• Dokumentti kertoo Suomen syrjäisimmän opinahjon arjesta – Utön koulu selviää houkuttelemalla vuosittain uusia perheitä kokeilemaan saaristoelämää

    Utön koulu on saarelle määräajaksi muuttavien perheiden varassa.
    Tilaajalle
    Utön koulun opettaja Tytti Pesu kuvailee työpaikkaansa  ”opettajan paratiisiksi”.
    Utön koulun opettaja Tytti Pesu kuvailee työpaikkaansa ”opettajan paratiisiksi”. Kuva: Yle
    Lukemisto|Radio ja TV
    13.5.202418:30
    Henrik Hohteri

    Paraisten kaupunkiin kuuluva Utön saari sijaitsee kymmenien kilometrien päässä mantereelta ulkosaariston etelälaidalla.

    Saarella on muutama kymmenen vakituista asukasta, ympärivuotinen kauppa ja alakoulu, mutta koululla on ongelma: lapsiperheet puuttuvat. Koulun jatko on vaakalaudalla, ellei siellä käy vähintään kolmea oppilasta.

    Niinpä utöläiset ovat houkutelleet saarelle lapsiperheitä eri puolilta maata. Monet tulevat vuodeksi, toiset saattavat jäädä pidemmäksi aikaa asumaan.

    Katrina Grönholm-Kulmalan käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva Koulu keskellä merta kuvaa Utön koululaisten elämää pääasiassa tiiviisti lasten näkökulmasta.

    Vanhemmat ovat esillä vain muutaman kerran. Heidän osuutensa taustoittaa asetelman: Miksi nämä lapset ja heidän perheensä oikein ovat täällä? Suurimman osan ajasta kamera seuraa verkkaiseen tahtiin lasten tavallista arkea koululla ja saaren ulkomaastoissa. Tehdään laskutehtäviä, leivotaan sämpylää, kiipeillään kivilouhikoissa.

    Karun luonnon lisäksi jännittäviä leikkipaikkoja löytyy vanhan sotilassaaren hylätyistä bunkkereista.

    Huomaan ajattelevani, että mitäs ihmeellistä tässä on? Tavallisia terveiden ja reippaiden lasten touhuja. Onko kaupungistuminen ja jatkuva älylaitteiden houkutus tehnyt ulkoleikeistä ja vapaamuotoisesta yhdessäolosta harvinaista luksusta?

    Koulun pienuus tietysti sitä on. Vallitseva trendi suosii yhä suurempia yksiköitä, joissa koululaiset jakaantuvat eri porukoihin.

    Ehkä äärimmäisen rajattu ympäristö todella tekee ihmisille hyvää. Ainakin dokumentissa esiintyvä äiti kokee ”saaneensa lapsensa takaisin” saaressa.

    Kun dokumenttia kuvattiin, myös opettaja Tytti Pesu eli Utössä yhden vuoden ajan. Hän kuvaa olosuhteita opettajan paratiisiksi. Opettaja voi keskittyä varsinaiseen työhönsä, kun oppilaita ei ole liikaa, eivätkä muutkaan suuren maailman ilmiöt ja ongelmat puske päälle.

    Kyläkoulun ainoat paikalliset oppilaat, sisarukset Isa ja Emil saapuvat aluksella kouluun läheiseltä Jurmon saarelta. Heille koulu on erityisen arvokas. Jos se lakkautettaisiin, lasten pitäisi muuttaa kouluviikon ajaksi pois kotoa. Heidän isänsä muistelee itse lapsena poteneensa jatkuvaa koti-ikävää vastaavassa tilanteessa.

    Kotoa muutto odottaakin pian yläkouluikään varttuvaa Emiliä, sillä päivittäinen matkustaminen seuraavaksi lähimpään kouluun Korppooseen olisi mahdotonta. Niin syrjäinen paikka Utö on.

    Dokumentti saa miettimään kylien ja niiden koulujen mahdollisuuksia laajemminkin. Voisiko muuallakin kyläkoulujen lakkauttamista ehkäistä houkuttelemalla uusia asukkaita, edes määräajaksi?

    Utö on tietysti erityistapaus. Tavallisella maaseudulla kyläkoulun oppilaat asuvat hajallaan kuka missäkin, ja arkeen kuuluvat pitkät ajomatkat. Harvalla kylällä on tarjota näin ainutlaatuista ympäristöä, joka houkuttelee saaristoelämästä haaveilevia ihmisiä.

    Koululaisten perheiden lisäksi ihmisiä saapuu lyhyemmäksikin aikaa, sillä Utö on suosittu matkailukohde.

    Olennainen osa Utön konseptia ovat tarjolla olevat vuokra-asunnot. Silloin muuttajilta ei vaadita täydellistä heittäytymistä, vaan päätöksen voi tehdä vuodeksi kerrallaan. Vuokra-asuntojen tarjonta maaseudun vetovoimaa lisäävänä tekijänä onkin tuotu monissa hankkeissa esille.

    Yle Teema & Fem tiistai klo 18:30

    Lisää aiheesta
    • Musiikintunnin lopuksi lapset saavat kiipeillä puolapuissa, kuunnella kaksi kappaletta musiikkia ja äänestää niistä toisen jatkoon. Tällä kertaa jatkoon pääsi jo edellisellä kerralla jatkoon äänestetty Hevisauruksen kappale Räyh! Lattialla istuu koulunkäyntiavustaja Piiku Ansamäki, puolapuissa kiipeilevät Valto Kokkoniemi, Emil Mattsson, Isa Mattsson, Asta Kokkoniemi ja Helli Kokkoniemi. Opettajanpöydän takana istuu opettaja Joonas Kokkoniemi.

      Suomen eteläisin kyläkoulu tarjoaa yksilöllistä opetusta ja ravintolatason kouluruokaa – lapsiperheet ovat etusijalla Utön vuokra-asuntoihin, sillä koulu pitää saaren elinvoimaisena

    • Tuuli-Anne ja Kristofer Klaavu pyörittävät pientä kauppaa nyt ensimmäistä talvea.

      Suomen pienin osuuskauppa pitää Haapasaarta hengissä – Kotkaan kuuluva saari on kuin idän Utö

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi