
Maisa Juntunen oli asunut koko ikänsä kaupungeissa – Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä – eikä hänellä ollut koskaan ollut edes lemmikkieläintä, ennen kuin hän päätti ryhtyä miehensä Tuomas Laitisen kanssa pitämään maitotilaa Koittilan kylällä Kangasniemellä.
Ollinahon tila on ollut Tuomaksen suvulla jo 1500-luvun lopulta lähtien, ja myös Tuomas kasvoi tilalla kunnes lähti opiskelemaan muualle.
”Päätöksemme muuttaa Helsingistä maalle ja ryhtyä maaseutuyrittäjiksi oli minulle hyppy tuntemattomaan. Monet ystävämme Helsingissä olivat innoissaan asiasta, mutta jotkut kummastelivat, kun päätimme asiasta niin nopeasti”, sanoo Maisa.
Tuomakselle tila oli tietysti tuttu, mutta ei hänkään hallinnut viljelijän ammattia. ”Olin lapsena ehkä kerran lypsänyt lehmää ja joskus traktorilla ajellut, mutta siinäpä se osaaminen oli.”

Maisa ja Tuomas olivat akateemisesti koulutettuja nuoria aikuisia, jotka elivät Helsingissä samanhenkisten ihmisten kuplassa. Maisa on viestinnän maisteri ja töissä elokuvien maahantuojan palveluksessa. Tuomas on kuvataiteilija, joka pyöritti omaa sosiaalisen median konsultointitoimistoaan. Sitten vuonna 2010 syntyi pariskunnan esikoinen, Friida.
”Vauhdikas elämä Helsingissä ei enää tuntunutkaan hyvältä lapsen kanssa. Halusimme, että lapsemme kasvavat jossain muualla, ja halusimme itsekin hidastaa tahtia. Vanhempani alkoivat olla siinä iässä, että heidän piti miettiä, kuka jatkaa tilanpitoa. Kun sisaruksiani ei tilan jatkaminen innostanut, aloimme miettiä elämänmuutosta tosissaan”, muistelee Tuomas.
”Tavallaan mahdollisuus annettiin meille tarjottimella. Päätimme, että lähdetään tähän, niin eipähän tarvitse myöhemmin jossitella”, Maisa sanoo.
Maisa oli sitä mieltä, että jos maalle lähdetään, niin kummankin on opiskeltava alaa. Niinpä he lähtivät opiskelemaan maatilatalouden perustutkintoa Savon aikuis- ja ammattiopistoon Muuruvedelle.
”Olimme varmaan tosi hankalia opiskelijoita, kun kyselimme koko ajan. Kummallakin oli valtava halu oppia mahdollisimman paljon”, sanoo Tuomas.

Vuonna 2012 Maisa ja Tuomas muuttivat etätyöjärjestelyjen turvin Ollinahon tilalle, ja kaksi vuotta myöhemmin heistä tuli virallisesti sukutilan 14. isäntäpari. Elokuussa 2014 heille syntyi toinen lapsi, Tilda.
Tuomaksen vanhemmat asuvat nykyään Kangasniemen keskustassa. Heiltä on saatu apua ja neuvoja aina kun on tarvittu.
Vuonna 2016 valmistuneessa pihatossa on 60 lypsävää. Tilalle hankittiin lypsyrobotti, joka helpottaa arkea. Vapaasti liikkuvat lehmät menevät itse lypsylle. Robotti tunnistaa jokaisen lehmän sekä sen, onko oikea hetki lypsyyn. Jos ei ole, lehmä ei pääse lypsettäväksi.
”Lypsyrobotti tekee raportit kaikesta. Meidän kaltaisille aloittelijoille se ja tietokone ovat tärkeä apu”, sanoo Maisa.
Peltoa Ollinahon tilalla on 50 hehtaaria ja metsää sata hehtaaria, joten pariskunnan elämänmuutos oli täydellinen.
Suuressa, vanhassa hirsitalossa näkyvät tilalla asuneiden sukupolvien jäljet. Päärakennus on rakennettu alun perin 1840-luvulla, mutta vuosien kuluessa sitä on jatkettu aina johonkin suuntaan. Nykyään talossa on 260 neliötä asuintilaa.
Talon keskus on suuri tupa, jonka ruokapöytä on 1880-luvulta. Seiniä kiertävät kirjahyllyt. Niistä huomaa, että perheessä luetaan paljon. Dvd-elokuvien kokoelma on vaikuttava. Yhdellä seinustalla on piano, jota tytöt jo nykyään soittavat.
Tuvan vieressä on Tuomaksen valtakunta, keittiö. Se remontoitiin pari vuotta sitten, ja nyt siellä on runsaasti tilaa kokkailla. Keskellä keittiötä on suuri saareke.
”Tykkään kokeilla monenlaisia ruokia. Olimme ennen kasvissyöjiä, mutta nykyään syömme myös omien lehmiemme lihaa. Maitoa ei osteta kaupasta, vaan juomme omien lehmien maitoa”, sanoo Tuomas.
Tutut ihmettelivät aluksi, miten kasvissyöjät voivat tuottaa lihaa. Eikö se ole epäeettistä?
”Lihansyönti tuskin tulee kokonaan häviämään, joten jäljelle jäävän kulutuksen olisi tärkeä suuntautua määrän sijasta laatuun. Siksi tarvitaan ilmaston, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta mahdollisimman kestävää lihan- ja maidontuotantoa. Olisi tärkeää, että ihmiset suosivat luonnonmukaisesti tuotettua tai vähintään kotimaista ruokaa”, sanoo Vihreiden toiminnassa mukava oleva Maisa.
Jatkoremontti odottaa sopivaa hetkeä. Yläkertaan on suunnitteilla tytöille omat huoneet. Myös ulkosauna pitäisi remontoida.
”Onneksi täällä kylällä on hyvä timpuri, joka auttaa remonttihommissa”, sanoo Tuomas.
Talo lämpiää maalämmöllä. Lehmien vuoksi maatilalla on myös aggregaatti, koska sähkökatkoja on usein.

Yksi syy maallemuuttoon oli Maisan ja Tuomaksen halu viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Vaikka navettatyöt on tehtävä joka päivä ja pidempää lomaa on vaikea järjestää, silti arjessa on aikaa lapsille ja kyläyhteisölle.
”Arkipäivät menevät yleensä niin, että aamukuudelta käymme navetassa katsomassa, että kaikki on kunnossa. Sitten viemme lapset kouluun ja hoitoon. Yritämme tehdä suurimman osan töistä päivällä, jotta iltaisin on yhteistä aikaa. Illalla, kun toinen nukuttaa lapsia, toinen menee vielä navetalle”, kertoo Tuomas.
Lehmät hoidetaan itse, mutta peltotyöt on ulkoistettu urakoitsijalle. Kaikkea ei ehdi eikä kannata tehdä itse. Pelloilla kasvaa nurmea lehmien rehuksi.
Tilan metsästä 20 hehtaaria on metsälaitumia ja loput talousmetsää. Maisan ja Tuomaksen ajatuksena on monipuolistaa metsänkasvatusta. Tilalla on perinnebiotooppi- ja luonnonmukaisuussopimuksia, joihin saa myös tukea. Lisäksi tavoitteena on hyödyntää talousmetsissä jatkuvan kasvatuksen menetelmää.
Koittilan kylällä on aktiivista toimintaa, ja varsinkin Maisa on monessa mukana. Kylälle on muuttanut muitakin kaupunkilaisia. Muuttoliikkeen seurauksena oma kyläkoulu voi hyvin ja oppilasennuste on nouseva.
”Friida viihtyy Koittilan koulussa. Minusta on hyvä, että eri-ikäiset lapset tekevät koulussa yhdessä asioita. Koulun yhteydessä on myös ryhmäperhepäivähoito, jossa Tilda on”, kertoo Maisa.
Koittilan seudun kyläseura pyörittää kesäisin kyläpubia ja lukuvuoden aikana kyläkahvilaa, ja yhdessä järjestetään erilaisia tapahtumia. Kylällä on myös yrityksiä ja muita toimijoita. Oman kylän retriittikurssilla Maisakin on käynyt rauhoittumassa.
”Olen luonteeltani sosiaalinen, joten tutustuin nopeasti ihmisiin täällä ja olen mukana kyläyhdistyksessä ja paikallispolitiikassa. Helsingissä elimme omassa kuplassamme, mutta täällä olen tutustunut erilaisiin ihmisiin, mikä on avartavaa. Täällä ihmiset otetaan ihmisinä, eikä taustalla ole merkitystä.”
Maisa ja Tuomas eivät ole miettineet tulevaisuuttaan eläkeikään asti. Uuden navetan lainat ja investointituki pitävät heidät paikallaan vielä vuosia. Nyt elämä tuntuu hyvältä, ja se on tärkeintä. Kumpaakaan ei kaduta muutto Helsingistä maalle.
”Maalla on vapaa erilaisissa asioissa kuin kaupungissa. Vaikka lehmät pitää hoitaa joka päivä, niin silti saa itse päättää mitä tekee. Se sopii ainakin minulle paremmin”, Maisa miettii.
”Nyt on päivittäin enemmän sellaista työtä, jossa voi ajatella luovasti. Lantarutiineihin tosin menee aikaa, mutta siihenkin olen tottunut”, sanoo Tuomas.
Tuomas on kiinnostunut sukunsa historiasta. Tilalla on koettu suuret nälkävuodet ja sen jälkeen maatalouden huikea kehitys.
”Jotenkin meidän elämämme suhteutuu, kun miettii, millaista aiemmilla sukupolvilla on ollut. Sanotaan, että maatalous on raskas elinkeino, mutta kun peilaa sitä historiaan, niin meillähän on nykyään helppoa. On vedet, sähköt, traktorit ja lypsyrobotit.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2020.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
