Perinteinen Juhannusruusu menestyy Suomen oloissa hyvin ja on sopiva lajike aloittelevalle ruusutarhurille. Kuva: Johannes Tervo
”Puutarhan kuningatar” voi olla vaativa hoivattava, mutta tarhurin palkinto on kirjaimellisesti ruusuinen
Jokaiseen puutarhaan löytyy sinne sopiva ruusu. Aloittelevalle harrastajalle helpoimpia ovat perinteiset kotimaiset pensaslajikkeet kuten Juhannusruusu.Tilaajalle
Suomen Ruususeuran puheenjohtajan Michael Lutherin ruusutarha sijaitsee Sulvalla Mustasaaressa. Kuvassa Luther haistaa Herttoniemen Helena -nimistä ruusua. Kuva: Johannes TervoJos pitäisi nimetä kasvien kuningatar, mikä se olisi?
”Ruusu ilman muuta”, sanoo Michael Luther, Suomen Ruususeuran puheenjohtaja.
Hän on kasvattanut ruusuja omassa puutarhassaan 25 vuotta ja tuntee hankalan kasvin maineessa olevan kukan perin pohjin.
Vaikka pohjoiset kasvuolosuhteet tekevät ruusunkasvatuksesta vaikeaa, Lutherilla on hyviä uutisia istutusta harkitseville.
”Jokaiseen puutarhaan, olipa se sitten suuri tai pieni, löytyy aina sinne sopiva ruusu.”
Aivan ensiksi Luther kuitenkin kehottaa miettimään, millaisia odotuksia ruusun suhteen on. Sen jälkeen on mietittävä, mitkä edellytykset omalla puutarhalla on noiden odotusten lunastamiseen.
”Haluaako esimerkiksi ison pensaan, joka voi tarjota näkösuojaa naapuriin, vai kenties pienen, matalan ruusun joka sopii yhteen perennojen kanssa”, Luther selventää.
”Jokaiseen puutarhaan, olipa se sitten suuri tai pieni, löytyy aina sinne sopiva ruusu.”
Ruusun paikkaa valitessa on ensinnäkin valittava valoisa paikka. Suositus olisi ainakin kuusi tuntia auringonvaloa päivässä.
”On lisäksi huomioitava, onko paikka lämmin ja suojaisa vai tuulinen ja talven karuille olosuhteille altis”, Luther sanoo.
Maaperä muokkaaminen voi sekin olla tarpeen. Maan tulisi läpäistä vettä, mutta myös pidättää sitä jonkin verran. Savimaa on Lutherin mukaan ruusuille huono kasvualusta.
Kun savimaa routii, maahan muodostuvat jääkiteet hajottavat ruusun juuria.
”Kun istutan vähänkään herkemmän ruusulajikkeen, minulla on tapana tehdä sille penkki, joka on korotettu 20–30 senttimetriä ympäröivän maan yläpuolelle”, Luther kertoo.
Näyttävä, vaaleanpunainen ruusu on nimeltään Herttoniemen Helena. Kuva: Johannes TervoKasvupaikassa tulisi huomioida talvehtiminen. On syytä miettiä, millaisia talvivaurioita voi tulla ja pyrkiä välttämään niitä. Tähän auttaa oman puutarhansa mikroilmaston tunteminen.
”Mitä runsaammin ruusu kukkii, sitä enemmän lannoitusta se kaipaa.”
Luther neuvoo uusia ja kokemattomia ruusuharrastajia suosimaan perinteisiä suomalaisia pensasruusuja, joista on Suomessa pitkällistä kokemusta.
”Esimerkiksi Juhannusruusu ja Suviruusu ovat vanhastaan Suomessa viljeltyjä ruusulajikkeita. Kestäviä kotimaisia lajikkeita ovat lisäksi muun muassa Ilo, Lumo, Sointu, Sävel ja Loiste.”
Kotimaisten pensasruusujen kukat ovat myös melko avoimia. Siksi ne ovat pölyttäjien kannalta parempi ratkaisu kuin runsasterälehtiset ruusulajikkeet.
Tämä ruusu on nimeltään Ainola ja kuten nimikin kertoo, se on kotoisin Jean Sibeliuksen Ainolan puutarhasta. Kuva: Johannes TervoPerinteiset kotimaiset pensasruusut kestävät hieman karussakin maaperässä eikä niiden lannoittaminenkaan ole yhtä vaativaa kuin joillakin herkemmillä ruusulajikkeilla. Kerran kesässä kukkivat pensasruusut eivät välttämättä tarvitse lannoitetta vuosittain.
”Mutta mitä runsaammin ruusu kukkii, sitä enemmän lannoitusta se kaipaa. Tällaisia ruusuja on hyvä lannoittaa säännöllisesti keväällä ja pari–kolme kertaa alkukesällä”, Luther kertoo.
”Juhannusruusu ja Suviruusu ovat vanhastaan Suomessa viljeltyjä ruusulajikkeita.”
Alkukesän lannoituksessa käytetään kukintaa ja kasvua vauhdittavaa typpilannoitetta. Runsaasti kukkivat ruusut vaativat kuitenkin aikaa valmistautuakseen talveen. Siksi typpilannoitusta ei kannata tehdä enää loppukesästä.
”Silloin tulisi antaa ruusuille mineraalilannoitetta, sillä kalium ja fosfori edistävät puuvarren muodostumista. PK-lannoitus kannattaa ajoittaa elokuuhun.”
Tämä kaunis ruusu on nimetön ja se on löytynyt Michael Lutherin omasta puutarhasta. Kuva: Johannes TervoRuusun alle voi myös laittaa kuorikatetta, joka auttaa pidättämään kosteutta maaperässä, estää rikkaruohojen kasvua ja maatuessaan tarjoaa ravinteita.
Luther kuitenkin muistuttaa käyttämään lehtipuusta tehtyä katetta, sillä havupuut sisältävät ruusuille myrkyllisiä terpeenejä.
”Kun ruusukuume kerran tarttuu, siitä ei parannu koskaan.”
Miksi sitten ottaa puutarhaansa vaivalloinen ruusu, kun helpommallakin pääsisi?
Lutherille ruusujen viehätys on esimerkiksi siinä, että erilaisia lajikkeita on maailmanlaajuisesti arviolta 50 000 ja Suomessakin satoja. Harrastukseen voi siis syventyä käytännössä loputtomasti.
”Kun ruusukuume kerran tarttuu, siitä ei parannu koskaan”, Luther sanoo.
Tämä ruusu on nimeltään Prairie Peace. Se on jalostettu Kanadassa vuonna 1975. Kuva: Johannes TervoAsiasta kiinnostuneita hän kehottaa liittymään jäseneksi Suomen Ruususeuraan. Seura järjestää muun muassa tutustumismatkoja ruusutarhoihin Euroopassa ja kauempanakin.
Seura on toiminut kotimaassa vuodesta 1989 lähtien, mutta ruusujen historia Suomessa on paljon vanhempi.
Esimerkiksi Mustialan ruusu, Pohjolan kuningatar ja arvioiden mukaan myös Juhannusruusu ovat tulleet Venäjältä autonomian aikaan.
”Viipurissa toimi 1800-luvulla Regelin taimisto, jonka kautta Suomeen on tullut ruusuja Saksasta ja kaukaakin Aasiasta”, Luther kertoo.
Suosittu Suviruusu taas on kulkeutunut Suomeen Ruotsista.
Michael Lutherin ruusutarhassa vieraili väkeä sunnuntaina 16.6. Avoimet puutarhat -tapahtuman yhteydessä. Töysäläinen Marjo Ritala tekee kauppaa Iitin Tiltu -ruususta. Vasemmalla odottavat vuoroaan nivalalaiset Katja (oik.) ja Anne Vähäsöyrinki. He olivat lähteneet Nivalasta asti tutustumaan Lutherin ruusutarhaan. Kuva: Johannes Tervo- Osaston luetuimmat
