• Raa'asti kiusattu Joose löytää valon elämäänsä Vaalassa uskottavassa nuortenromaanissa

    Aino Leppäsen kirjan kokoavana teemana on koulukiusaaminen. Se on entisestään raaistunut, kun pahoinpitelyjä kuvataan sosiaaliseen mediaan.
    Aino Leppänen Luk(i)ossa, Myllylahti 2024, pehmeäkantinen, 237 sivua.
    Aino Leppänen Luk(i)ossa, Myllylahti 2024, pehmeäkantinen, 237 sivua. Kuva: Aino Leppänen, Myllylahti, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Lukemisto|Kirjallisuus
    29.3.202419:30
    Kolumni
    Juho Mäkelä

    Aino Leppäsen kirjoittaman Luk(i)ossa-romaanin alku ei lupaa ruusuista lukiovuotta päähenkilö Jooselle.

    ”Isän uusi työpaikka oli osunut Jumalan selän takaa vielä sata kilometriä pöpelikköön. Kaksi pientä ruokakauppaa, rautakauppa tietenkin. Iän vanha hotelli, josta sai pizzaa. Vähän keskustan ulkopuolella ABC.”

    Joose on kärsinyt koulukiusaamisesta ja juurettomuudesta, koska perhe on muuttanut jatkuvasti isän työn perässä ympäri Suomea. Nyt kouluvuosi alkaa Pohjois-Pohjanmaan Vaalassa, ja hän pelkää joutuvansa silmätikuksi pienellä paikkakunnalla.

    Äidittömän Joosen elämään tulee kuitenkin valoa, kun hän pääsee sisään erikoiseen poikaporukkaan, joka pitää pukua päällä koulussa. Kaikkia on kiusattu rankasti, mutta alistaminen loppui, kun nuoret alkoivat kulkea yhdessä.

    Naapurin ladradorinnoutajaa hoitaessaan hiljaisen pojan sosiaalinen piiri kasvaa entisestään, ja kaveri-Antulla on vielä söpö isosisko Lotta. Mutta saako Joose jäädä Vaalaan, kun Saarioista ja Atriaa ruuaksi tarjoavan vähäpuheisen isän työkeikka päättyy?

    Romaanin kokoavana teemana on koulukiusaaminen, joka on Suomessa entisestään raaistunut, kun pahoinpitelyjä kuvataan ja levitetään sosiaalisessa mediassa.

    Aino Leppänen on kempeleläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, ja teos on hänen ensimmäinen nuorille suunnattu kirjansa. Romaanin kokoavana teemana on koulukiusaaminen.

    Leppänen halusi tarttua aiheeseen, koska seurasi yläasteella vierestä luokkatoverinsa rajua kiusaamista. Kirjaan on haastateltu useita kiusattuja ja heidän vanhempiansa.

    Aihe on tärkeä, mutta opettajamaiset tietoiskut kiusaamisesta tekstin sisällä heikentävät hieman romaanin luettavuutta.

    Leppänen kuvaa taitavasti ja uskottavan tuntuisesti teini-ikäisten mielenmaisemaa ja epävarmuutta. Nuoret roikkuvat tunnilla tylsistyneenä kaveriporukan Whatsapp-ringissä.

    Se valtava jännitys ja kasvojen punoitus, kun pitäisi jutella vieraalle tytölle. Ja miten tärkeää on löytää samanhenkinen kaveriporukka. Pisteet realistisesta maaseudun kuvauksesta, jota nuortenkirjoissa ei ole liikaa.

    Säeromaanissa teksti juoksee yhdessä pötkössä vähän kuin puhelimen ruudulla eli se on taitettu kapeampaan muotoon kuin romaaneissa tavallisesti.

    Jos tyylikikalla saadaan nuoret tarttumaan kirjaan, niin hyvä. Ei se aikuislukijaakaan pahemmin häirinnyt.

    Kuva: Myllylahti
    Lisää aiheesta
    • Tamperelainen sarjankuvantekijä ja kuvittaja JP Ahonen haluaa kuvillaan kasvattaa tarinan tunnelmaa ja elävöittää kertomusta.

      Kirjallisuus | Kotimaisiin nuortenkirjoihin on tulossa täysin uusi trendi – sarjakuvantekijä JP Ahonen kertoo sarjakuvaromaanien hyödyistä

      Tilaajalle
    • Heidi Silvan: Sutinasuodatin. Myllylahti. 2023. 244 sivua.

      Kirjallisuus | Heidi Silvanin nuortenromaanissa tytöt päättävät menettää neitsyytensä – tarina opettaa malttia ensimmäiseen kertaan ja korostaa haavekuvien voimaa

    • Mikko With, Saakelin sieppaus, Myllylahti 2023, 204 sivua.

      Kirjallisuus | Saakelin sieppaus on salakavalasti viisas ja mukaansatempaava nuortenromaani

    • Salmanterin Terttu ja minimerirosvot -kirja on suunnattu alakouluikäisille.

      Kirjallisuus | Noora Kunnaksen lastenkirja palkittiin Sveitsissä: ”Värikäs kimppu erilaisia ihmisiä ja eläimiä tekee kirjasta ainutlaatuisen lukuelämyksen”

    • Mikko With. Saakelin satanen. Myllylahti Oy. 195 s.

      Kirja-arvio: Maaseudun kylässä tapahtuu kummia - liminkalaisen Mikko Within ensimmäinen nuortenkirja on hersyvän humoristinen paketti teini-ikäisen pojan mielenmaisemasta

    • Tyhmästi tehty on Heidi Silvanin ensimmäinen nuorille aikuisille suunnattu romaani.

      Heidi Silvanin romaanissa yksi kolmesta ystävyksestä kuolee, mutta lukija saa odottaa raadollisia ratkaisuja piinaavaan loppuun saakka

    • Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri. Suomennos: Leena Peltomaa. 271 sivua. Otava.

      Kirja-arvio: Raikas nuortenkirja eriparisen ensirakkauden haasteista

    • Pakkokihlaus 17-vuotiaana ei houkuttele Ainoa – nuortenkirja esikoislestadiolaisuudesta herättelee

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki