• Biokaasuun kunnianhimoa ja metsäalalle ohjelma investointien tueksi – näitä MTK vaatii maanantaina alkavalta budjettiriiheltä

    Hajautettu ja monipaikkainen yhteiskunta on koronan aikaan osoittanut vahvuutensa. MTK esittää, että Suomeen voisi ottaa käyttöön Norjan mallin mukaan aluepolitiikan työkaluja.
    Valtiovarainministeri Matti Vanhanen kertoi, että biokaasulle voisi tehdä nyt yhtä ison nousun, mitä tuulivoimalle kymmenen vuotta sitten.
    Valtiovarainministeri Matti Vanhanen kertoi, että biokaasulle voisi tehdä nyt yhtä ison nousun, mitä tuulivoimalle kymmenen vuotta sitten. Kuva: Markku Pulkkinen
    Maatalous
    10.9.202018:13
    Aimo Vainio

    MTK:n mielestä valtiovarainministeriön esitys Suomen ensi vuoden budjetista on biokaasuohjelman suhteen vaatimaton.

    "Kestävä biokaasun tuotanto edellyttää hajautettua tuotantomallia. Mahdollisuus luoda uusi ja merkittävä toimiala energiamarkkinoille on hyödynnettävä. Valtiolta odotetaan rohkeita linjauksia ja kunnianhimoisia tavoitteita", MTK kirjoittaa budjettiviestissä Sanna Marinin (sd.) hallitukselle.

    Budjettiriihen neuvottelut alkavat maanantaina.

    MTK on huolissaan puun kysynnän romahtamisesta.

    "Metsäala tarvitsee hallitukselta selkeän viestin ja toimenpideohjelman, jossa valtio sitoutuu ylläpitämään ja kehittämään Suomea kilpailukykyisenä ympäristönä metsäalan investoinneille."

    Esimerkkejä sellaisia tukevista toimista ovat: Liikenneinfrastruktuurin kehittäminen, ympäristöluvitusten johdonmukaisuuden lisääminen, verotuksen metsävähennyksen korotus ja kilpailijamaita korkeampien verojen ja maksujen karsiminen.

    MTK kannustaa hallitusta palauttamaan talous kasvun tielle.

    "Tarvitsemme välineitä viennin, yksityisen kulutuksen ja yksityisten investointien laskun kääntämiseksi. Kotimaan matkailu, puun jatkojalostus ja lähiruoka ovat tehokkaita taloutta ja työllisyyttä parantavia elvytyskohteita".

    MTK:n mukaan suomalainen ruuantuotanto on pitänyt oman tehtävänsä ruokahuollon varmistamisessa kansakunnan kriisin aikana. Siitä huolimatta, että alan kannattavuus oli heikko kriisin alkaessa.

    Myös hajautettu ja monipaikkainen yhteiskuntajärjestelmä on osoittanut vahvuutensa poikkeusoloissa.

    "Korona-kriisin myötä muutokset esimerkiksi etätyönteon kasvusta ovat muuttumassa pysyväksi. Monipaikkainen työnteko ja asuminen lisääntyvät."

    Siksi koko maan digitaalisen infran ja tieverkon kunnosta on huolehdittava.

    Suomeen voisi ottaa käyttöön Norjan mallin mukaan aluepolitiikan työkalujen käyttöönottoa. Niiden avulla voisi parantaa yhteiskunnan kriisikestävyyttä.

    Lue myös:

    Valtion ensi vuoden budjetti on noin seitsemän miljardia alijäämäinen – ja sekin pettää, jos koronaa ei saada kuriin

    VM esittää maatalousministeriölle 73 miljoonan leikkausta ensi vuodelle – ravinnekierrätykseen ja joutoalueiden metsitykseen uutta rahaa

    "Biokaasulle voidaan tehdä nyt sama kuin tuulivoimalle kymmenen vuotta sitten" – Vanhanen lupaa EU:n elvytysrahaa maaseudun investointeihin

    Artikkelin aiheet
    biokaasu
    metsät ja investoinnit
    aluepolitiikka
    budjettiriihi
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle