• Ampumahiihdon mitalitoivo Suvi Minkkinen aloitti lajin pikkuveljensä innoittamana

    Joutsalainen Suvi Minkkinen muutti jo teininä viiden tunnin ajomatkan päähän vanhemmistaan. Ratkaisu antoi eväitä urheilijan elämään.
    Tilaajalle
    Joutsassa kasvanut ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen on tämän talvikauden suomalainen onnistuja.
    Joutsassa kasvanut ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen on tämän talvikauden suomalainen onnistuja. Kuva: Jussi Niukkala
    Lukemisto|Urheilu
    2.2.202509:00
    Juho Mäkelä

    Suvi Minkkinen on noussut arvokisojen mitalitoivoksi. Kolmekymppinen ampumahiihtäjä taistelee nyt jokaisessa maailmancupin kilpailussa tasaisesti kärkisijoista.

    Minkkinen vietti lapsuutensa reilun 4 000 asukkaan Joutsan kunnassa. Suurin osa ampumahiihtäjistä tulee edelleen maaseudulta.

    ”Joutsa oli hyvä paikka kasvaa ja lapsille tarjottiin monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Minä pelasin jalkapalloa, sählyä, tanssin, hiihdin ja harrastin yleisurheilua.”

    Urheilullisessa perheessä kaikki viisi sisarusta hiihtivät kilpaa. Ampumahiihdon Suvi aloitti 13-vuotiaana pikkuveljensä Jessen innostamana.

    ”Kävin katsomassa pikkuveljen ampumajuoksukisat kesällä. Vitsi, laji näytti hauskalta ja kysyin iskältä, että voisinko päästä seuraaviin harjoituksiin mukaan”, Minkkinen kertoo.

    Sisaruksilla oli mehevä keskinäinen kilpailutilanne perheessä, kun Suvi oli 13-vuotias tyttö ja Jesse kaksi vuotta nuorempi poika.

    Minkkinen antaa ison tunnustuksen vanhemmilleen, että he jaksoivat kuskata lapsia hiihtämään koulupäivän päätteeksi. Suvin isä opetteli ammunnan perusteet, jotta pystyi opastamaan lapsiaan ampumahiihdossa.

    ”Ammuin elämäni ensimmäisessä 10 laukauksen pikakisassa 9 sakkoa. Ampumahiihto tempasi mukaansa heti, koska lajissa oli niin paljon osa-alueita. Se tuntui paljon mielenkiintoisemmalta kuin pelkkä maastohiihto.”

    Hän siirtyi Joutsasta urheilulukioon Vuokattiin voidakseen harjoitella kunnolla ampumahiihtoa.

    ”Oli jännittävää muuttaa 15-vuotiaana melkein viiden tunnin ajomatkan päähän perheestä. Sopeuduin kuitenkin hyvin Sotkamoon ja sain ensikosketuksen urheilijan elämään ja rytmiin.”

    Suvi Minkkinen on tunnettu jo pitkään kovatasoisena ampujana, mutta tänä talvena myös hiihtovauhti on parantunut.
    Suvi Minkkinen on tunnettu jo pitkään kovatasoisena ampujana, mutta tänä talvena myös hiihtovauhti on parantunut. Kuva: Jussi Niukkala

    Urheilulukion jälkeen Minkkinen meni opiskelemaan Joensuuhun Itä-Suomen yliopistoon.

    ”Joensuu on Suomessa ylivoimainen paikka, jos haluaa yhdistää ampumahiihdon ja opiskelun. Yliopisto suhtautuu myönteisesti urheilijoiden poissaoloihin, ja Kontiolahdella on kansainvälinen ampumahiihtostadion.”

    Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2023, ja urheilu-uran jälkeen naista kiinnostaa markkinoinnin ja ampumahiihtovalmennuksen yhdistäminen.

    Opintolaina mahdollistaa käytännössä ammattiurheilun Suomessa. Monessa Keski-Euroopan maassa ampumahiihtäjät ovat armeijan palkkalistoilla.

    ”Me annamme selkeästi tasoitusta kilpailijamaille. Olemme miettineet urheilijoiden kesken, että Keski-Euroopassa ampumahiihtäjä voi kohauttaa vain olkapäitään vetäessään huonon kisan. Suomessa urheilu vaatii riskinottoa.”

    Minkkinen tietää monia urheilijoita, jotka ovat lopettaneet uransa, koska eivät siedä taloudellista epävarmuutta.

    ”Suomessa ei ole hirveän helppoa olla urheilijana. Välillä tekee tiukkaa, että saa ostettua ruokaa pöytään. Minulla on onneksi ollut pitkäaikaisia sponsoreita.”

    Ravitsemus ja uni ovat tärkeimmät tekijät, jotka mahdollistavat kovaa harjoittelemisen. Voiko huippu-urheilija pärjätä pelkällä kasvisruokavaliolla?

    Suvi Minkkisen mukaan se on pitkälti tottumiskysymys ja vaatii jonkin verran mielikuvitusta.

    ”Omassa jaksamisessa ei ole eroa, syönkö lihaa vai kasvispainotteista ruokaa. Jos pystyy syömään papuja ja palkokasveja, urheilijalla on paljon valinnanvaraa. Itse olen sekasyöjä, mutta pidän välillä täysiä kasvisruokapäiviä”, Minkkinen kertoo.

    ”Kiva olla mukana siinä porukassa, joka taistelee mitaleista, jos oikein nappisuoritus osuu.”

    Suvi Minkkinen on kiilannut maailmancupin kokonaiskisassa kymmenen parhaan joukkoon. Hän on noussut palkintokorokkeelle kahdesti kuluvalla kaudella.

    Minkkinen voitti Tero Seppälän kanssa parisekaviestin maailmancupin Saksan Oberhofissa tammikuussa. Maailmacupin avauksessa Kontiolahdella hän sijoittui pikakisassa kolmanneksi.

    Kauden päätähtäin on Sveitsissä, jossa pidetään ampumahiihdon MM-kisat helmikuussa. Kaikki urheilijat tähtäävät tuloskuntonsa juuri arvokilpailuihin.

    ”Sanoisin, että top-6 on realistinen tavoite MM-kisoissa. Totta kai olen ollut jo yhden kerran podiumilla henkilökohtaisessa kisassa. Miksei sitä voisi olla toisenkin kerran kolmen parhaan joukossa.”

    Vaatimaton urheilija ei pidä vielä itseään MM-kisojen mitalisuosikkina, vaikka on nakuttanut tasaisesti maailmancupissa kymmenen parhaan joukkoon.

    ”Kiva olla mukana siinä porukassa, joka taistelee mitaleista, jos oikein nappisuoritus osuu. Toivon, että saisin esitettyä MM-kisoissa kauden parhaita vetoja.”

    Henkilökohtaisten kilpailuiden lisäksi myös viestejä kannattaa seurata kotikatsomoissa. Lähtökohtaisesti Suomi on viesteissä sijoilla 5–6, mutta erityisesti parisekaviestissä piilee sauma jättionnistumiseen.

    ”Viesteissä on tosi paljon muuttujia, ja kaikkien urheilijoiden pitää onnistua. Meillä on sekaviesteihin vahvin joukkue moneen vuoteen, ja myös naisten viestissä voisi olla yllätyssauma.”

    Minkkinen kokee, että suurimmat paineet hävisivät, kun hän onnistui nousemaan ensimmäisen kerran palkintokorokkeelle Kontiolahden kotimaailmancupissa.

    ”Se on vapauttanut kisaamista, kun on kerran jo päässyt podiumille. Totta kai palkintopallille olisi kiva nousta uudestaan.”

    Suvi Minkkinen on myös tuore kauppatieteiden maisteri Joensuun yliopistosta.
    Suvi Minkkinen on myös tuore kauppatieteiden maisteri Joensuun yliopistosta. Kuva: Jussi Niukkala

    Suvi Minkkinen satsasi hiihtovauhdin parantamiseen pienoisella riskillä harjoituskaudella.

    ”Hiihtovauhtini on parantunut ja samalla ammunta on pysynyt korkealla tasolla. Harjoittelussa mentiin äärirajoilla ja tiedostin, että tästä voi tulla ohikausi, jos homma menee yli.”

    Minkkinen on ollut ammunnassa jo monta vuotta maailman parhaiden joukossa. Hiihdossa nopeus ei ole aiemmin riittänyt kärkisijoille edes nolla-ammunnalla.

    ”Hyvät tulokset eivät ole tulleet vain sillä, että Suvi nyt on lahjakas ampuja, vaan siihen on tehty tosi paljon töitä. Minun piti riskillä luottaa, että ammunta säilyy, vaikka otan sieltä satsausta pois hiihtoon”, Minkkinen kertoo.

    Hän harjoitteli viime keväänä peräti kolme kuukautta putkeen Keski-Euroopassa korkeassa ilmanalassa. Osittain omakustanteisesti maksettu harjoittelu on tuottanut tulosta.

    ”Maastot ja treeniolosuhteet ovat Keski-Euroopassa parin napsun verran hankalampia kuin Suomessa. Esimerkiksi nousumetrejä tulee jokaisessa harjoituksessa automaattisesti paljon enemmän.”

    Suvi Minkkinen on noussut tällä kaudella jo kahdesti palkintokorokkeelle.
    Suvi Minkkinen on noussut tällä kaudella jo kahdesti palkintokorokkeelle. Kuva: Jussi Niukkala

    ”Vitsi, laji näytti hauskalta ja kysyin iskältä, että voisinko päästä seuraaviin harjoituksiin mukaan.”

    Viimeisin Suomen olympiamitali ampumahiihdossa on vuodelta 1998, kun Ville Räikkönen voitti pronssimitalin Naganon sprinttimatkalla.

    Suvi Minkkinen saattaa pelastaa Olympiakomitean pukuherrat, kun mitaleista kamppaillaan helmikuussa 2026 Italian Anterselvassa.

    ”Toivottavasti olisin olympialaisissa huppukunnossa ja sinne osuisi uran paras veto. Mitali on ainakin haaveena ja miksei realistisena tavoitteenakin.”

    Jutun otsikkoa on korjattu 5.2.

    Suvi Minkkinen sanoo, että hänen urheilu-uransa jatkuu vielä todennäköisesti Italian helmikuun 2026 olympialaisten jälkeen.
    Suvi Minkkinen sanoo, että hänen urheilu-uransa jatkuu vielä todennäköisesti Italian helmikuun 2026 olympialaisten jälkeen. Kuva: Jussi Niukkala

    Suvi Minkkinen

    Vuonna 1994 syntynyt ampumahiihtäjä. Kotipaikka Joutsa ja asuinpaikka Joensuu.

    Valmistunut Itä-Suomen yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi.

    Valmentaja Mikko Viitanen, seura: Joutsan Pommi.

    Parhaat henkilökohtaiset sijoitukset: Maailmancup Kontiolahti 2024 sija 3., MM-kilpailut Oberhof 2023 sija 8.

    Lisää aiheesta
    • Hiidensalo vastasi parhaasta suomalaissuorituksesta miesten normaalimatkalla Saksan Ruhpoldingissa tammikuussa. Viestissä hän oli toisen osuuden kuudenneksi nopein ja normaalimatkalla sijalla 32.

      Ampumahiihtäjä Olli Hiidensalo ottaa lajinsa tosissaan, mutta ei vakavasti – "Hallitset ammuntaa eikä ammunta sinua"

    • Luonto on ollut Sami Jauhojärvelle kaikki kaikessa lapsesta saakka. Ensi kerran hän ampui haulikolla jo 11-vuotiaana.

      Ihmissuhteet | Sami Jauhojärvi sanoo, että hän olisi voinut olla dopingista kärähtäneiden joukossa Lahden MM-kisoissa 2001 – yksi asia koitui pelastukseksi

      Tilaajalle
    • Lahdessa järjestettiin hiihdon MM-kisat viimeksi vuonna 2017.  LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Urheilu | Hiihtoliiton talousvaikeudet voivat uhata Lahden MM-hakua vuodelle 2029: ”Meillä on vakaa tahtotila, että kisat järjestetään”

    • Haapajärven kotitilan kiireisimmät sesongit sattuvat hyvin ampumahiihtäjän vuodenkiertoon. Keväällä ja syksyllä Tero Seppälä voi keskittyä peltotöihin, kun urheilussa on rauhallinen vaihe.

      Urheilu | Ampumahiihtäjä Tero Seppälä tähtää jo kevätkylvöille – ”Maatalous on vähän kuin urheilua: meillä on kovat satotavoitteet ja niissä on myös onnistuttu”

    • Ampumahiihtäjä Olli Hiidensalo on myös maanviljelijä. Tässä syyskuussa lietteenlevityksessä.

      Kautta aikain paras sekaviesti ampumahiihdon cup-avauksessa – MT:n videobloggari Hiidensalo toi Suomen ankkurina maaliin viidentenä

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan