• Tänään tuiskuttaa lunta, mutta vappuviikolle odotetaan jopa kesäisiä lämpötiloja

    Mediassa on puhuttu takatalvesta, mutta säätieteilijöiden mukaan takatalven määritelmä ei näillä lumilla täyty.
    Liikenne kärsi lumisateesta ympäri maata. Valtatie 15 oli tiistaina tovin suljettuna liikenteeltä Kouvolassa tukkirekan  perävaunun kaaduttua tämän ohittaessa toista rekkaa.
    Liikenne kärsi lumisateesta ympäri maata. Valtatie 15 oli tiistaina tovin suljettuna liikenteeltä Kouvolassa tukkirekan perävaunun kaaduttua tämän ohittaessa toista rekkaa. Kuva: Jarno Mela
    Lukemisto|Luonto
    23.4.202414:31
    Harri Kallio-Kurssi

    Kuluva viikko on ollut Suomessa sään puolesta hyistä kyytiä. Lämpötila on palannut poikkeuksellisen kylmän talvikauden tuntumaan pakkaslukemineen, ja lumi peittää jälleen peltoja Varsinais-Suomessa asti.

    Uusi lumi on myös tänä keväänä vanhan surma. Ennätyksiä tuskin tänä vuonna rikotaan: Ilmatieteen laitoksen tilastot kertovat, että lumensyvyyden Suomen ennätys on 190 cm.

    Lukema saavutettiin Käsivarren Lapissa Enontekiön Kilpisjärven kylässä juuri tähän vuodenaikaan 19. huhtikuuta vuonna 1997.

    Mediassa on puhuttu takatalvesta, mutta säätieteilijöiden mukaan siitä ei ole kyse. Takatalvi tarkoittaa keväälle osuvaa kylmää jaksoa.

    Vaikka tarkkaa määritelmää takatalvelle ei ole, ilmiöstä voidaan puhua vasta silloin, kun terminen kevät on jo alkanut. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomessa terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee satunnaisia päiviä pysyvämmin nollan yläpuolelle.

    Terminen kesä alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy vastaavasti taajaan +10 asteen yläpuolelle.

    Lisää aiheesta
    • Lunta tuli perjantain vastaisena yönä niin paljon, että se alkoi jäädä tien pintaan.

      Sää | Hyvää kesäkuuta: Vaikea ajokeli lumisateen vuoksi Keski-Suomessa eilen ‒ lunta tuli niin paljon, että se jäi yöksi maahan

    Osa alkuviikon sateista on vettä ja jäätävää sadetta. Viikon loppupuolella sää näyttää ennusteiden mukaan lämpenevän, mikä tietää varaslähtöä peltotöihin etelässä ja lännessä.

    Vappuviikon alkupäivien ennusteet nousevat toiveikkaasti jopa 20 asteen lukemiin, mutta niin pitkälle menevät ennusteet ovat epävarmoja.

    Huhtikuun sää on tyypillisesti vaihtelevaa. Kevään ensimmäinen 20 asteen ylitys tehtiin 10. huhtikuuta.

    ”Kuluvalla viikolla on vielä tavanomaista kylmempää ja sateisempaa, mutta vapun tienoilla sää on näillä näkymin muuttumassa lämpimämpään ja kuivempaan suuntaan. Tämän hetken ennusteen mukaan lämpötilat ovat vapun alla monin paikoin jopa kesäisissä lukemissa”, tiedottaa Forecan meteorologi Sara Salonen.

    Moottorivene odotti tiistaina ankkurissa Helsingin Laajasalossa, jotta purjehdussää muuttuisi kesäiseksi.
    Moottorivene odotti tiistaina ankkurissa Helsingin Laajasalossa, jotta purjehdussää muuttuisi kesäiseksi. Kuva: Jarno Mela

    Sään viilentymisen takia Suomeen on saapunut niukasti uusia muuttajia.

    Huhtikuun alkupuolella Euroopassa oli hyvin lämmintä, ja lämmin ilmamassa toi Suomeen poikkeuksellisen runsaasti aikaisia hyönteissyöjälintuja, kertoo Birdlife.

    Viime viikolla on havaittu kymmeniä haarapääskyjä, kirjosieppoja ja leppälintuja. Lumi ja pakkanen tietää ankeita aikoja hyönteissyöjille.

    Sään viilentymisen takia Suomeen on saapunut niukasti uusia muuttajia. Kevään ensimmäiset pajulinnut sekä ennätysaikainen ruokosirkkalintu on havaittu samoin ensimmäinen luhtahuitti ja lapintiira.

    Valkoposkihanhet kokoontuivat rannalle lumisissa tunnelmissa Helsingin Laajasalossa. Matalapaine pudottaa kuormansa Suomen ylle vielä keskiviikkona.
    Valkoposkihanhet kokoontuivat rannalle lumisissa tunnelmissa Helsingin Laajasalossa. Matalapaine pudottaa kuormansa Suomen ylle vielä keskiviikkona. Kuva: Jarno Mela

    Rastaiden kuoro on voimistunut, kun öisin saapuneet parvet kiertelevät pelloilla ja pihoilla. Sepelrastaita on löytynyt Satakunnasta, Rovaniemeltä ja Taivalkoskelta.

    Monia kahlaajia ehti saapua tavallista aikaisemmin. Ajankohtaan nähden runsaasti on havaittu muun muassa suokukkoja ja valkovikloja. Yli tuhatpäisiä kapustarintaparvia on laskettu useammalla Länsi-Suomen pellolla.

    Harvinaisin lintu oli Hangossa viime viikolla muuttanut arokiuru. Raaseporista löytyi punapäänarskupari ja tulipäähippiäinen, Helsingistä mustapäätasku, Birdlife listaa.

    Harjalintuja on nähty viidessä ja amerikantaveja kolmessa paikassa. Isohaarahaukka havaittiin monen etelärannikon pisteen lisäksi Hollolassa ja Äänekoskella, ja arosuohaukoista ilmoitettiin noin 150 havaintoa.

    Nuorison suosima sähköpotkulauta saa luvan odottaa nietosten sulamista ennen käyttöä.
    Nuorison suosima sähköpotkulauta saa luvan odottaa nietosten sulamista ennen käyttöä. Kuva: Jarno Mela
    Lisää aiheesta
    • Lumiharja, skrapa ja lämmitysjohto kannattaa kaivaa takaisin käyttöön, jos on ehtinyt jo varastoida ne.

      Liikenne | Vappu lähestyy – heiluuko kädessä huiskan sijaan lumiharja? Renkaiden vaihdon kanssa ei kannata vieläkään kiirehtiä

    • Lukijan lähettämä kuva sitruunaperhosesta leskenlehdellä.

      Luonto | Kirkkaankeltainen sitruunaperhonen on varma kevään merkki – ja vanhan kansan ennusmerkki

    • Espoossa tarvottiin keskiviikkona lumipyryssä arkiaskareisiin.

      Sää | Takatalvi ajaa lintuja pakomuutolle ja osa voi menehtyä – ”50 vuotta sitten huhtikuussa on ollut näin kylmää”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin