Maaseutu houkuttelee lapsiperheitä, ja se voi ennakoida kyläkoulujen uutta nousua

Koulukeskustelua on käyty viime aikoina vilkkaasti. Huomio on kohdistunut vanhempien pyrkimykseen valita mielestään hyvä koulu. Luokittelun perusteena on ollut suomea vieraana kielenä opiskelevien lasten määrä. Heikosti suomea tai ruotsia osaavien lasten suuri osuus vie opettajien huomiota ja eteneminen opinnoissa hidastuu. Jako maineeltaan hyviin ja huonoihin kouluihin vahvistuu.

Samaan suuntaan johtaa se, että jotkut koulut tarjoavat painotettua opetusta esimerkiksi matemaattisissa aineissa. Painotettu opetus on siksi haluttu kieltää. Itse ajattelen, että oppilaille on tarjottava mahdollisuus edetä lahjakkuutensa mukaan, samoin kuin hitaammin edistyvien on saatava oppia omassa tahdissaan.

Suurimmassa osassa Suomea koulukeskustelua käydään ikäluokkien supistuessa aivan muista aiheista. Suomessa on kymmenkunta kuntaa, joissa ei syntynyt vuodessa yhtään lasta. Lasten vähentyessä kouluverkko harvenee. Monissa kunnissa on käyty taistelua viimeisistä kyläkouluista, jotka ovat kylän elinvoiman moottoreita. Taistelu on usein päättynyt sivukoulujen lakkauttamiseen, kun lapsia ei synny riittävästi edes yhtä koululuokkaa varten. Pian kahden tai useamman kunnan on tehtävä yhteistyötä saadakseen pidettyä yllä edes yhtä alakoulua. Samalla koulumatkat pitenevät.

Eräässä kunnassa on kirkonkylän kouluun tuotu kaikkien lakkautettujen sivukoulujen Pro patria -taulut, jotka kertovat sodassa kaatuneista kylien nuorista. Taulut ovat arvokas muisto kylien elinvoimasta ja maanpuolustustahdosta. Lakkautetuissa kouluissa on toiminut kyläkirjastoja, urheiluseuroja, kuoroja ja näytelmäkerhoja. Kyliltä on koulujen myötä hävinnyt paljon sivistys- ja kulttuurielämää.

Kyläkoulut ovat elinvoiman moottoreita Maaseutu houkuttelee lapsiperheitä, ja se voi ennakoida kyläkoulujen uutta kulta-aikaa

Kylät ovat edustaneet yhteisöllisyyttä, jossa on voitu kokea eri tavoin elämän merkityksellisyyttä. Kestävyysvajeen oloissa yhteiskunnan mahdollisuudet turvata kaikkien hyvinvointi heikkenee. Pieniksi kutistuneet ikäluokat ennakoivat tulevaisuutta, jossa tarvitaan jälleen yhteisöllisyyttä ja naapuriapua.

Myös kristillisen uskon antama toivo ja luottamus Jumalan huolenpitoon voivat nousta uudelleen tärkeiksi. Seurakunnat toimivat edelleen Suomen kaikissa kunnissa. Kylien ihmisiä käydään tapaamassa. On myös kyliä, joihin muuttaa lapsiperheitä etsimään luonnon rauhaa, etätöihin tai yrittäjiksi. Ehkä tämä on tulevaisuutta? ”Katso, minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.” (Jes 43:19).

Kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Kangasniemen seurakunnan vt. kirkkoherra.