Hirviä ammutaan tänäkin syksynä noin 30 000 – ilman ihmisiä kanta olisi todennäköisesti silti reilusti pienempi

Hirvi on ylivoimaisesti suurin Suomen luonnossa elävä eläin. Täysikasvuinen hirvisonni voi saavuttaa jopa 600–700 kilon elopainon.

Viime vuonna uutisissa kiinnostanut Haminan mursu painoi noin täysikasvuisen hirven verran. Se oli mursuksi riutuneessa kunnossa. Tänä kesänä Itämeressä bongattu ryhävalas taas painoi tonneja, ehkä kymmeniä tonneja.

Kumpikaan näistä lajeista ei kuitenkaan kuuluu Suomen tyypilliseen lajistoon, vaan ne ovat päätyneet Itämereen sattumalta, eivätkä menesty Suomen alueilla.

Hirvi sen sijaan menestyy, ja kookas sekin on. Metsän kuninkaaksi tituleerattu karhu yltää vain noin puoleen hirven painosta.

Kenties juuri näyttävä koko sai muinaiset esi-isämmekin ikuistamaan sorkkaeläimen kalliomaalauksiinsa. Hirvi on ihmisen jälkeen yleisin Suomessa kalliomaalauksiin ikuistettu aihe, kertoo hirven roolia muinaissuomalaisille tutkinut Ville Mantere.

Hänen mukaansa on hyvin mahdollista, että ensimmäiset nykyisen Suomen alueelle saapuneet ihmiset tulivat tänne juuri hirvien perässä.

”Vanhimmat hirvien luulöydöt ovat yhtä vanhoja kuin vanhimmat löydöt ihmisten asuinpaikoista, eli noin 11 000 vuotta vanhoja”, Mantere kertoo.

Suomen happamassa maaperässä luut säilyvät käytännössä vain poltettuna. Siksi ihmistä vanhempia luulöytöjä tuskin olisi mahdollistakaan löytää.

Kivikautiselle ihmiselle hirvi oli hyvä saalis. Siitä sai runsaan lihamäärän lisäksi suuren nahan, suurikokoisia luita sekä sarvet, joita voitiin käyttää materiaaleina.

Jotain muutakin erityistä hirviin liittyi.

”Muiden tärkeiden riistaeläinten, kuten hylkeen tai majavien kuvia kalliomaalauksista ei varmuudella löydy”, Mantere kertoo.

Hirvet on myös ilmeisesti kuvattu yksilöinä, jotka poikkeavat toisistaan.

”Se viittaa siihen, että metsästäjät ovat olleet hyvinkin tietoisia siitä, millaisia hirviä heidän lähistöllään liikkuu, ja todennäköisesti myös metsästivät niitä valikoiden.”

Esimerkiksi naaraiden ja suurimpien urosten säästämisellä on turvattu hirvikannan jatkumo. Tällä tavalla valikoiden hirviä metsästetään nykyäänkin.

Hirvien vaikutus Suomen alueen kulttuurissa ja ravinnossa väheni varhaiselle pronssikaudelle tultaessa.

Mantere uskoo, että tähän oli useita syitä. Näihin aikoihin maanviljelys yleistyi, ja ilmasto yleisesti viileni, mikä saattoi myös vähentää hirvieläinten kantoja.

Ilmeisesti ihmiset syystä tai toisesta etsivät muita ravinnonlähteitä. Hirveä ei silti täysin hylätty.

”Pronssikauden alkuun ajoittuvilta asuinpaikoiltakin hirven luita on löydetty noin joka viidenneltä kohteelta. Hirviä todennäköisesti metsästettiin ainakin alueellisesti jonkin verran myös karjanhoidon ja maanviljelyksen ohella myöhempinäkin aikoina”, Mantere kertoo.

Hirvi hoitaa ekosysteemissä rooleja, jotka nykyihminen tekisi mielellään itse. Lehtipuita ja talvisin mäntyjä mutustava hirvi muun muassa säätelee metsien lajistoa. Kuva: Johannes Tervo

Nykyihmisen näkökulmasta hirvi on edelleen merkittävin riistalaji, mutta se aiheuttaa myös monenlaista haittaa. Hirvet tuhoavat lehtipuu- ja mäntytaimikoita niin, ettei kalutusta taimikosta pahimmillaan kasva enää kunnon metsää.

Lisäksi hirvet aiheuttavat ihmiselle vaaratilanteita liikenteessä.

Luonnonvarakeskuksen Juho Matala mukaan hirvi on kuitenkin boreaalisen luonnon avainlaji.

”Hirvi säätelee toiminnallaan varsinkin puulajisuhteita”, Matala selittää.

Valikoivasti lehtipuita, varsinkin haapoja ja pihlajia popsiva hirvi parantaa sille huonommin kelpaavien puulajien kuten kuusen ja hieskoivun kilpailuasemaa. Riipiessään varpukasveja se lisää toisaalta myös heinäkasvien määrää elinalueillaan.

Ristiriita muodostuu siitä, että ihminen hoitaisi varsinkin puuston sääntelyn talousmetsissään mieluiten itse.

Monimuotoisuusvaikutukset tulevat esiin haavan heikon uudistumisen vuoksi pienialaisilla luonnonsuojelualueillamme, joiden hirvikanta määräytyy ympäröivien talousmetsäalueiden parempien resurssien ja hirvikantatavoitteiden mukaan.

Metsätuhoissa erot alueiden välillä ovat suurempia. Myös istutettujen mäntytaimikkojen määrä vaikuttaa tuhojen todennäköisyyteen: Jos hirvien määrä alueella puolittuu, mutta myös männylle istutettu ala puolittuu, pysyy taimikon syömisriski kutakuinkin samana.

Pohjois-Suomessa hirvien määrä on viimeisen 15 vuoden aikana hieman laskenut suhteessa mäntytaimikkoalaan. Etelä-Suomessa on käynyt toisin.

Tuhojen todennäköisyyteen aluetasolla voidaan vaikuttaa istuttamalla mäntymetsää, tai taimikkotasolla valelemalla taimien latvoja syömisenestoaineella.

”Ajatus on se, että hirvi voi syödä sivuoksia, mutta päärunko pysyisi vioittumattomana”, Matala selittää.

Täysin hirvituhoilta ei voida välttyä niin pitkään kuin hirviä alueella ylipäänsä on. Jotain hirvienkin on talvisin syötävä.

Tänä syksynä metsästyslupa on annettu runsaalle 30 000 hirvelle. Enimmillään saaliskoko oli 2000-luvun alussa liki kaksinkertainen. Silloin myös hirvikanta oli suurempi.

Tällä hetkellä hirviä on Suomessa arviolta 77 000 kappaletta.

Onko se paljon vai vähän?

2000-luvun alussa hirvikanta oli mittaushistorian aikana huipussaan, ja nykyiseen verrattuna noin kaksinkertainen. Siihen verrattuna hirvikanta on melko pieni.

Viimeksi noin 80 000 hirven tasolla on oltu 1990-luvun puolivälissä.

Valtaosan 1900-luvusta sarvipäitä oli huomattavasti vähemmän. Ennen sotia hirvet metsästettiin Suomesta miltei sukupuuttoon. Vielä 1960-luvulla kanta kituutteli noin 20 000 yksilön varassa.

Luonnollisesti hirvikannan koko korreloi myös metsästyssaaliin kanssa.

Metsästäjille hirvi on edelleen mieluinen saalis. Sata vuotta sitten liki sukupuuttoon ammuttu hirvi on myös palannut taloudellisesti tärkeimmäksi riistaeläimeksi.

Se on sitä tänäkin vuonna, vaikka myönnettyjä lupia on puolet huippuvuosia vähemmän.

Kannan tavoitteeksi on eri sidosryhmiä kuulemalla asetettu 70 000–86 000 yksilöä. Siihen suhteutettuna kannan koko on melko sopiva.

Ihminen vaikuttaa hirvien määrään muutenkin kuin metsästämällä.

Uudistushakkuiden kautta ihminen tuottaa hirvelle soveltuvia elinympäristöjä ja talviravintoa, joita muuten syntyisi lähinnä metsäpalojen seurauksena, paikallisesti ja sattumanvaraisesti.

Hirvien lisäksi ihminen säätelee myös niitä saalistavien suurpetojen määrää.

Kanadan erämaissa tehdyt laskelmat viittaavatkin siihen, että ilman ihmistä hirviä olisi todennäköisesti nykyistä vähemmän.

”Luonnontilaisilla alueilla, joissa ihmisen vaikutus on vähäinen, hirvitiheys on lähellä yhtä hirveä tuhannella hehtaarilla, kun se Suomessa on noin kolmen molemmin puolin”, Matala kertoo.

Tällä verrannalla nykyinenkin kanta on suuri.

Hirvikolareiden välttämiseksi on tehty monenlaisia toimia. Silti onnettomuuksien määrä on melko suorassa suhteessa hirvikannan kokoon. Kuolemaan hirvikolari johtaa yhä harvemmin. Kuva: Juho Rahkonen

Hirvien aiheuttamat haitat seuraavat melko tarkkaan hirvikannan kokoa.

Niin hirvikolarien, kuin metsätuhojenkin huippu ajoittuu samoihin kohtiin kuin hirvikannan huippu, 2000-luvun alkuun.

Viime vuonna hirvikolareita sattui noin 1 500. Ihmisen kuolemaan niistä johti yksi.

Hirvikolarien estämiseksi on toki tehty muutakin: On parannettu hirviaitoja ja rakennettu riistalle ali- ja ylikulkuja teiden yli. On raivattu penkereitä. Myös esimerkiksi autojen valot ja jarrut ovat jatkuvasti parantuneet.

Silti onnettomuusmäärien yhteys hirvikannan suuruuteen on selvä.

Nykyisin auto-onnettomuuksiin useimmin osallinen hirvieläin on kuitenkin valkohäntäpeura, noin 7 000 onnettomuudella vuonna 2022. Metsäkauriin kanssa pelti kolisi noin 5 000 kertaa.