

Sami Jauhojärvi, 43, ei ole ulkoisesti juuri muuttunut ajoista, jolloin hän hiihti kilpaa.
Mies on timmissä kunnossa ja pystyy yhä vetämään treenejä yhdessä valmennettavan kanssa. Samalla hän siirtää eteenpäin tietoa, jonka hän hankki uransa aikana isänsä kanssa osin kantapään kautta.
Siinä oli hänen mukaansa pääsyy, miksi juuri ilmestynyt elämäkerta Uho kannatti tehdä.
”Tarinani on poikkeuksellinen. Jos yksikin saa siitä jotain oppia kirjan avulla urheilijanuralleen, olen siitä iloinen.”
Yrittäjänä työskentelevä ex-hiihtäjä, joka tekee muun muassa puhujakeikkoja ja tv-asiantuntijan töitä.
Saavuttanut hiihtourallaan muun muassa parisprintin olympiakultaa ja kolme MM-pronssia.
Kotoisin Ylitorniolta, ja asunut sen jälkeen Rovaniemellä, Lahdessa ja nykyään Hollolassa.
Naimisissa Laura Jauhojärven kanssa, ja pariskunnalla on kaksi poikaa ja yksi tyttö.
Uran jälkeen nähty muun muassa tosi-tv-ohjelmissa Erikoisjoukot ja Farmi Suomi.
Kun Jauhojärvi siirtyi aikuisten sarjoihin, Suomen hiihto sukelsi historiansa syvimpään alhoon.
Lahden MM-kisojen alla 2001 Jauhojärvi voitti nuorten MM-kultaa, ja hänet oli valittu myös pian sen jälkeen alkaviin aikuisten kotikisoihin.
Sami Jauhojärvi katseli aitiopaikalta, kun Jari Isometsä ja viisi muuta Suomen parasta hiihtäjää jäi kiinni dopingista. Lajilegenda Harri Kirvesniemen käry oli jo liikaa.
”Epäusko oli ensimmäinen tunne. Sitten tuli toivo.”
Jauhojärvi ymmärsi, että tämä oli hänen tilaisuutensa. Neljä kovinta miestä putosi kertaheitolla miesten maajoukkueesta pois, ja se avasi hänelle mahdollisuuden päästä kiertämään maailmancupin kisoja.
”Tulokseni eivät niihin aikoihin olisi riittäneet edustuspaikkaan missään kovassa hiihtomaassa, mutta nyt sain tärkeää kokemusta jo nuorena.”
Jauhojärvi pohtii, että myös hän olisi voinut sortua käyttämään kiellettyjä aineita Lahden kisojen alla.
”Jos ’karpaasit’ ja päävalmentaja olisivat vakuuttaneet muidenkin käyttävän ja sen olevan ainut tie menestykseen ilman kärähtämisen vaaraa, niin kukapa tietää.”
Miksi kukaan ei sitten kysynyt?
”Suomen joukkueessa oli jo tarpeeksi tuloksentekijöitä. Lisäksi hiihtojohto ei vielä tuntenut minua niin hyvin, että salaisuutta olisi uskallettu jakaa.”

Aineita ei ole tarjottu Jauhojärven mukaan myöhemminkään. Kestävyysurheilun käryt ovat kuitenkin jatkuneet myös hiihdossa, mikä saa Jauhojärven verenpaineen yhä nousemaan. Kaikki eivät ole samalla viivalla, kun kamppaillaan toimeentulosta ja mahdollisuudesta urheilla.
”Syyt dopingin käyttöön ovat monet: taloudellinen menestys ja usko siihen, että muutkin käyttävät sekä tunne, että on tullut kohdelluksi väärin.”
Viimeksi mainittu tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että jotkut hyvällä tasolla olevat urheilijat eivät koskaan saa näytön paikkaa. Ura voi taloudellisesti kaatua mahdottomuuteen, jos kauden aikana ei saa yhtään onnistumista.
”Joillekin urheilijoille riittää paikka maajoukkueessa, jotta saavat toteuttaa intohimoaan. Kaikki eivät edes välttämättä tavoittele parasta versiota itsestään.”
Jauhojärven läpimurto huipulle ei ollut läpihuutojuttu. Parikymppisen ylitorniolaisen elämä oli kaikkea muuta kuin järjestyksessä, vaikka paikka maajoukkueessa oli saavutettu.
Suuri kriisi ja samalla itsenäistyminen osui armeijan aikaan 2002. Hän aloitti palveluksen tammikuussa isänsä suosituksesta Rovaniemellä Lapin lennostossa, jossa lajiharjoittelu jäi lopulta liian vähiin. Samana vuonna välit valmentajaisän kanssa menivät poikki, tulokset romahtivat ja lajinvaihtokin oli lähellä.
Sami yritti elvyttää isää kotitalon pihalla, mutta apu tuli liian myöhään.
Armeijassa hän kilpaili varusmiesten rynnäkkökivääriampumahiihdossa, sillä Jauhojärvi on metsästänyt pikkupojasta lähtien. Perinteikkään kilpailun voittaja palkitaan ampumahiihtopienoiskiväärillä.
”Päätin ryhtyä ampumahiihtäjäksi, jos voitan. Valmentajakin oli katseltu valmiiksi. Yksi ohi mennyt laukaus kuitenkin ratkaisi, että jäin toiseksi.”
Armeijan lopulla sattui dramaattinen lähellä piti -tilanne, jossa erään varusmiehen käsikranaatti räjähti jo ilmassa ja sirpale lävisti kouluttajan vatsan.
Apua odotellessa kouluttaja sanoi kuolevansa. Auttamassa ollut Sami sanoi hänelle, että ”Sie et kuole” – eikä lopulta kuollutkaan.

Jauhojärven isä oli aikoinaan hyvä kansallisen tason kilpahiihtäjä. Hän valmensi poikaansa ja huolsi sukset ennen välirikkoa. Välejä oli pitkään hiertänyt muun muassa Samin aloittama seurustelu nykyisen puolison Laura Jauhojärven kanssa, sillä isän mielestä se vei terää harjoittelusta.
Valmentajakokeilujen jälkeen ratkaisevaksi osoittautui yhteistyö Reijo Jylhän kanssa. Jauhojärvi alkoi treenata enemmän mutta kevyemmin. Päätöksessä merkittävässä roolissa oli 1960-luvun hiihtokuningas Eero Mäntyranta, joka säännöllisesti tutki Jauhojärven harjoittelupäiväkirjoja.
Mestari oli aikoinaan osannut keventää riittävästi, kun taas monet harjoittelivat aina täysillä. Osa hänen valmennusmetodeistaan oli toki vanhentuneita. Mäntyrannan tavoin nuori Jauhojärvi oli luonut kuntoa myös metsätöillä, jopa kahdeksan tuntia päivässä. Jylhän aikana se loppui.
Jauhojärven tulokset paranivat, menestystä alkoi tulla ja hän saavutti ammattiurheilun vaatiman taloudellisen perusturvan viimeistään vuonna 2006. Sen jälkeen riittävä perusturva tuli urheilija-apurahoista ja tukijoilta. Palkintorahat olivat mukava siivu siihen päälle.
Urallaan hänet valittiin pari kertaa valvomaan muiden urheilijoiden etua, ja mies osasi tarvittaessa olla tiukkakin.
Jo tuolloin hiihtäjät tallettivat urheilijarahastoon uran aikaisia palkintorahoja ja bonuksia. Tätä pesämunaa saattoi käyttää vaikkapa uran jälkeen ja maksaa vasta silloin verot. Jauhojärvi sai tietää, että Hiihtoliitto paikkasi talouttaan omin luvin hiihtäjien rahoilla.
Jauhojärvi selvitteli asiaa, ja rahat palasivat pikavauhtia tilille. Sen koommin hiihtäjien rahoihin ei tiettävästi kajottu. Uuteen skandaaliin Hiihtoliitolla ei ollut varaa.

Isän kanssa välit tulivat onneksi kuntoon jo pian 2002 tapahtuneen välirikon jälkeen ja reilusti ennen tämän kuolemaa. Sami oli perheineen viettämässä joulua kotona, kun 68-vuotiaan Reinon sydän petti lumitöissä aattoaamuna 2012.
Sami elvytti isäänsä ambulanssin tuloon saakka, mutta tätä ei onnistuttu pelastamaan. Surusta huolimatta Jauhojärvi on oppinut suhtautumaan kuolemaan terveellä realismilla.
”Minun mittapuussani ei ole sellaista, että joku lähtee liian nuorena. Lähtö on jokaisella edessä. Saamme geenilotossa tiettyjä ominaisuuksia, ja lopulliseen se johtaa aina.”
Rajavartijana työskennellyt isä oli hyvä mies, mutta tunteita kodissa ei käsitelty. Kun suututtiin ja sanottiin kovasti, oltiin muutama päivä hiljaa ja sitten olot palasivat normaaleiksi tai sitten Sami purki kiukun ladulla ja salilla.
”Vasta Laura opetti minulle empatiaa sekä käsittelemään ja sanoittamaan omia tunteita. Sitä olen yrittänyt siirtää omille lapsille ja katkaista tuon puhumattomuuden perinnön.”
Jauhojärvet muuttivat opettajana työskentelevän vaimon työpaikan vuoksi Lahteen 10 vuotta sitten ja pian sen jälkeen he hankkivat omakotitalon Hollolasta.
Perheessä on nyt kolme lasta, jotka kaikki käyvät joskus ladulla. Isä ei siihen pakota mutta tukee, jos pyydetään.