kettunen kertoo kaipaavansa Suomesta erityisesti tuoretta mätiä, laadukkaita hapankermatuotteita ja erinomaista voita. Korvapuustien kardemumma, savumuikkusäilykkeet, saaristolaisleivän maltaat ja siirappi kuuluvat tuliaisten toivelistalle ja raparperista voi vain haaveilla.
”Lähettiläs itse kerää ja kuivaa suppilovahveroita ja mustatorvisieniä Suomessa käydessään. Käytän niitä niin raviolien kuin kaalikääryleiden kasvisversion täytteenä, ja ne ovatkin italialaisten suosikkeja. Pikkelöidyt kantarellit taas ovat upea lisä poron kylkeen”, Kettunen kuvailee.
Vaikka italialaiset ovat kiinnostuneita suomalaisista mausta, maidemme vahvat kahvikulttuurit poikkeavat merkittävästi toisistaan.
”Espressoa sen pitää olla. Täällä kahvi kulautetaan kurkkuun eikä sitä hörpitä pitkin päivää.”

Samaa työtä tekevä Eemil Laitala, 31, vastaa puheluun Tokiossa, minne hän siirtyi kaksi vuotta sitten Wienin suurlähetystöstä. Aasialaiseen kulttuuriin ja elämänmenoon hän tutustui sitä ennen kaksivuotisella Korean komennuksellaan.
”Olen tehnyt kokin hommia seitsemässä maassa, muun muassa Libanonissa rauhanturvaajien muonittajana. Siellä tein pari keikkaa lähetystöön ja sain kipinän hakeutua Suomen edustustoihin. Päätyminen Koreaan oli alkuun sokki, sillä aasialainen kulttuuri poikkeaa niin isosti länsimaalaisesta”, Laitala kertoo.
Nyt hän on päässyt sisälle aasialaiseen elämänmenoon ja viihtyy. Työ on vapaata, itsenäistä mutta vastuullista, ja siinä saa käyttää luovuutta. Kokoukset ja edustustilaisuudet, joissa syödään tai kahvitellaan, voivat olla kahdenkeskisiä tai vieraita voi olla pari sataa.
”Tuontirajoitusten puitteessa joitain suomalaisia ruoka-aineita voidaan itse tuoda maahan, mutta Japanista saa periaatteessa kaikkea, mitä täällä ruoanlaittoon tarvitsen. Vaikka raaka-aineet eivät ole suomalaisia, ne taipuvat suomiruoaksi.”
Pohjoisen Hokkaidon saaren ilmasto vastaa lähinnä suomalaista. Sieltä tulee juureksia, marjoja, hedelmiä, maitotuotteita ja ruista lähetystökokin keittiöön. Samoin riistaa ja kaloja, jotka taipuvat hyvin edustuskelpoisiksi. Jopa puolukkaa kasvaa villinä vuorilla.
”Japanilaisille maistuu grillattu, sieniglaseerattu peura juurespyreen, hyvän kastikkeen ja puolukoiden kera. Sushikansa rakastaa myös graavikalaa, jonka saatan maustaa tillillä tai suomalaisella ginillä. Jälkiruokajäätelön eksoottinen makuaine, lakritsi, on sen sijaan tuotava kotimaasta.
”Japanilaiset tuntevat Muumit, saunan ja revontulet sekä muutamia urheilijoita nimeltä.”

Maltainen saaristolaisleipä iskee myös japanilaisten makunystyröihin.
”Vieraat kyselevät, missä on se leipomo, josta tätä saa ostaa. Hämmästys on suuri, kun kerron leiponeeni sen itse.”
Laitala kuvailee Japania turvalliseksi maaksi, jossa voi tehdä kaikkea. Hän matkustelee mielellään maan eri kolkissa, retkeilee vuorilla tai sukeltelee meressä. Ihmiset ovat avoimia ja kohteliaita.
”Kun kerron, että olen Suomesta, reaktio on useimmiten positiivinen. Japanilaiset tuntevat Muumit, saunan ja revontulet sekä muutamia urheilijoita nimeltä.”

Kuusamosta kotoisin oleva Laitala on jo saanut hyvä otteen Japanin kielestä, ja onkin todennäköistä, että hän viihtyy Japanissa pidempäänkin.
”Japani on nautiskelijoiden maa, jossa kaiken muun lisäksi osataan nauttia superhyvästä ruoasta. Ihmettelen aina vaan, miten hyvää yksinkertainen misokeittokin voi olla.”