Kirja-arvio: Elena Ferranten uusin teos tyydyttää Napoli-sarjan ystäviä

Jos nautit Elena Ferranten neliosaisesta Napoli-sarjasta, voit tarttua luottavaisin mielin uutuuteen. Se vie intensiivisellä otteella samantapaisiin teemoihin, meluisille kaduille rikkaitten ja köyhien kaupunginosiin. Mutta henkilöt ovat vaihtuneet.

Kertoja, alussa 12-vuotias Giovanna, kuulee vahingossa, kun isä sanoo häntä tosi rumaksi. Luonnehdinta on tytön tulkintaa, sillä isä vertasi häntä siskoonsa Vittoriaan, jota inhoaa niin että on sutannut hänet pois valokuvistakin. Sanat raastavat tytön irti vakaasta akateemisesta perhe-elämästä.

Giovannalle tulee pakkomielle nähdä tätinsä. Vittorian kautta hän tutustuu suvun rahvaanomaiseen, verevään taustaan, josta isä nousi opiskelun avulla sivistyneistöön. Romaani seuraa tyttöä neljä vuotta, aikuisuuden kynnykselle.

Giovanna ottaa esimakua aikuisuudesta, alentaakin itseään. Mutta älykkyys ja jano kokonaisvaltaiseen toteutumiseen pitävät häntä pinnalla.

Salanimen suojassa yhä pysyttelevä Ferrante on kertojalahjakkuus, joka tietää miten lukija vedetään juonen imuun ja pidetään siellä. Kerronta on nyt suorasukaista ja nopealukuista, fyysistä ja seksististä. Italialainen mentaliteetti hengittää ja sykkii karheana ja todentuntuisena sivuilla.

Lopetus on yllättävän laimea. Kiinnostaviksi viriteltyjä teemoja jää auki. Ilmeisesti teokselle seuraa jatkoa. Lukijakunta ottaa kyllä kiitollisena vastaan toisenkin Napoli-sarjan.