• Kuningattaren salin valaisimet Turun linnassa saavat uudet kuvut ‒ tältä näyttää puhallettu lasi, jonka tekoon tarvitaan 6 ammattilaista

    Juhana III:n aikana Turun linnassa pidettiin suuria juhlia, ja silloin valmistui myös Kuningattaren sali. Sen sisutus on uudempaa perua mutta pieteetillä tehtyä. Nyt salin lasikuvut puhalletaan uusiksi.
    Turun linnaa alettiin rakentaa 1200-luvulla, kun Suomi liitettiin osaksi Ruotsia.
    Turun linnaa alettiin rakentaa 1200-luvulla, kun Suomi liitettiin osaksi Ruotsia. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto|Sisustus
    17.9.202221:00
    Jarmo Hankivaara

    Museovirasto ja Turun linnan edustajat olivat viime lauantaina todistamassa, kun Iittalan lasitehtaalla puhallettiin Turun linnan valaisimien lasikupuja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1994.

    Lasikupuja puhalletaan yhteensä noin 35 kappaletta tänä syksynä.

    Lasitehtaalla lauantaina pidetyssä työpajassa vanhat puumuotit otettiin uudelleen käyttöön. Muotit ovat lionneet vedessä lähes vuoden, jotta ne kestäisivät jälleen lasimassan kuumuuden. Vanha, monivaiheinen puhallustekniikka heräsi onnistuneesti eloon.

    Carin Bryggmanin vuonna 1957 suunnittelemat Kuningattaren salin lasikuvut ovat kookkaita, halkaisijaltaan 55‒58 senttiä, joten niiden puhaltamiseen vaaditaan lujaa ammattitaitoa.

    Yhden kuvun puhaltaminen ja siirtely prosessin eri vaiheissa vaatii ainakin kuuden puhaltajan työpanoksen.

    Kuningattarensali syntyi, kun Juhana III asui linnassa ja se muutettiin hienoksi renessanssilinnaksi. Se saavutti pääpisteissään nykyiset mittansa, ja linnaan tehtiin myös ylimmän kerroksen juhlasalit ja kuninkaansali.

    Kustaa Vaasan poika Juhana III asui Turun linnassa 1556‒1561 jalkavaimonsa Kaarina Hannuntyttären kanssa. Sitten hän avioitui Puolan prinsessan Katariina Jagellonican kanssa ja vei linnaan jouluna 1562. Yhdessä he asuivat linnassa vuoteen 1563.

    Linnassa työskenteli Juhanan aikana 600 ihmistä, suurin osa naisia.

    Suuren lasikuvun puhaltaminen vaatii melkoisesti taitoa.
    Suuren lasikuvun puhaltaminen vaatii melkoisesti taitoa.  
    Lisää aiheesta
    • Olavinlinna on rakennettu niin, että se peittää koko saaren. Virtaava vesi on auttanut linnan puolustamisessa.

      Linnabongarin ei tarvitse lähteä kotimaan rajojen ulkopuolelle, sillä Suomesta löytyy historiallisia linnoja monen lomamatkan varalle

    • Perniön Latokartanonkoski on yksi eteläisen Suomen upeimpia koskia. Alueen erikoisuus on kivestä vuonna 1805 rakennetun myllyn raunio, joka kohoaa näyttävänä monumenttina suoraan kosken villeistä kuohuista.

      Historia ja perinne | Muinaista mahtia huokuvat rauniot kutittavat mielikuvitusta - Katso jutun lopusta lista kiinnostavista kohteista

    • Henrik Creutz esittelee vieraille Malmgårdin linnaa, jossa asuvat hänen vanhempansa ja jonain päivänä myös hän itse perheineen.

      Olen ehdottomasti maanviljelijä, sanoo kreivi Henrik Creutz – "Ilman viljaa ei voi tehdä mitään muuta"

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten