• Kirja-arvio: Ideoita leikkeihin, jos oma mielikuvitus ei riitä

    Maria Kangaskortet: Ruutuvapaata – Puuhaa leikki-ikäisille. Otava. 83 sivua.
    Lukemisto
    4.6.201901:00
    Heli Virtanen

    On helppoa saada leikki-ikäinen lapsi hiljaiseksi lykkäämällä tälle tabletti käteen. Eri asia sitten on, miten usein niin on järkevää tehdä.

    Näistä lähtökohdista Maria Kangaskortet on koonnut kirjan, jossa esitellään matalan kynnyksen ajanvietettä leikki-ikäisille. Kantava idea on, että tietotekniikkaa ei käytetä ja että tarvikkeet leikkihin löytyvät vaivattomasti kotoa.

    Useimmat lapset ovat kekseliäitä. Niinpä meidänkin perheessämme tunnetaan monia kirjan leikeistä jo ennestään, esimerkiksi se, jossa pöydälle levitetään vanha sanomalehti ja lapsi saa vapaasti piirrellä lehden kuvien päälle. Lapsemme ovat myös kokeilleet, saako vesilätäkön tyhjennettyä sen päällä pomppimalla, ja he ovat "kirjoittaneet" oikeita kirjeitä isovanhemmilleen ja lähettäneet niitä postissa perille.

    Vaikka monta ideaa on valmiiksi testattu, Kangaskortet esittelee vielä enemmän ihan uusia.

    Kirjan innoittamana kokeilin tehdä maalarinteipistä olohuoneen lattiaan asunnon pohjapiirroksen. Se osoittautui heti menestykseksi. Teippauksesta kului silmänräpäys, kun kolmevuotias jo löytyi asettelemasta maatuskoita asunnon huoneisiin ja viisivuotias leikkelemästä paperista vessanpönttöä ja lavuaaria asuntoon.

    Aion myös kokeilla iltasadun lukemista niin, että vaihdan sen päähenkilöiden nimiksi omien lasteni nimet. Myös hiekkaämpärin täyttäminen puhtaalla vedellä, pensselien antaminen lapsille ja lupa maalata kaikkea pihalta löytyvää tuntuu jo etukäteen menestykseltä.

    Tässä kirjassa ehkä keksitään pyörä uudelleen, mutta silti kirjalle on paikkansa. Ainakin minua se ilahduttaa, ja todennäköisesti vielä enemmän siitä ilahtuvat ihan oikeat kotiäidit ja -isät.

    Artikkelin aiheet
    kirja-arvio
    Maria Kangaskortet
    Ruutuvapaata
    leikki-ikäiset
    leikit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja