• Geenieditointi arvioidaan uudestaan EU:ssa – komission selvityksen mukaan uudet kasvinjalostusmenetelmät voisivat tukea Green Deal ja Pellolta pöytään -strategioita

    EU:n tuomioistuimen vuonna 2018 tekemä linjaus määritti geenieditoinnin geenimuunteluksi. Tiedeyhteisö tyrmistyi linjauksesta.
    Geenieditoinnin avulla jalostettujen kasvien versoja Wageningenin yliopistossa Hollannissa.
    Geenieditoinnin avulla jalostettujen kasvien versoja Wageningenin yliopistossa Hollannissa. Kuva: Tuure Kiviranta
    Maatalous
    14.6.202110:50
    Tuure Kiviranta

    Geenieditoinnille on ehkä aukeamassa uusi mahdollisuus EU-maissa, kertoo Kylvösiemen-lehti.

    EU:n komissio julkaisi keväällä selvityksensä uusista kasvinjalostusmenetelmistä.

    Komission selvityksessä todetaan, että uudet jalostusmenetelmät voivat luoda entistä kestävämpää maataloutta. Ne voisivat tukea komission Green Deal ja Pellolta pöytään -strategioita, joissa on kunnianhimoisia ympäristötavoitteita.

    Uusilla menetelmillä kasveista voidaan jalostaa helpommin tauteja ja sään äärioloja kestäviä. Se voi vähentää kasvinsuojeluaineiden käyttötarvetta. Lisäksi voidaan jalostaa kasvien ravinto-ominaisuuksia.

    Kotimaassa kasvinjalostajat ovat aiemmin todenneet, että Suomessa geenieditointia voitaisiin hyödyntää esimerkiksi tähkäidännän estämiseen sekä kasvitauti- ja tuholaiskestävyyden parantamiseen.

    Vuonna 2019 EU:n jäsenmaat vaativat komissiota tekemään uuden selvityksen, sillä EU:n tuomioistuimen vuonna 2018 tekemä linjaus määritti geenieditoinnin geenimuunteluksi.

    Geenieditoitujen lajikkeiden hyväksyntä on siten EU:ssa niin kallista, että käytännössä menetelmää ei ole mahdollista käyttää.

    Tiedeyhteisö on ollut vahvasti sitä mieltä, että geenieditointi ei ole geenimuuntelua. Tutkijat ovat olleet pöyristyneitä tuomioistuimen päätöksestä ja EU:n asenteesta tiedettä kohtaan.

    Geenieditoinnissa ei lisätä vierasta DNA:ta genomiin, kuten geenimuuntelussa voidaan tehdä. Sen sijaan geenieditoinnissa voidaan poistaa ja lisätä solun DNA-jaksoja.

    Tällöin se on kuin perinteistä mutaatiojalostusta, mutta tarkempaa ja nopeampaa.

    Komission selvityksessä huomautetaan, että vuodelta 2001 oleva GMO-lainsäädäntö ei ole tarkoituksenmukainen, kun käsitellään uusia kasvinjalostusmenetelmiä.

    Siksi komissio aloittaa kehittää omaa lainsäädäntöä uusille tekniikoille.

    Monissa maissa Euroopan ulkopuolella uudet jalostusmenetelmät ovat jo käytössä ja EU-maat tekevät kauppaa näiden kanssa. Kyse on tällöin myös EU-maiden kilpailukyvystä.

    Asia lähtee etenemään EU:n koneistossa. Sitä käsittelevät muun muassa jäsenmaiden maatalousministerit sekä EU:n parlamentti.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle