Elokuva-arvio: Helene-elokuva on upea tulkinta rakastetun taiteilijan taisteluista taiteen ihanuuden ja kamaluuden kanssa
Laura Birn esittää taiteilija Helene Schjerfbeckiä herkkyydellä. Elokuvajulisteen päähenkilö olisi ansainnut kokonaan itselleen.
Laura Birn eläytyy Helene Schjerfbeckin rooliin herkästi ja uskottavasti. Kuva: Andres TeissHelene Schjerfbeck (1862–1946) on varmasti jokaiselle suomalaiselle vähintään nimenä tuttu. Monet pystyvät jopa vaivatta palauttamaan mieleensä vähintään yhden taiteilijan teoksista, ehkäpä jonkin hänen rujoista omakuvista, herkästi lasta kuvaavan Toipilaan tai historiallisen öljyväriteoksen Haavoittunut soturi hangella.
Viime perjantaina rakastetun taiteilijan elämäkertaelokuva Helene sai ensi-iltansa.
Helene Schjerfbeck ( Laura Birn) elää äitinsä ( Pirkko Saisio) kanssa oman tuvan rauhassa. Vaikka menestys taidemaailmassa näyttää jääneen haaveeksi, Schjerfbeck ei suostu hautaamaan väripalettiaan ja pensseleitään unhoituksen usvaan. Vihdoinkin taitelijan onni näyttää kääntyvän, kun taidekauppias hurmaantuu taloon kertyneistä maalauksista.
Vielä suurempi myllerrys Schjerfbeckin elämässä alkaa ystävyydestä Einar Reuterin ( Johannes Holopainen) kanssa.
Helene-elokuva on kaunis ja herkkä kuvaus taiteesta, luomisen palosta ja tuskasta sekä rakkaudesta. Elokuvassa on lukuisia näennäisen seesteisiä kohtauksia, joissa ei paljon puhuta, mutta joiden aikana suuret tunteet jylläävät.
Birn eläytyy upeasti taiteilijan rooliin. Hänessä näkyy kaikki se tuska ja riemu, jota taide tekijässään synnyttää. Tuota luomistyötä olisi ehkä nähnyt mieluusti enemmänkin onnettoman rakkaustarinan sijaan.
Viime vuosina valkokankailla on nähty lukuisia enemmän tai vähemmän viinaan menevistä miesartisteista tehtyjä elokuvia. Etenkin tällaisen paraatin jälkeen Helene Schjerfbeckin nostaminen elokuvan päärooliin on virkistävä ja odotettu valinta.
Kummalliselta sen sijaan tuntuu se, että elokuvan julisteessa Einaria esittävän Johannes Holopaisen kasvot ovat aivan yhtä suuret kuin elokuvan päätähden eli Laura Birnin. Eikö Helene olisi ansainnut julisteen kokonaan itselleen?
Etukäteen herätti keskustelua myös se, että todellisuudessa ruotsinkielinen taiteilija puhuu elämäkerrallisessa elokuvassaan suomea. Välillä tuo seikka muistuu mieleen kesken elokuvan katselun. Silloin sitä jää automaattisesti hetkeksi pohtimaan, miten Schjerfbeck olisi tuonkin asian ihan oikeasti ilmaissut.
Helene. Ohjaus: Antti J. Jokinen. 122 min. Ensi-ilta 17.1.
- Osaston luetuimmat
