• Elokuva-arvio: Toy Story 4 ei voita kolmea ensimmäistä osaa, mutta edeltäjiinsä verrattuna se on tunteikkain

    Animaatiosarjan neljännessä osassa on kolmososan tavoin paljon toimintaa. Huumoria on entistä vähemmän, sillä elokuva vetoaa enemmän tunteisiin.
    Toy Story 4:sessa seikkaillaan antiikkiliikkeessä. Seikkailun aikana tapaamme Woodyn vanhan ystävän Bo Peepin.
    Toy Story 4:sessa seikkaillaan antiikkiliikkeessä. Seikkailun aikana tapaamme Woodyn vanhan ystävän Bo Peepin. Kuva: Pixar
    Lukemisto
    6.9.201912:00
    Juho Leskinen
    Woody esittelee muille leluille Kahvelin, jonka nimi alkuperäisessä versiossa on Forky.
    Woody esittelee muille leluille Kahvelin, jonka nimi alkuperäisessä versiossa on Forky. Kuva: Pixar

    Toy Story -sarjan neljännessä osassa pikkutyttö Bonnie askartelee lusikkahaarukasta Kahvelin, josta tulee hänen suosikkilelunsa. Roskana itseään pitävä Kahveli ei kuitenkaan suostu olemaan lelu, joten hän päättää karata. Hänen mukaansa rientää cowboynukke Woody, joka yrittää taivutella hänet palaamaan takaisin Bonnien luo.

    Pixarin Toy Story - leluelämää sai ensi-iltansa vuonna 1995, joka oli ensimmäinen kokonaan tietokoneanimoitu täyspitkä elokuva. Se keräsi rinnalleen menestyksekkäät jatko-osat, joista nelososa osoittautui heikoimmaksi. Koko saaga on kuitenkin lähes täydellinen.

    Uusina hahmoina näemme muun muassa hyvin huvittavan Kahvelin, nostalgialelun Kingi Kabumin sekä ykkös- ja kakkososasta tutun Bo Peepin. Myös pehmolelut Tipu ja Pupu tuovat animaatioon koomisia kohtauksia.

    Alkuperäisessä versiossa ääninä toimivat tuttuun tapaan Tom Hanks ja Tim Allen. Sivuosissa kuullaan muun muassa Annie Potts, Tony Hale, Keegan-Michael Key, Jordan Peele, Christina Hendricks ja Keanu Reeves. Suomenkielisessä versiossa äänensä antavat Antti Pääkkönen, Santeri Kinnunen, Sanna Majuri, Joonas Nordman, Ville "Viki" Eerikkilä, Juuso "Köpi" Kallio, Raili Raitala, Robin Svartström sekä Anna Puu.

    Vaikka suosittelenkin elokuvan katsottavaksi englanninkielisenä, myös suomenkielinen toteutus on katsomisen arvoinen. Mukana on jälleen kerran edellistäkin osista tuttuja ääninäyttelijöitä.

    Edeltäjiinsä verrattuna tunteikkain nelososa tarjoaa Toy Story 3:sen tavoin runsaasti toimintaa ja viihdettä. Elokuvassa nähtävä antiikkiliike tuntuu lähes samanlaiselta, kuin kolmososan päiväkoti, mutta siellä ei hallitse tällä kertaa Tuhti-karhu vaan Gabby Gabby -nukke. Animointi on suorastaan täydellistä, kun jokainen tapahtumapaikka näyttää aidolta hienoine yksityiskohtineen.

    Toy Story 4 perehtyy suurimmilta osin Woodyn ja Bo Peepin ystävyyteen, mutta shown melkeinpä varastaa Gabby Gabbyn epätoivoisuus saada antiikkiliikkeessä vierailevan lapsen huomio. Avaruuslelu Buzz Lightyear jäi harmillisesti pieneksi sivuhahmoksi.

    Elokuva olisi voinut olla pitempi. Noin 20 minuuttia lisää aikaa toisi hahmojen kemiaa enemmän esille ja uudet hahmot kävisivät tutuimmiksi. Tuntuu, ettei elokuva ehtinyt kertoa kaikkea. Mutta ehkä joudumme odottamaan viidettä osaa, jos sellainen on joskus tulossa.

    Toy Story 4 ensi-illassa tänään 6.9.2019.

    Artikkelin aiheet
    Toy Story 4
    Pixar
    animaatioelokuva
    elokuva-arvio
    hahmot
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja